Aiotko erota lakkoilevasta ammattiliitostasi?
Jatkuvasti lakkoilevat ammattiliitot vievät Suomen taantumaan. Työpaikat kärsivät ja lisää työttömiä tulee näiden vastuuttomien ay-liikkeiden järjettömästä toiminnasta. Tuhannet ovat jo ymmärtäneet erota ammattiliitosta ja liittyneet pelkkään työttömyyskassaan. Mikä on oma valintasi?
Kommentit (267)
AY-liike ja sen pillin mukaan tanssivat eivät ymmärrä minkälaista vahinkoa aiheuttavat Suomen talodelle ja omalle työpaikalleen. Moni sahaa omaa oksaansa luulevansa olevan voittajan puolella. Monelta näiltä lakkoilijoilta ja niiden tukijoilta lähtee lopulta oma työpaikka alta.
Tässä alla yksi esimerkki tämän päivän pörssitiedotteesta ja lisää näitä on varmasti tulossa:
Teräsyhtiö Outokumpu kertoi laskevansa 2024 ensimmäisen neljänneksen ohjeistustaan.
Ensimmäisen neljänneksen oikaistun käyttökatteen odotetaan olevan samalla tasolla tai laskevan vuoden 2023 neljännestä neljänneksestä, jolloin se oli 72 miljoonaa euroa.
Yhtiö odotti aikaisemmin ensimmäisen neljänneksen oikaistun käyttökatteen olevan samalla tasolla kuin vuoden 2023 neljännellä neljänneksellä.
Ohjeistuksen laskun taustalla on Suomen poliittinen lakko. Lakon johdosta suurin osa Outokummun ruostumattoman teräksen ja ferrokromin toiminnoista Suomessa sekä Tornion satamassa suljetaan kahdeksi viikoksi maaliskuun aikana.
Vierailija kirjoitti:
AY-liike ja sen pillin mukaan tanssivat eivät ymmärrä minkälaista vahinkoa aiheuttavat Suomen talodelle ja omalle työpaikalleen. Moni sahaa omaa oksaansa luulevansa olevan voittajan puolella. Monelta näiltä lakkoilijoilta ja niiden tukijoilta lähtee lopulta oma työpaikka alta.
Tässä alla yksi esimerkki tämän päivän pörssitiedotteesta ja lisää näitä on varmasti tulossa:
Teräsyhtiö Outokumpu kertoi laskevansa 2024 ensimmäisen neljänneksen ohjeistustaan.
Ensimmäisen neljänneksen oikaistun käyttökatteen odotetaan olevan samalla tasolla tai laskevan vuoden 2023 neljännestä neljänneksestä, jolloin se oli 72 miljoonaa euroa.
Yhtiö odotti aikaisemmin ensimmäisen neljänneksen oikaistun käyttökatteen olevan samalla tasolla kuin vuoden 2023 neljännellä neljänneksellä.
Ohjeistuksen laskun taustalla on Suomen poliittinen lakko. Lakon johdosta suurin osa Outokummu
No ei siinä kauan mennyt. Juuri kun Suomen talous voisi elpyä, niin nämä jääräpäät ovat taas lakkoilemassa. Eiköhän lomautuksia ja irtisanomisia, tehtaiden alasajoja tule näiden lakkojen seurauksena enemmänkin. Pitää olla kyllä tyhmiä, kun eivät ymmärrä nykyistä taloustilannetta. Kohta ei ole enää kenelläkään töitä ja siitä syyttävät hallitusta vaikka ovat itse ajaneet kaiken työn pois Suomesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AY-liike ja sen pillin mukaan tanssivat eivät ymmärrä minkälaista vahinkoa aiheuttavat Suomen talodelle ja omalle työpaikalleen. Moni sahaa omaa oksaansa luulevansa olevan voittajan puolella. Monelta näiltä lakkoilijoilta ja niiden tukijoilta lähtee lopulta oma työpaikka alta.
Tässä alla yksi esimerkki tämän päivän pörssitiedotteesta ja lisää näitä on varmasti tulossa:
Teräsyhtiö Outokumpu kertoi laskevansa 2024 ensimmäisen neljänneksen ohjeistustaan.
Ensimmäisen neljänneksen oikaistun käyttökatteen odotetaan olevan samalla tasolla tai laskevan vuoden 2023 neljännestä neljänneksestä, jolloin se oli 72 miljoonaa euroa.
Yhtiö odotti aikaisemmin ensimmäisen neljänneksen oikaistun käyttökatteen olevan samalla tasolla kuin vuoden 2023 neljännellä neljänneksellä.
Ohjeistuksen laskun taustalla on Suomen po
Soita Häkämiehelle. Hänen mukaan rahaa on!
Tein kyselyn, mutta se poistettiin jostain syystä vähän ajan kuluttua. Tulokset olivat ennen viestiketjun katoamista: punaiset 34%, valkoiset 66%
Suomi on selvästi jakautunut lakkoileviin vasemmistolaisiin (punaiset) ja rehellisiin työssäkäyviin oikeistolaisiin (valkoiset). Kummalle puolelle osallistut?
Erosin YTKsta liittyäkseni Rakennusliittoon joka taistelee kansalaisten perusoikeuksista, turvallisuudesta ja palkasta että pärjäämme.
Nyt alkaa nähdä miten tyhmiä ja lyhytnäköistä nämä lakkolaiset olivat. Tehtaita aletaan ajaa alas ja työpaikat menee. Eikö ne tajua, että lakkoilemalla työpaikat eivät pysy Suomessa tällä vasemmiston tyylillä. Hallituksen toimet lisäävät työpaikkoja ja työllisyyttä, eikä todellisuudessa tuo heikennyksiä siinä mittakaavassa mitä ay-liitot tahallaan ymmärtävät väärin kaikki muutokset.

