Aikuisten "pehmeä puhe" uhmaikäisille

Ap määrää lastaan vielä kolmekymppisenä.

Asiapuhetta.

Nykyään törmää todella usein tuohon neuvottelutyyliin, mikä ei uhmaikäisen kanssa johda yhtään mihinkään, kun se pieni nimenomaan tarvitsee niitä jämäkän aikuisen asettamia rajoja, eikä se tarkoita mitään n a t s i a. On tietysti niitä tilanteita, missä voi antaa taaperolle vaihtoehdon päättää tietyistä vähäpätöisemmistä asioista, mutta ruokailut, pukeminen, lähteminen jne. ei kuulu tähän kategoriaan.

Kyllä meilläkin uhmiksen alkaessa vänkäämään jostain asiasta x todetaan vaan napakasti, että nyt tehdään näin, piste. Itkupotkut ei pelota, huolestuttavaa on, että aikuiset välttelee näitä haastavia tilanteita ja joustavat sitten mennen tullen ja palatessa lapsen mieliksi. Seuraukset on katastrofaaliset, kun lapsi ei tunne rajoja ja tottuu siihen, että saa aina tahtonsa läpi joka asiassa. 

 

Vierailija kirjoitti:

Ap määrää lastaan vielä kolmekymppisenä.

Puhutaan uhmaikäisistä. Tai ehkä nykyään kolmekymppinenkin voi olla henkisesti uhmaikäinen.

Vierailija kirjoitti:

Ap määrää lastaan vielä kolmekymppisenä.

Kolahtiko? Ikävää että sä joudut kolmikymppiseltäsi anelemaan että "älä ottaisi äidin eläkerahoja, äidin tulee paha mieli, viitsisitkö laittaa ne takaisin kukkaroon".

Eli uhkailet lasta. No en pidä sitä sen parempana kasvattustapana kuin tuota jatkuvaa neuvotteluakaan. Itselä toimi kolmen lapsen kanssa ihan se että "nyt lähdetään ulos, ja pue päälle, kiitos" eli en neuvottele, mutta en uhkaillutkaan. Asiallinen yksiselitteinen viesti siitä mitne nyt toimitaan. Ja sitten kun ei ollut niin väliä (eli ei ollut kiire tms), kyllä minusta voi joskus neuvotellakkin.

Vierailija kirjoitti:

Ap määrää lastaan vielä kolmekymppisenä.

Sun lapselta anellaan vielä kolmekymppisenäkin, että haluaisitko tulla tänään töihin tai jaksaisitko maksaa laskut.

Vierailija kirjoitti:

Eli uhkailet lasta. No en pidä sitä sen parempana kasvattustapana kuin tuota jatkuvaa neuvotteluakaan. Itselä toimi kolmen lapsen kanssa ihan se että "nyt lähdetään ulos, ja pue päälle, kiitos" eli en neuvottele, mutta en uhkaillutkaan. Asiallinen yksiselitteinen viesti siitä mitne nyt toimitaan. Ja sitten kun ei ollut niin väliä (eli ei ollut kiire tms), kyllä minusta voi joskus neuvotellakkin.

Älä valehtele. Ihan aina kiukutteleva lapsesi puki kiltisti vaatteet kun pyysit nätisti. Ei, ei pukenut. Ja jos puki niin tulee mieleen miten sä sen lapsen alistit ettei se uskaltanut uhmata.

Eihän tuo ole vielä mitään. Omat muksuni olivat aikoinaan niin herran nuhteessa, etteivät juuri ihmisten ilmoilla edes venkoilleet. Sukulaiset taisivat ajatella, että olen liian tiukka äiti. Mene ja tiedä, ehkä olinkin. En minä lapsia lyönyt, enkä heille huutanut. Tytär sanoo, että äiti sinulla on auktoriteettia. Kaipa se on sitten kiertoilmaus tiukalle. Lapset kasvoivat kuitenkin kunnollisiksi ihmisiksi, eivät juokse terapiassa ja käyvät kylässäkin, saan jopa hoitaa toistaiseksi ainutta lastenlastanikin. Huonompikin lopputulos olisi voinut tulla. Mummona olen kyllä aika lailla pehmennyt. Saattaa se olla niinkin, että mummona rooli on vain erilainen, äidin on vaadittava enemmän kuin mummon. Mummot saavat olla rauhassa löperöitä ja lepsuja.

Vierailija kirjoitti:

Eli uhkailet lasta. No en pidä sitä sen parempana kasvattustapana kuin tuota jatkuvaa neuvotteluakaan. Itselä toimi kolmen lapsen kanssa ihan se että "nyt lähdetään ulos, ja pue päälle, kiitos" eli en neuvottele, mutta en uhkaillutkaan. Asiallinen yksiselitteinen viesti siitä mitne nyt toimitaan. Ja sitten kun ei ollut niin väliä (eli ei ollut kiire tms), kyllä minusta voi joskus neuvotellakkin.

