Kameran pitäminen säännöllisesti pois päältä työmeetingeissä on epäammattimaista

Eipä kameraa ole tullut päälle laitettua kuin kahdenkeskisissä keskusteluissa. 

kamerat on pois palavereissa, ei vain suomalaisilta vaan ruotsalaisilta, saksalaisilta, ranskalaisilta ja puolalaisilta. 

 

Vain virkatitteliään munanjatkeenaan pitävät ajattelevat noin. Huonolla itsetunnolla varustetut mitättömät surkimukset. 

Meillä on yli kahden tunnin palavereja, joissa kaikkien on pidettävä kamerat päällä. Se on liian pitkä aika yhtäjaksoisesti paikallaan tuijottaa ruutua yrittäen näyttää keskittyneeltä.

Kamerat päällä ovat ok, jos palaverit eivät ole kovin pitkiä. Kaipaan takaisin vanhan ajan neukkariin, jossa pitkän palaverin aikana sai välillä tuijotella ulos ikkunasta. Nykyään lähipalaverissakin osa on etänä ja taas tuijotellaan ruutua.

Meillä yleensä vaan tervehditään ja sitten kamerat pois. Ruudulla on aina joku tiedosto tai dokumentti, josta puhutaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omassa työpaikassa 80% etätyötä, suuri teknologiayritys joka toimii monessa maassa, ja ei ole kertaakaan ollut kamera päällä sitten työhaastattelun 3v sitten. Ei ole yrityksessä tapana, ja jos jollain sattuu olemaan päällä niin se pyydetään sulkemaan, koska teams jumittaa jo valmiiksi useamman ihmisen kesken.

Ei todellakaan jumita 😆

Teknologiayrityksissä jumittaa. Palavereissa käsitellään usein isoja tiedostoja, jotka pitää jakaa kaikille osallistujille. Ei siinä riitä kaistaa enää millekään naamakuville. 

Hehe. Teillä ei osata pdf:ää tehdä tiedostoista😆

Olen eri, mutta meillä usein muokataan niitä dokumentteja siinä palaverin aikana ja kirjoitetaan osallistujien kommentteja. 

Onneksi meillä on vapaa toimintamalli tämän suhteen. Jotkut pitää kameraa aina päällä, jotkut ei koskaan. Kukin saa tehdä, miten haluaa. Itse kuulun tuohon "ei kameraa"-kastiin. Tulen hirveän tietoiseksi omista eleistäni ja sitten palaverin keskittyminen menee osittain ihan irrelevanttiin asiaan. Tottumisesta kiinni varmasti, mutta koska ei ole pakko tottua, en ole jaksanut. Joskus harvoin laitan kameran päälle, jos sattuu huvittamaan ja kahdenkeskisessä palaverissä vastapuolella on kamera päällä. En tiedä ärsyttääkö joitain, mutta ainakaan ei ole sanonut.

Meillä ei harrasteta mitään hierarkiapelleilyjä. Kyseessä yksi Suomen isoimmista organisaatioista, ja ihan johtajatkin ovat toisinaan kokouksissa ilman kameroita vaikka muilla olisi kameraa päällä. 

Etätyöaikana on monesti käynyt mielessä olenkohan autismin kirjolla, kun pitkät videoneuvottelut tuntuvat niin vaikeilta. Jouduin jopa lopettamaan psykoterapian , kun en pystynyt siihen videoneuvotteluina. Terapeutti vaati pitämään koko ajan katsekontaktia ja se oli liian vaikeaa samaan aikaan, kun yritti jäsentää vaikeita asioita.

Kyllä hyvän meetingin jälkeen kelpaa mennä dinnerille ja sit takas officelle pöhisemään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä joudutaan jatkuvasti huomauttamaan parille tyypille, että laittavat kameran päälle. Alkaa sietokyvyn raja olla kohta täynnä...

