Lue keskustelun säännöt.
Voiko ujompi ja hiljaisempi ihminen olla kiinnostava?
16.01.2007 |
Itse olen, monista syistä johtuen (taustalla mm kiusaamista kouluaikoina), aika hiljainen ja arka ihminen. Ainakin näin päällisin puolin ja vieraampien seurassa. Pelkään että kun suuni avaan niin möläytän jotain typerää ja toiset nauravat, katson siis parhaaksi olla hiljaa. Ja jos minun täytyy selittää jotain asiaa, jota muut tarkkaavaisesti kuuntelevat, on varmaa että alan takeltelemaan ym. En ole uskaltanut tehdä elämässäni mitään räväkkää, vaikka sisällä kuplisi haaveita ja ajatuksia vaikka mistä...! Tätäkö minun elämäni tulee olemaan ikuisesti?
Uskon että suurimmaksi osaksi olen elämässäni pärjännyt, vaikka itse sanonkin, ulkonäöllä. Sitä minulle on suotu ihan mukavasti, tarkoitan että kai minussa jokin viehättää näin ulkoisesti ainakin.
Mutta sisäisesti elämäni on tyhjää, niin tyhjää että sitä ei kukaan voisi kuvitellakaan.
Onko mitään tehtävissä vai olenko " roolini" vanki lopun elämää?
Kommentit (10)
En ole käynyt terapiassa, vaikka tiedän että sitä tarvitsisin kovasti. En vain " osaa" hakeutua sinne...
Tuntuu että elämä (nuoruus) lipuu ohi enkä tee muuta kuin " istun kotona" , vaikka haluja olisi monenlaisiin juttuihin. Ankeaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osa ihmisistä on synnynnäiseltä temperamentiltaan ujoja. Niin minäkin. En todellakaan ole sisäisesti tyhjä, etkä ole sinäkään!
itse ole hölöttäjä. esim. lukiossa tutustuin yhteen hiljaiseen tyttöön, koska hän oli ainut luokkalaiseni yhdellä kurssilla, ja musta oli tyhmää vaan istua välitunnit vierekkäin tuppisuina. siis hölötin ja kyselin kaikkea. sanoin, että aja pois vaan, jos et jaksa kuunnella. yllättäen meistä tuli hyväk kaverit. :)
Jotenkin tulee sellainen fiilis, että tuossa ihmisessä on jotain, mitä ei päällepäin näy. Jotkut sosiaaliset tyypit vaikuttavat joskus siltä, että joko vetävät vain roolia (eivät siis ole oikeasti kiinnostuneita minusta) tai vaihtoehtoisesti heistä on kaikki mahdollinen nähtävissä jo ensivilaisulta.
Minä, vaikka vieraiden seurassa olen arka, mutta todella tuttujen ihmisten (kuten mieheni) seurassa olen aivan erilainen. Itse asiassa olen puheliaampi kuin mieheni, joka taas vieraitten kanssa tulee juttuun, ja oikeastaan kenen kanssa vain.
Mutta sekin ahdistaa, kun ihmisillä on minusta tietty kuva, että olen hissukka, miten hemmetissä tästä yks kaks voisi muuttua erilaiseksi, arvelisivat että se on seonnut tai jotain ;(
Mutta ei näinkään voi jatkua!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen ujohko ja pidän sitä vain yhtenä piirteenäni.
kuin sinä, ap. :) Juuri samat taustat, samat takeltelemisen pelot ja halu muuttua puheliaammaksi, rohkeammaksi jne. Olen myös kotioloissa aivan erilainen, kuin muissa sosiaalisissa tilanteissa. Mieheni lisäksi vain perheeni ja kaksi läheisintä ystävääni tuntevat sen rennon minän.
On kyllä todella vaikea olla rentona opiskelukavereiden, puolituttujen tai tuntemattomien seurassa. Tai oikeastaan tuntemattomien seurassa on ihan hyvä olla, mutta sitten kun heistäkin tulee puolituttuja, niin menen ihan lukkoon. :O
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä toivuin noista nuuruuden kokemuksista yli kolmikymppisenä, nyt olen sitten se puhelias ja räväkkä ihminen joka oli siellä kuorien sisällä piilossa
Ajattelen tuollaisista ihmisistä, että he ovat fiksuja, ajattelevat ennenkuin avaavat suunsa.
Itse olen suuna päänä siellä täällä ja sammakoita hyppii, ei todellakaan fiksu olo. Aina ajattelen, että seuraavalla kerralla olen hieman hiljaisempi ja ujompi mutta ei. Minusta minunlaiseni ihmiset ovat todella rasittavia, huoh. Roolia en vedä mutta voisin olla joskus hiljaakin.
Harjoittelen...
Tai esim. jokin taidemuoto voisi saada sen oikean teikäläisen esiin sieltä kuoren alta.
Mä olin koulukiusattu, eikä ollut edes ulkonäköä puskurina. Nyt olen aikuisena alkanut opiskella ja en voi uskoa, että ihmiset tahtovat istua samassa lounaspöydässä kanssani. He eivät tiedä menneisyydestäni eivätkä näe minua rumana. Uusi elämä alkoi. :)