Oikeasti suurella osalla ihmisistä menee taloudellisesti aivan hyvin, mutta suuri osa ei hyväksy taloudellista sosiaaliluokkaansa

Olet vaarassa.

Kun tienaa yli 100 000 pitaisi olla varaa kaikkeen mita luettelit, mutta ei.

Varakkailla on sitten jo jahdit ja kopterit.

Koyha ei sita voi ymmartaa.

Ap on oikeassa.

Köyhänä minulla menee hyvin. Menee paremmin kuin monilla töitä tekevillä jotka pian joutuu myymään asuntonsa koska ovat veloissa ja ulosotossa.

Mitä tehdä kun ei pärjää keskustelussa?

Rakentaa oman version vastapuolen argumentista, kutsutaan sitä vaikka olkiukoks ja sit väittelee sen olkiukon kans, voittaa joka kerta!

Ap sä olet aivan käsittämättömän työläs tyhmä : D

Moni kuvittelee, että rikkailla on varaa ostaa mitä haluaa.   Toisaalta on, toisaalta ei.

Kaikki riippuu siitä omasta tilanteesta, mistä kukin asiaa katsoo.

Pienituloisen näkökulma: 

- Haluaisin ostaa ruokakaupasta viikon ruoat niin, että ei tarvitse katsoa halvimpia kilohintoja eikä bongailla punalaputettuja tuotteita.  Ja kun saisin paljon rahaa, niin pystyisin tekemään aivan ihanan ruokakauppakierroksen.  Olisin tyytyväinen.  Koska tämä on se mun käsitys onnesta, siitä onnesta johon mulla ei nyt juuri ole varaa.  Ja kadehdin varakkaampia, jotka voi käydä ruokakaupassa hinnoista välittämättä.

Rikkaan näkökulma:

- Haluaisin ostaa samanlaisen yksityissuhkukoneen, mikä on miljonäärillä se-ja-se.  Mutta se maksaa niin paljon, että en pysty sitä ostamaan.  Potkurikoneen voisin ostaa kyllä, mutta se voisi olla aika nolo.  Miten sitä kehtaisi mennä miljonäärikerholle kun muut ihmettelee, että ostit kuulemma potkurikoneen... 

Tämä rikas on ihan eri tilanteessa ja sille ei ole mikään juttu, että ei tarvii kyttäillä punalaputettuja tuotteita.  Se kokisi olevansa tyytyväinen vasta sitten, kun olisi saanut suihkukoneen tai huvijahdin tai saaren Bahamalta ...

Pointti tässä on se, että rahaa ei IKINÄ voi olla niin paljon, että oikeasti voisi ostaa kaikkea, mitä haluaa.  Koska ne halut kasvaa aina sitä mukaa kuin mitä ostovoima nousee.  Rikas ei vertaa itseään köyhiin (eikä ole kiinnostunut niiden kyykyttämisestä, kun on paljon muutakin tekemistä), vaan se vertaa itseään toisiin vastaaviin.  Ja aina löytyy joku, joka on vielä rikkaampi ja jolla on niin hieno linna Ranskassa tms., että haluaisin samanlaisen ...

Tässä maali menee aina yleensä edellä karkuun sitä mukaan kun sitä kohti ponnistelee.  Eli kuka tahansa, missä tuloluokassa tahansa, voi ulosmitata käteisrahansa ja vähän muutakin ostamalla liian kallista jotakin.  Ja sitten on tilanne se, että käytettävissä rahat on vähissä.  Eikä varsinkaan enää voi ostaa kaikkea mitä haluaisi.

Joku uusrikas voi olla niin innolla haluamassa vielä lisää, että sijoittaa 35 miljoonaa vaikka johonkin hotelliin, jossa rahat on sitten kiinni epämääräisen ajan.  Siihen ne rahat meni ja juuri nyt ei ole isommin likviditeettiä, ellei pistä hotellihanketta lihoiksi.  

Juju on siinä, että AINA pitää olla tietty pesämuna jemmassa.  Sen verran rahaa, mitä arvelee tarvitsevansa vaikkapa X kuukaudessa.  Pätee yhtä lailla köyhempään kuin rikkaaseenkin.  Koska jos pelivaraa ei ole, niin kusisten paikkojen tullessa pitää lähteä kysymään lainaa tai alkaa miettiä, mitä voisi myydä.

Ei ole kiinni siitä, kuinka paljon tienaa, vaan yksinkertaisesti siitä, onko hätävarapuskuria riittävästi.  Jos elää kädestä-suuhun, niin tilanne on kusinen.  Vaikka sitten olisit miljonääri, jonka (lähes) kaikki rahat on kiinni avaruuusrakettihankkeessa.  Tai keskituloinen, jolla on niin kovasti asuntolainaa, että lainanhoitokulujen jälkeen ei jää juuri mitään ylimääräistä (ja lainan viitekorkokin pompsahti juuri).

Ap on siis harvinaisen oikeassa.

- yks vaan -