Mikä siinä muiden kyttäämisessä viehättää kun noin ahdistut jos et pääse näkemään jotain ihmistä joka ei sinulle halua näyttäytyä? Onko niin vaikeaa kunniotaa muiden toiveita vain pelkän oman uteliaisuuden takia?

Minusta kameroita ei monessakaan palaverissa tarvita, mutta samaan hengenvetoon täytyy sanoa, että tuntuisi oudolta olla videopalaverissa - johon syystä tai toisesta kuuluu videon pitäminen päällä - jossa jotkut eivät selvästi halua laittaa kameraa päälle ilman mitään erikseen mainittua syytä. Vähän kuin menet työporukalla syömään tai kahvilaan, ja muutama istuisi jonkun sermin takana siinä pöydän ääressä. Mutta jos ihmisten näkymiselle ei ole mitään tarvetta vaikkapa uuden tiimin tai yhteistyökumppaneiden tutustuessa toisiinsa, niin usein on ehkä helpompi keskittyä asiaan ilman kameraa. Riippuu tilanteesta. 

"Minusta kameroita ei monessakaan palaverissa tarvita, mutta samaan hengenvetoon täytyy sanoa, että tuntuisi oudolta olla videopalaverissa - johon syystä tai toisesta kuuluu videon pitäminen päällä - jossa jotkut eivät selvästi halua laittaa kameraa päälle ilman mitään erikseen mainittua syytä. Vähän kuin menet työporukalla syömään tai kahvilaan, ja muutama istuisi jonkun sermin takana siinä pöydän ääressä. Mutta jos ihmisten näkymiselle ei ole mitään tarvetta vaikkapa uuden tiimin tai yhteistyökumppaneiden tutustuessa toisiinsa, niin usein on ehkä helpompi keskittyä asiaan ilman kameraa. Riippuu tilanteesta. "

TARKENNUS: 

Mutta jos ihmisten näkymiselle ei ole mitään tarvetta KUTEN vaikkapa uuden tiimin tai yhteistyökumppaneiden tutustuessa toisiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Etätyöaikana on monesti käynyt mielessä olenkohan autismin kirjolla, kun pitkät videoneuvottelut tuntuvat niin vaikeilta. Jouduin jopa lopettamaan psykoterapian , kun en pystynyt siihen videoneuvotteluina. Terapeutti vaati pitämään koko ajan katsekontaktia ja se oli liian vaikeaa samaan aikaan, kun yritti jäsentää vaikeita asioita.

Mielestäni pitkä videoneuvottelu tietokoneen ääressä vaatii enemmän kuin neuvottelu kasvokkain. Liveneuvottelussa voit silloin vaihdella katseen kohdetta, jäsennellä ajatuksia muistivihkoon yms. On luonnotonta olla koko palaverin ajan katseiden kohteena sekä yrittää tietoisesti hillitä käytöstään (älä koskettele kutiavaa nenää, haukottele, pyörittele silmiä, pyöri tuolissa jne.). Ainakin minun keskittymiskyvylleni se on liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etätyöaikana on monesti käynyt mielessä olenkohan autismin kirjolla, kun pitkät videoneuvottelut tuntuvat niin vaikeilta. Jouduin jopa lopettamaan psykoterapian , kun en pystynyt siihen videoneuvotteluina. Terapeutti vaati pitämään koko ajan katsekontaktia ja se oli liian vaikeaa samaan aikaan, kun yritti jäsentää vaikeita asioita.

Mielestäni pitkä videoneuvottelu tietokoneen ääressä vaatii enemmän kuin neuvottelu kasvokkain. Liveneuvottelussa voit silloin vaihdella katseen kohdetta, jäsennellä ajatuksia muistivihkoon yms. On luonnotonta olla koko palaverin ajan katseiden kohteena sekä yrittää tietoisesti hillitä käytöstään (älä koskettele kutiavaa nenää, haukottele, pyörittele silmiä, pyöri tuolissa jne.). Ainakin minun keskittymiskyvylleni se on liikaa.