Eihän se ole uhkailua, jos kertoo seurauksen. Eli sen, että jos ei tule itse niin sitten kannetaan. Mulla oli yksi lapsista sellainen, että välillä piti kantaa. Sulla on ollut hyvin tottelevaiset lapset, jos oot aina kaikkien kolmen kanssa saanut asiat hoidettua noin helpolla, että he on aina totelleet kun olet käskenyt pukeutua. Mitä sä olisit tehnyt, jos olisikin tullut tilanne, jossa lapsi ei olisi kiltisti totellut? 

Kyllä pienelle lapselle voi ja pitää antaa myös suoria käskyjä jos asiat eivät pyytämällä hoidu. On täysin epäreilua ja hölmöä vaatia kiukkuista/väsynyttä 6-vuotiasta "keskustelemaan" asioista aikuiseen tapaan, kun kyseessä on juurikin vaikka vaatteiden päälle pukeminen. Kyseessä on lapsen puolelta omien tunteiden harjoitteleminen ja sen opettelu miten ne vaikuttavat myös ympäristössä.

Jos oma vanhempi ei tässä halua auttaa vaan luikertelee "kivana" jokaisesta konfliktista, hän ei todellakaan tee lapselleen palvelusta.

T: Yksi tiukkapipoinen iskä

Onhan tuosta ollut paljon juttuakin, kuinka vanhemmat neuvottelevat pienten lasten kanssa. En tiedä onko se jotain tietynlaista vieraantumista lasten maailmasta tai että se oma rooli ei ole ihan selkeä. Halutaan olla kivoja eikä tuottaa pettymystä lapselle. Ajatellaan, että pyynnöillä, järkisyillä ja neuvottelulla saadaan uhmaikäinen tottelemaan. 

Mieheni ei pehmentele puheitaan yhtään, vaan syyllistää sen sijaan. Jos 4v poika ei tottele vaikka laittamalla ulkovaatteita päälle tai muuten kiukuttelee, niin mies sanoo pojalle jotain tyyliin "kiitos kun pilasit meidän kaikkien päivän käytökselläsi", "olipa kiva että sinun huutoasi saa taas hävetä silmät päästään" tai "sinun välinpitämättömyytesi takia myöhästyttiin paikasta x ja y" tms. Toimii tosi hyvin ja poika on itkien monesti pyydellyt anteeksi kiukutteluaan jälkeenpäin, mutta olen miettinyt että onko tuo silti hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei pehmentele puheitaan yhtään, vaan syyllistää sen sijaan. Jos 4v poika ei tottele vaikka laittamalla ulkovaatteita päälle tai muuten kiukuttelee, niin mies sanoo pojalle jotain tyyliin "kiitos kun pilasit meidän kaikkien päivän käytökselläsi", "olipa kiva että sinun huutoasi saa taas hävetä silmät päästään" tai "sinun välinpitämättömyytesi takia myöhästyttiin paikasta x ja y" tms. Toimii tosi hyvin ja poika on itkien monesti pyydellyt anteeksi kiukutteluaan jälkeenpäin, mutta olen miettinyt että onko tuo silti hyväksi.

Toivottavasti tää on provo

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei pehmentele puheitaan yhtään, vaan syyllistää sen sijaan. Jos 4v poika ei tottele vaikka laittamalla ulkovaatteita päälle tai muuten kiukuttelee, niin mies sanoo pojalle jotain tyyliin "kiitos kun pilasit meidän kaikkien päivän käytökselläsi", "olipa kiva että sinun huutoasi saa taas hävetä silmät päästään" tai "sinun välinpitämättömyytesi takia myöhästyttiin paikasta x ja y" tms. Toimii tosi hyvin ja poika on itkien monesti pyydellyt anteeksi kiukutteluaan jälkeenpäin, mutta olen miettinyt että onko tuo silti hyväksi.

Aika järkyttävää henkistä väkivaltaa lasta kohtaan, ei ollut tässä aloituksessa tuollaisesta lapsen syyllistämisestä kyse.

Itse pyrin puhumaan lapselle, myös sille uhmaikäiselle venkulalle, kauniisti. Yritän puhua asiallisesti ja nätisti myös kaikille muille ihmisille, miksen siis myös lapselleni. Sanon siis juurikin näin: Laittaisitko sitten takin päälle? Seuraavaksi laitetaankin hanskat, ettei tule kylmä käsiin, siellä onkin lumipyry ulkona. Keräisitkö, Valtteri, lelut koriin, äiti voi vähän auttaa, sitten syödään välipala! Saatan usein kysyä (voi kauhistus!) kolme vuotiaalta, että laitatko punaisen vai sinisen paidan päälle? Saat ihan itse valita!

