1v maitoallergikon siirtyminen mahd.tavallisiin maitotuotteisiin?
olemme pojalla 5kk asti käyttäneet soijamaitoa.nuo allergia oireet miellä lehmänmaitoon olivat suolisto-oireisia.
mitenkäs tästä lähdetään tuota tavallisia maitovalmisteita kokeilemaan,ja onko jollekin annettu tarkat ohjeet.
meille on kirjoitettu 2v asti tuota soijamaitoa (nutrisoija),mietin kuitenkin että voishan sitä varvovasti kokeilla joko mahdollisesti masu sietäiskin esim hapanmaitovalmisteita...
vai hätäilenkö nyt liian nopeaan?
millaisia ohjeita toiset maitoallergikot on saanut.
Kommentit (2)
eli lusikallinen silloin tällöin rahkaa tms. Ja sitten juotin yogurtti juomaa jälkkäriksi (siinähän on hieman maitoa) ... niitä on sellaisissa pillimehutetroissa. Mitään ei tullut. Sitten aloin keittämään puuron maitoon ja sitten ihan laktoositonta tai hylamaitoa ja lopulta tavallista maitoa. Mitään oiretta ei tullut. Ja 4 kuukautta aikaisemmin oli huutanut tuskissaan kun söi vahingossa yhden palan juustoa lattialta.
Ehkä muistatkin, että meilläkin on elokuinen 1-vuotias maitoallergikko. Saimme allergialääkäriltä ohjeet, joiden mukaan luopuisimme Nutri Soijasta näihin aikoihin, siis vuoden tultua täyteen. Toistaiseksi annamme laimennettua soijamaitoa vielä pari kertaa päivässä. Muuten juomana on vesi. Nyt olemme kokeilleet samaisen lääkärin neuvosta lasten rahkatuotteita (niitä pieniä Danone-merkkisiä) pikkasen päivittäin viikon ajan, eikä mitään oireita ole tullut. Hoksasimme myös tänään antaneemme vahingossa pojallemme kotitekoista teeleipää jo pitkin kesää ja ko. leipä sisältää maitoa... Siis että vahdin kuin haukka kaikkea pojan syömistä ja juomista, mutta sitten lipsumme ITSETEHDYSSÄ leivässä!! Voi meitä. No anyway, oireita ei ole tullut siitäkään.
Tarkempia ohjeita emme ole saaneet, paitsi ettei kannata suoraan kokeilla juottaa maitoa ja että kovasti sairastelleen poikamme pitää ensin olla pitkähkö aika kunnossa ennen kuin maitoa kannattaa ajatellakaan.
Just mietimme, uskaltaisimmeko vähitellen lisätä soijamaidon joukkoon ensin tilkan laktoositonta maitoa ja jos siitä ei tule oireita, niin sitten ihan tavallista maitoa. Kuvittelisin, että tekin voisitte varovasti kokeilla. Kuulemma ei ole hyvä välttää jotain ruoka-ainetta tarpeettoman pitkään, kun ainakin tämänkaltainen allergia voi hyvin olla ohimenevää. Mutta siis: hapanmaitotuotteilla meitä kehotettiin kokeilut aloittamaan.
Terkuin Hannele96