Heikki Kovalaisella sydämen aortan laajentuma - sydänleikkaus edessä
Viime vuoden lopulla suoritettu terveystarkastus paljasti hänellä nousevan aortan laajentuman.
Viime kauden päätteeksi päätin tehdä perusteellisen kuntotarkastuksen lääkärissä. Ajatuksena oli tsekata, että mitään isompaa ongelmaa ei löydy, mutta sitten paljastuikin tällainen, Kovalainen kertoo Iltalehdelle.
Sokkiuutinen laittoi toistaiseksi stopin 42-vuotiaan Kovalaisen kilpauralle. Ralliautolla ajamisen lisäksi lääkäri kielsi kaiken muun vähänkään raskaamman fyysisen toiminnan.
Marraskuun jälkeen en ole saanut tehdä mitään kovaa fysiikkaharjoitetta
Kovalainen kertoo aortan laajentumisen paljastuneen viime kauden jälkeisessä lääkärintarkastuksessa. Rutiinitoimenpide päätettiin onneksi suorittaa tällä kertaa normaalia laajempana.
Se paljasti aortan laajentuman.
Kyseessä on perinnöllinen sairaus, jolle en voi mitään. On hyvä, että se tuli havaittua nyt. Yleensä tämä vaiva on oireeton, paitsi sitten kun tulee se ensimmäinen. Ja se onkin sitten viimeinen, Kovalainen viittaa aortan repeämiseen ja siitä seuraavaan lähes varmaan kuolemaan.
Edessä iso leikkaus
Kovalainen kertoo diagnoosin saatuaan ryhtyneensä heti selvitystöihin.
Koko talvi on kartoitettu, mitä asialle voidaan tehdä. Olen käynyt Japania myöten ammattilaisten juttusilla, Kovalainen sanoo.
Kovalainen ja lääkärit ovat kallistumassa avosydänleikkauksen kannalle. Siihen sisältyvät omat suuret riskinsä.
Esimerkiksi sydän pysäytetään monituntisen operaation aikana.
Kyseessä on sen verran iso leikkaus, että riski kaikista pahimmalle on aina olemassa. Aortta on kuitenkin laajentunut sen verran paljon, että leikkauskynnys ylittyy, Kovalainen sanoo.
Kovalaisen mukaan leikkaustarve ei olisi akuutti. Ilman operaatiota pitäisi ottaa kuitenkin hyvin rauhassa.
Lisäksi leikkaus täytyy joka tapauksessa suorittaa jossain vaiheessa. Siitä syystä sen lykkäämisessä tuleviin vuosiin ei ole juuri järkeä
https://www.iltalehti.fi/formulat/a/a0009f80-21a8-4e2a-8edb-82ac0c7b5350
Kommentit (98)
"Kyseessä on perinnöllinen sairaus"
Ilman tuota lisäystä ketju olisi takuulla täyttynyt k-piikkispämmistä.
Vierailija kirjoitti:
"Kyseessä on perinnöllinen sairaus"
Ilman tuota lisäystä ketju olisi takuulla täyttynyt k-piikkispämmistä.
Joku ehti silti 😂
Vierailija kirjoitti:
Piikit
Lukutaito?
Näitä leikkauksia tehdään myös Suomessa ja hyvin ne menevät.
Käytännössä aortan ympärille laitetaan tukisukka, joka estää aortan repeämisen.
Kantsis varmaan kaikkien sukulaisten ja lapsenkin mennä siihen sydänultraan, josta näkee, onko se aortta laajentunut.
Huvittavaa, että Heikki kehoittaa kaikkia käymään lääkärintarkastuksessa, jotta tällaiset viat löytyvät.
Suomalaisessa terveyskeskuksessa lääkärintarkastus sisältää hyvällä tuurilla verenpaineenmittauksen ja kyselyn alkoholinkäytöstä.
Mitään oikeita tutkimuksia ei todellakaan lähdetä tekemään kenellekään ilman vahvoja oireita.
Tavallisen pulliaisen osana on kuolla aortan laajentumiin/repeämiin.
Aortan laajentuma kun ei oireile.
Mikäli suvussa on tapahtunut sydänperäisiä äkkikuolemia alle 50-vuotiailla, niin sillä verukkeella pääsee kyllä sydänultraan.
Noi aortan laajentumat kun on perinnöllisiä vikoja.
Taitaa olla heikillä kainuulainen geeniperimä.
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa, että Heikki kehoittaa kaikkia käymään lääkärintarkastuksessa, jotta tällaiset viat löytyvät.
Suomalaisessa terveyskeskuksessa lääkärintarkastus sisältää hyvällä tuurilla verenpaineenmittauksen ja kyselyn alkoholinkäytöstä.
Mitään oikeita tutkimuksia ei todellakaan lähdetä tekemään kenellekään ilman vahvoja oireita.
Tavallisen pulliaisen osana on kuolla aortan laajentumiin/repeämiin.