Ai nyt vasta ymmärsin mitä nämä netin keskustelupalstoillakin olevat mielensäpahoittajat ja tahallaan asioita väärin ymmärtävät ovat: Vasemmistolaisia=lakkoilevia ammattiliittolaisia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan eroa, olen nytkin työttömänä ansiosidonnaisella. Käynyt ennen korona jaksoa paljon liiton edullisilla matkoilla huvipuistoissa, Ikeassa. Pelkkää plussaa minulle.
Sä siis suorastaan tienaat kuulumalla liittoon, hyvä sä.
Olen jo monesti saanut ansiosidonnaista, tehnyt 1,5v palkkatukityötä joten työssäoloehto täyttyi , joitain kertoja olen ollut kelan rahallakin. Jatkuvia työsopimuksia vaikea saada, mutta meneehän tämä näinkin kunnes aletaan leikata ja työssäoloehtokin vaikeutuu. Toukokuussa ansiosidonnainen loppuu. Haen 2 työpaikkaa /kk.
Erosin jo. Yli 20 vuotta tulikin jo siihen kuuluttua, aikansa kutakin.
Ja vielä lisäys edelliseen 250 viestiini, en ole koskaan ollut lakossa.
Vierailija kirjoitti:
Tein kyselyn, mutta se poistettiin jostain syystä vähän ajan kuluttua. Tulokset olivat ennen viestiketjun katoamista: punaiset 34%, valkoiset 66%
Suomi on selvästi jakautunut lakkoileviin vasemmistolaisiin (punaiset) ja rehellisiin työssäkäyviin oikeistolaisiin (valkoiset). Kummalle puolelle osallistut?
Ap. On se aika surkuhupaisaa, että EK levittää propagandaansa jossain Vauva.fi:ssa?! Oletteko tosiaan jo noin epätoivoisia? 😂😂😂😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
AY-liike ja sen pillin mukaan tanssivat eivät ymmärrä minkälaista vahinkoa aiheuttavat Suomen talodelle ja omalle työpaikalleen. Moni sahaa omaa oksaansa luulevansa olevan voittajan puolella. Monelta näiltä lakkoilijoilta ja niiden tukijoilta lähtee lopulta oma työpaikka alta.
Tässä alla yksi esimerkki tämän päivän pörssitiedotteesta ja lisää näitä on varmasti tulossa:
Teräsyhtiö Outokumpu kertoi laskevansa 2024 ensimmäisen neljänneksen ohjeistustaan.
Ensimmäisen neljänneksen oikaistun käyttökatteen odotetaan olevan samalla tasolla tai laskevan vuoden 2023 neljännestä neljänneksestä, jolloin se oli 72 miljoonaa euroa.
Yhtiö odotti aikaisemmin ensimmäisen neljänneksen oikaistun käyttökatteen olevan samalla tasolla kuin vuoden 2023 neljännellä neljänneksellä.
Ohjeistuksen laskun taustalla on Suomen poliittinen lakko. Lakon johdosta suurin osa Outokummu
Ap. On se aika surkuhupaisaa, että EK levittää propagandaansa jossain Vauva.fi:ssa?! Oletteko tosiaan jo noin epätoivoisia? 😂😂😂😂😂😂
Voivoi, UPM voi lähettää laskun tehtaiden alasajosta suoraan Orpolle ja Purralle.
Vierailija kirjoitti:
Voivoi, UPM voi lähettää laskun tehtaiden alasajosta suoraan Orpolle ja Purralle.
Kai tajuat, että lopullinen maksu tässä on se, että suuri joukko työntekijöitä joudutaan irtisanomaan.
No en varmasti eroa liitosta! Kuka minun etuani sitten ajaisi? Jos itse menen pullistelemaan pomolle, että palkkaa pitäsi nostaa, tai yhtään mitään muuta etuuksia järjestyä, niin sehän käskee samantien kassan kautta pihalle, ja ottaa seuraavan tulijan!
Maat, jossa vasemmisto on päässyt valtaan ei ole muuta kuin kurjuutta
Vierailija kirjoitti:
No en varmasti eroa liitosta! Kuka minun etuani sitten ajaisi? Jos itse menen pullistelemaan pomolle, että palkkaa pitäsi nostaa, tai yhtään mitään muuta etuuksia järjestyä, niin sehän käskee samantien kassan kautta pihalle, ja ottaa seuraavan tulijan!
Tiedätkö olevasi huono työntekijä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt alkaa nähdä miten tyhmiä ja lyhytnäköistä nämä lakkolaiset olivat. Tehtaita aletaan ajaa alas ja työpaikat menee. Eikö ne tajua, että lakkoilemalla työpaikat eivät pysy Suomessa tällä vasemmiston tyylillä. Hallituksen toimet lisäävät työpaikkoja ja työllisyyttä, eikä todellisuudessa tuo heikennyksiä siinä mittakaavassa mitä ay-liitot tahallaan ymmärtävät väärin kaikki muutokset.
Ai nyt vasta ymmärsin mitä nämä netin keskustelupalstoillakin olevat mielensäpahoittajat ja tahallaan asioita väärin ymmärtävät ovat: Vasemmistolaisia=lakkoilevia ammattiliittolaisia
Persujen tyhmästä päästä kärsii koko Suomi. Ilman teitä ja haittapuoluettanne Suomessa olisi nytkin työrauha.
Erosin jo viime kuussa. Suosittelen muillekin.
Nyt sitten kannattaa kaikkien niiden tuhansien kynnellekykenevien jäädä ennen kesää vuorotteluvapaalle, tai hakea aikuisopintotuki. Kesällä ne ovat purran ansiosta historiaa. jos saa pitää päänsä.