Lue keskustelun säännöt.
Koetko itsesi yksinäiseksi, kun lapset muuttaneet omilleen?
23.02.2024 |
Minulla on ollut jo monta kuukautta yksinäinen ja ahdistunut olo. Kuopuskin muutti kotoa pois kesällä. Olen naimisissa ja avioliittomme on ihan onnellinen, mutta tunnen yksinäisyyttä. Työurani rakentaminen vei mehut yhdistettynä perhe-elämään ja sen seurauksena useat kaverisuhteet ja ystävyyssuhteet lopahtivat. Kaksi vanhaa ystävää enää jäljellä ja pitävät hyvin harvoin yhteyttä minuun. En viitsi heille koko ajan soitella. Heillä asuu vielä lapsia kotona ja elämässä on muutakin aktiviteettia heillä. Minulla on jopa välillä paniikki siitä, että en enää löydä uusia ystäviä ja vanhatkin unohtavat minut. Kun lapset asuivat kotona, olin tyytyväinen siihen, että olin yhteydessä ystäviini noin kerran kuukaudessa. Nyt tuntuu, että ihan sama, vaikka katoaisin tästä maailmasta, kukaan ei huomaisi pitkään aikaan. Aikuiset lapset elävät omia elämiään opiskelupaikkakunnillaan ja käyvät harvakseltaan kotona. En minä heissä voi alkaa roikkumaan tietenkään. Viesteillään useita kertoja viikossa sitä sun tätä niitänäitä ja olen onnellinen siitä, että heillä on ystäviä ja opiskelujuttuja eivätkä kaipaa koko ajan kotiin. Miten teillä muilla lapseton elämä on alkanut ja onko vinkkiä, miten sopeutuisin tähän elämänvaiheeseen?
Kommentit (23)
Jospa aloittaisit jonkun harrastuksen, josta löytyisi samanhenkisiä, uusia ystäviä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En koe, vaan vapaaksi. Ihana rauha, yksityisyys, siisti koti ja palvelija/kokin/pyykkärin/sairaanhoitajan/kouluavustajan töistä nyt vapautettu 😊
Kiitos vastauksestasi. Mitä tarkoittaa oma elämä? Eikö perheellisen työssäkäyvän oma elämä ole yhtäkuin lapsista huolehtiminen ja työn teko? Mukaan mahtuu toki yhteydenpitoa ystäviin ja joku harrastus, ja parisuhde. En ole elänyt lasteni kautta, mutta olen käyttänyt aikaani ja energiaani lapsiini. Työurani on ollut vaiheikas ja vaativa, epäsäännöllinen työaika ja töiden valuminen välillä myös vapaa-ajalle. Säännöllinen harrastaminen on ollut mahdotonta vuosien ajan työaikojen vuoksi. Välillä on ollut työuupumustakin ja yksi iso parusuhdekriisi. Olet oikeassa, kannattaa katsoa tulevaisuuteen optimistisesti ja alkaa elää omaa elämää. Täytyy selvittää mitä se oma elämä voisi olla tästä eteenpäin. Harrastuksia olen jo aloitellut satunnaisesti, myös mieheni kanssa. Ne on ollut kivoja juttuja, joista olen saanut iloa ja virtaa. Soitin tänään vanhalle ystävälle ja suunnittelimme tulevia tapaamisia. Kyllä se varmasti tästä selkiytyy, mutta koen lasten kotoa muuton olevan iso kriisi, elämänmuutos. Olenko ainut, joka kokee asian näin voimakkaasti?
Usein ihmiset unohtavat, että lapset ovat vain lainassa ja kannattaa huolehtia omasta elämästä myös.
Koen. Ei kumppania eikä ystäviä, joita tulisi nähtyä edes kuukausittain. Silloin tällöin tulee käytyä kahvilla.
Pitkiä ovat viikonloput.
Huvittaa kun porukat maanantaisin huokailevat miten viikonloppu meni niiiin nopeasti, kun itselläni ne tuntuvat usein tosi pitkiltä ja yksinäisiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä oon aiemmin ajatellut, että ei kukaan jolla on elämää muutenkin haikaile lapsielämä perään. Koska elämässäni on lapseni lisäksi ollut paljon muutakin.Kuten vaikka ystäväperheitä.