Tällä on rahaa kunnon lääkäreihin, tutkimuksiin ja hoitoihin. Rahansa on tienannut vaarantamalla henkensä, pari rajua kolaria tälläkin on takana, saastuttamalla ja ajamalla kovaa, tämän tapauksessa ei nyt niin kovaa sekä mainostamalla ties mitä. Toki pr ja markkinointihommaakin tähän työhön on kuulunut ja paljon on päässyt matkustelemaan.
On muutamia perinnöllisiä sairauksia, joissa sydämen aortta laajenee.
Yksi niistä on marfan oireyhtymä.
Usein potilaat ovat pitkiä, heillä on pitkät sormet ja varpaat, rintakehä voi olla epämuodostunut eli kuopalla tai koholla, usein heillä on silmälasit, kapeat kasvot. He ovat poikkeuksellisen notkeita ja usein hoikkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kyseessä on perinnöllinen sairaus"
Ilman tuota lisäystä ketju olisi takuulla täyttynyt k-piikkispämmistä.
Joku ehti silti 😂
Totta kai joku ehti, jotta pääsette taas aloittamaan tuon öyhöttämisen k-piikkihulluista. Ei niiden tarvitse enää edes itse vaivautua vaan te vihaalietsovat palstapäivystäjät hoidatte senkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piikit
Lukutaito?
Ulkomaan lehti sanoo syyksi astran piikin. Valitan.
Vierailija kirjoitti:
Nikotiinin liikakäytön seuraus.
Alapeukuttajille tiedoksi. Nikotiini laajentaa sydänlihasta ja aikaistaa taudin puhkeamista.
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa, että Heikki kehoittaa kaikkia käymään lääkärintarkastuksessa, jotta tällaiset viat löytyvät.
Suomalaisessa terveyskeskuksessa lääkärintarkastus sisältää hyvällä tuurilla verenpaineenmittauksen ja kyselyn alkoholinkäytöstä.
Mitään oikeita tutkimuksia ei todellakaan lähdetä tekemään kenellekään ilman vahvoja oireita.
Tavallisen pulliaisen osana on kuolla aortan laajentumiin/repeämiin.
Aivan. 40v ystäväni joutui ambulanssilla sairaalaan kun meni hetkeksi taju. Hetki tarkkailussa, vähän labraa, ekg ja rtg, sitten kotiin. Kuoli parin päivän päästä juurikin sydämen aortan repeämään. Sydämen aortan laajentuma vaatisi löytyäkseen magneettikuvauksen ja sitähän ei niin vain tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla heikillä kainuulainen geeniperimä.
Suomussalmelta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kyseessä on perinnöllinen sairaus"
Ilman tuota lisäystä ketju olisi takuulla täyttynyt k-piikkispämmistä.
Joku ehti silti 😂
Totta kai joku ehti, jotta pääsette taas aloittamaan tuon öyhöttämisen k-piikkihulluista. Ei niiden tarvitse enää edes itse vaivautua vaan te vihaalietsovat palstapäivystäjät hoidatte senkin.
Ei kuule kukaan kirjoittaisi k-piikkihulluista ellei ne olisi koko ajan spämmimässä täällä. Ettet vaan itsekin kuulu joukkoon ja sun stondis ikävästi lässähti kun mainittiin tuo "perinnöllinen" 😅
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa, että Heikki kehoittaa kaikkia käymään lääkärintarkastuksessa, jotta tällaiset viat löytyvät.
Suomalaisessa terveyskeskuksessa lääkärintarkastus sisältää hyvällä tuurilla verenpaineenmittauksen ja kyselyn alkoholinkäytöstä.
Mitään oikeita tutkimuksia ei todellakaan lähdetä tekemään kenellekään ilman vahvoja oireita.
Tavallisen pulliaisen osana on kuolla aortan laajentumiin/repeämiin.
Jeps. Ja eikös tuo heikkikin sanonut että normisti hänkään (miljonääri) ei otata noin laajaa tsekkausta vaan tämä oli ihan sattuma, että halusi laajemman (liekö kuitenkin ollut jokin epäily/etiäinen että jokin on mahdollisesti pielessä) terveystarkastuksen jossa tämä sitten paljastui.
Luulisi kyllä, että ainakin kaikki sellaiset joiden suvussa on sydän/verisuonitautiperimää pääsisi tuollaiseen kuvaukseen ihan varmuuden vuoksi kunnallisellakin puolen.
Samalla tavallahan se yksikin perse-miljonääri kehotti kaikkia kuvauttamaan aivonsa ja esitteli kotonaan olevaa koriste-esinettä joka on 3d tuloste aivoistaan..
Merja Kyllösenkin kannattaa siis mennä samoihin tutkimuksiin. Pääsee kyllä kun on kansanedustaja.
Jos vaiva on perinnöllinen, onkohan hänellä tiedossa sukulaisia, joilla tämä myös todettu?
Entä periytyvyys alle vuoden ikäiselle lapselleen?