En koe neuvottelevani uhmaikäisen kanssa ja on ihan selvää, että aikuinen on vastuussa siitä ja päättää viime kädessä, että paita laitetaan päälle, ilman ei lähdetä päiväkotiin. Mutta mun ei tarvitse tiuskia, äristä, ärjyä tai kiristää ja uhkailla lapsiani, eikä mun lasten tarvitse raivohuutaa, koska en aja heitä esimerkiksi uhkailemalla ja kiristämällä ja kiirehtimällä sellaiseen tilanteeseen, että kolmevuotias ei muuta voisi kuin raivota.

On aivan järkyttävän karmeeta kuultavaa joskus jossain lastentapahtumassa, kuinka aikuiset tiuskii ja huutaa lapsilleen koko ajan niin kuin olisivat raivon partaalla jostain takin pukemisesta.

En halua, että oma lapseni oppii tuollaista puhetapaa. 

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei pehmentele puheitaan yhtään, vaan syyllistää sen sijaan. Jos 4v poika ei tottele vaikka laittamalla ulkovaatteita päälle tai muuten kiukuttelee, niin mies sanoo pojalle jotain tyyliin "kiitos kun pilasit meidän kaikkien päivän käytökselläsi", "olipa kiva että sinun huutoasi saa taas hävetä silmät päästään" tai "sinun välinpitämättömyytesi takia myöhästyttiin paikasta x ja y" tms. Toimii tosi hyvin ja poika on itkien monesti pyydellyt anteeksi kiukutteluaan jälkeenpäin, mutta olen miettinyt että onko tuo silti hyväksi.

Jos tämä on totta, niin puutu nyt hyvänen aika lapsen isän toimintaan. Ei ole millään mittapuulla normaalia tai tervettä syyllistää 4-vuotiasta tuolla lailla eikä ole millään lailla terve reaktio, että 4-vuotias pyytelee itkien kiukutteluaan anteeksi jälkeenpäin! Voi herrajjumala, meitä kasvattajia on todella moneen junaan näköjään. Ja täällä sitten äiti miettii, että "onko tuo silti hyväksi." No ei ole. Toivottavasti teillä on sellainen vakuutus lapselle, että kustantaa terapian muutaman vuoden päästä. 

En ole tiennytkään, että se, että puhun lapsilleni ystävällisesti ja asiallisesti voidaan tulkita jotenkin pehmeäksi ja ilmeisesti siis huonoksi asiaksi? Suomalaisessa kulttuurissa tiuskiminen, kiristäminen, uhkailu ja painostus ovat niitä oikeita ja hyviä tapoja puhua pikkulapselle? OK.

Vierailija kirjoitti:

Itse pyrin puhumaan lapselle, myös sille uhmaikäiselle venkulalle, kauniisti. Yritän puhua asiallisesti ja nätisti myös kaikille muille ihmisille, miksen siis myös lapselleni. Sanon siis juurikin näin: Laittaisitko sitten takin päälle? Seuraavaksi laitetaankin hanskat, ettei tule kylmä käsiin, siellä onkin lumipyry ulkona. Keräisitkö, Valtteri, lelut koriin, äiti voi vähän auttaa, sitten syödään välipala! Saatan usein kysyä (voi kauhistus!) kolme vuotiaalta, että laitatko punaisen vai sinisen paidan päälle? Saat ihan itse valita!

En koe neuvottelevani uhmaikäisen kanssa ja on ihan selvää, että aikuinen on vastuussa siitä ja päättää viime kädessä, että paita laitetaan päälle, ilman ei lähdetä päiväkotiin. Mutta mun ei tarvitse tiuskia, äristä, ärjyä tai kiristää ja uhkailla lapsiani, eikä mun lasten tarvitse raivohuutaa, koska en aja heitä esimerkiksi uhkailemalla ja kiristämällä ja kiirehtimällä sellaiseen tilanteesee

Ei tässä tiuskimisesta tai huutamisesta ollutkaan kyse vaan siitä, että selvien ohjeiden ja käskyjen sijaan pientä lasta hämmennetään puhetyylillä, jolla annetaan ymmärtää lapsella olevan vaihtoehtoja. Koitetaan neuvotella uhmaikäisen kanssa viitsisikö hän laittaa saappaat jalkaan ihan kuin olisi vaihtoehto olla ilman saappaita, vaikka lopputulos on sitten kuitenkin se, että saappaat menee jalkaan.