Kun sitten lapsen muualle muuton aikaan yhtäkkiä usempai ystäväpari erosikin, niin pareista vaimot lähtivät uusien miesten kanssa muualle ja miehet eivät. He yhä toki ovat läheisiä, mutta enempi miehelleni kuin minulle. On outoa huomat miten meidän joukkue on hajonnut
Vierailija kirjoitti:
Koen. Ei kumppania eikä ystäviä, joita tulisi nähtyä edes kuukausittain. Silloin tällöin tulee käytyä kahvilla.
Pitkiä ovat viikonloput.
Huvittaa kun porukat maanantaisin huokailevat miten viikonloppu meni niiiin nopeasti, kun itselläni ne tuntuvat usein tosi pitkiltä ja yksinäisiltä.
Ikävä kuulla, onko sinulla harrastuksia? Tapaatko sululaisia; serkkuja, sisaruksia?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä oon aiemmin ajatellut, että ei kukaan jolla on elämää muutenkin haikaile lapsielämä perään. Koska elämässäni on lapseni lisäksi ollut paljon muutakin.Kuten vaikka ystäväperheitä.
Kun sitten lapsen muualle muuton aikaan yhtäkkiä usempai ystäväpari erosikin, niin pareista vaimot lähtivät uusien miesten kanssa muualle ja miehet eivät. He yhä toki ovat läheisiä, mutta enempi miehelleni kuin minulle. On outoa huomat miten meidän joukkue on hajonnutMinullakin/meilläkin oli enemmän sosiaalista elämää, kun oltiin lapsiperhe. Oli ystäväperheitä, joilla samanikäisiä lapsia. Joidenkin työkavereidenkin kanssa tavattiin lapsiperheinä. Sitten lapset kasvoivat, teineillä omia menoja, ystäväperheiden tapaamiset harvenivat, ne eivät muuttuneet pariskuntatapaamisiksi tai kahdenkeskisiksi ystävyyssuhteiksi. Työpaikat vaihtuivat, elämäntilanteet muuttuivat
ap
Vierailija kirjoitti:
Minä oon aiemmin ajatellut, että ei kukaan jolla on elämää muutenkin haikaile lapsielämä perään. Koska elämässäni on lapseni lisäksi ollut paljon muutakin.Kuten vaikka ystäväperheitä.
Kun sitten lapsen muualle muuton aikaan yhtäkkiä usempai ystäväpari erosikin, niin pareista vaimot lähtivät uusien miesten kanssa muualle ja miehet eivät. He yhä toki ovat läheisiä, mutta enempi miehelleni kuin minulle. On outoa huomat miten meidän joukkue on hajonnut
Minullakin/meilläkin oli enemmän sosiaalista elämää, kun oltiin lapsiperhe. Oli ystäväperheitä, joilla samanikäisiä lapsia. Joidenkin työkavereidenkin kanssa tavattiin lapsiperheinä. Sitten lapset kasvoivat, teineillä omia menoja, ystäväperheiden tapaamiset harvenivat, ne eivät muuttuneet pariskuntatapaamisiksi tai kahdenkeskisiksi ystävyyssuhteiksi. Työpaikat vaihtuivat, elämäntilanteet muuttuivat
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koen. Ei kumppania eikä ystäviä, joita tulisi nähtyä edes kuukausittain. Silloin tällöin tulee käytyä kahvilla.
Pitkiä ovat viikonloput.
Huvittaa kun porukat maanantaisin huokailevat miten viikonloppu meni niiiin nopeasti, kun itselläni ne tuntuvat usein tosi pitkiltä ja yksinäisiltä.
Ikävä kuulla, onko sinulla harrastuksia? Tapaatko sululaisia; serkkuja, sisaruksia?
ap
Kiitti. Ei oikein ole ketään.. Muistisairas ja vähän alkoholisoitunut isä, jonka luona käyn kerran viikossa. Yksin yritän välillä käydä siellä täällä; salilla, leffassa, kaupoilla, museossa, ulkoilemassa. Mutta ei nuo yksinäisyyden tunnetta oikein poista.
En koe olevani yksinäinen, mutta lasten käynnit lapsuudenkodissa jotenkin sotkevat elämäni. He haluavat palata entisiin rooleihin, mutta minä olen jo kasvanut niistä pois. Jääkaapissa ei ole heille herkkuja, televisiosta ei katsota lasten haluamia ohjelmia ja aamulla on ihan turha kuvitella, että tarjoilu pelaisi kuin lapsena ennen (jolloin heräsin aikaisin, keitin kahvit, tein voileivät ja luin lehteä sunnuntaisin - nyt on tarjolla pelkkä kahvi! ja lehti on läppärillä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jospa aloittaisit jonkun harrastuksen, josta löytyisi samanhenkisiä, uusia ystäviä?