Ei kai sitä näytöllä tarvitse sen kummemmin käyttäytyä kuin kokoushuoneessakaan. Et kai sielläkään kaivele nenää tai muljauttele silmiä, kun toinen esittää asiansa. Ja jos tapana on pyöriä tuolissa tai naksutella kynää, se sama toistuu kyllä livenäkin.

Meillä ei kyllä juuri koskaan ole kamerat päällä. Ehkä jonkun projektin aloituskokouksessa pidetään esittelykierros ja näytetään naamat, samoin urakkaneuvotteluissa. Kun johtajat pitää infoja, he yleensä pitää kameran päällä ja satapäinen yleisö on mykistettynä. Mutta normaalisti palavereissa aina katsotaan jotain dokumenttia tai kuvaa, eli naamat jää vähälle huomiolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etätyöaikana on monesti käynyt mielessä olenkohan autismin kirjolla, kun pitkät videoneuvottelut tuntuvat niin vaikeilta. Jouduin jopa lopettamaan psykoterapian , kun en pystynyt siihen videoneuvotteluina. Terapeutti vaati pitämään koko ajan katsekontaktia ja se oli liian vaikeaa samaan aikaan, kun yritti jäsentää vaikeita asioita.

Mielestäni pitkä videoneuvottelu tietokoneen ääressä vaatii enemmän kuin neuvottelu kasvokkain. Liveneuvottelussa voit silloin vaihdella katseen kohdetta, jäsennellä ajatuksia muistivihkoon yms. On luonnotonta olla koko palaverin ajan katseiden kohteena sekä yrittää tietoisesti hillitä käytöstään (älä koskettele kutiavaa nenää, haukottele, pyörittele silmiä, pyöri tuolissa jne.). Ainakin minun keskittymiskyvylleni se on liikaa.

Ei kai sitä näytöllä tarvitse sen kumme

Tunne tarkkailtavana olemisesta on ikävä, vaikka kuvan piilottaisi itseltään näkyvistä. Parin tunnin kokoukset putkeen ovat yksinkertaisesti keskittymiskyvyn kannalta epäinhimillisiä, mutta vielä pahempia silloin , jos niiden ajan joutuu olemaan videokamera päällä. Mutta onhan tuokin tapa kontrolloida työntekijöitä.

Jos on pitkä palaveri, laitan kameran pois päältä jossain vaiheessa. En halua olla muiden tarkkailtavissa niin pitkään, tulee huono olo.

Tämä on näitä uusia höpötyksiä, jossa teknologia on kuin tuli eli huono isäntä. Joku jossakin on vain keksinyt videopuhelut, sitten niitä on alettu käyttää, ja yhtäkkiä niiden ehdoilla pitäisi toimia. Ymmärrän neuvottelun alussa esittelyn kasvoilla, sitten kamerat kiinni ja aletaan keskustella. Se, joka puhuu, pitää kameran auki. 

Varmasti eri työkulttuureissa eri tyyli, mutta suurimmassa osassa näin kuin meillä.

Ahaa. Okei. En omista nettikameraa. Tietoturvariski. Läppärin kameran linssin päälle laitoin teipin. Jos joku on unohtanut, miltä mun lärvätsalo näyttää, voi käydä verkkosivuilta lunttaamassa.

Työpalaverissa käsitellään työasioita, tärkeämpää on nähdä asiaan liittyvä materiaali kuin työkaverin kasvot.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä hyvän meetingin jälkeen kelpaa mennä dinnerille ja sit takas officelle pöhisemään

Lunssilla käydään työpäivän aikana dinnerille mennään vasta illalla. Toki officella pöhiseminen  on pääasia.

Teen kuten muutkin samassa kokouksessa. Mikään ei ole pahempaa kuin yksi sitkeä kamerankäyttäjä viiden hengen palaverissa. Tulee narsistinen vaikutelma kun sen yhden kuva täyttää koko ruudun.