Ei kiinnosta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koen. Ei kumppania eikä ystäviä, joita tulisi nähtyä edes kuukausittain. Silloin tällöin tulee käytyä kahvilla.
Pitkiä ovat viikonloput.
Huvittaa kun porukat maanantaisin huokailevat miten viikonloppu meni niiiin nopeasti, kun itselläni ne tuntuvat usein tosi pitkiltä ja yksinäisiltä.
Ikävä kuulla, onko sinulla harrastuksia? Tapaatko sululaisia; serkkuja, sisaruksia?
ap
Kiitti. Ei oikein ole ketään.. Muistisairas ja vähän alkoholisoitunut isä, jonka luona käyn kerran viikossa. Yksin yritän välillä käydä siellä täällä; salilla, leffassa, kaupoilla, museossa, ulkoilemassa. Mutta ei nuo yksinäisyyden tunnetta oikein poista.
Oletko ajatellut jotain ryhmäharrastusta tai yhdistystoimintaa? Mä ajattelin, että joku säännöllinen harrastus, jossa tutustuu muihin harrastajiin voisi laajentaa ainakin tuttavapiiriä. Itse mietin jotain, jossa tulisi juteltua muiden kanssa yhteisestä kiinnostuksenkohteesta. Toinen voisi olla joku liikunnallinen pienryhmä, joku hyvinvointivalmennusryhmä.. mun edellisellä kuntosalilla oli eri maksusta joku sellainen.. Mäkin käyn kuntosalin jumpassa n. pari kertaa viikossa. Joskus tulee juteltua jonkun ennestään tuntemattoman kanssa hetken pukkarissa. Niistäkin hetkistä tulee aina hyvä mieli.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa aloittaisit jonkun harrastuksen, josta löytyisi samanhenkisiä, uusia ystäviä?
Ei kiinnosta
Tämä ei ollut ap. Minua kyllä kiinnostaa.
ap
Miksi lapsettomilta sinkuilta ei kysytä jotain samantapaista. Ihmisiä huolettaa vaan lapset omaavat?
No jonkun aikaa koin, mutta äkkiä se meni ohi. Nykyään olen sinkku, ei ole ketään ystäviäkään ja työnikin teen yksin kotona. Olen tyytyväinen elämääni enkä kaipaa mitään lisää.
Mä ajattelin että lataan heti tinderin ja rupean muutenkin aktiiviseksi hakemaan vaikka nettituttuja ulkomailta jne. No arvatkaa onko mitään tehty ja olen asunut nyt yksin 5 kk :D Ei ole ollut oikein aikaa :D
Itseäni surettaa se, että en koskaan tai paremmin toistaiseksi (olen pian 46 vuotias) ole onnistunut saamaan ensimmäistäkään omaa lasta. Lapsettomaksi taidan jäädäkin kun ei ole kumppania, eikä ole vuosiin ollut, jonka kanss voisin jakaa tämän haaveeni ja unelmani.
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsettomilta sinkuilta ei kysytä jotain samantapaista. Ihmisiä huolettaa vaan lapset omaavat?
Minä etsin vertaistukea omaan elämäntilanteeseeni, siksi kysyin tätä asiaa. Olen ollut joskus kauan sitten myös lapseton sinkku.
ap
Tuntuu nyt siltä että olet elänyt ihan liikaa lastesi kautta, onko sinulla ollut ns. omaa elämää ollenkaan? Hieman ehkä itsesääliäkin leijuu viestissäsi. Tottakai se tuntuu haikealta kun lapset lentää pesästä mutta siihenhän me vanhemmat heitä kasvatamme. Sanot että avioliittosi on ihan onnellinen, tosi mukava kuulla. Nyt alat harrastaa miehesi kanssa jotain yhdessä, samaten myös yksin. Teet kaikkea kivaa mitä mieleen juolahtaa. Alat pitää vähän useammin yhteyttä vanhoihin ystäviisi, kyllä hekin varmaan haluavat sua nähdä vaikka lapset heillä kotona vielä ovatkin. Ja kun pidät mielen avoinna niin uskon että uusia ystäviäkin ilmaantuu elämääsi. Tärkeintä on ettet jämähdä siihen itsesääliin etkä surkeuteen. Elämä on valintoja ja sinä valitset mihin suuntaan lähdet vai lähdetkö mihinkään ja jäät märehtimään surkeuttasi.
Toivon sulle tsemppiä tulevaan, rohkeutta ja positiivista mieltä!