Uusi ystävä (?) onkin nyt alun iloisuuden jälkeen osoittautunut tosi katkeraksi

Mulle kävi niin että uudelle paikkakunnalle muutettuani tutustuin lapsen koulukaverin äitiin. Hän paljastui hyvin katkeraksi juuri koska koki että hänellä oli vähemmän kaikkea kuin muilla koska oli yh. Kyttäsi todella tarkkaan mitä muut vanhemmat teki leirikoulun eteen ja oli siinäkin marttyyri.

Minusta hänen kanssaan ei tosiaan ollut mukava olla. Pidän syvällisistä ihmissuhteista joissa voi puhua kaikesta ja itsellänikin on ollut raskaita vaiheita. Hänellä oli vinksahtanut elämänasenne mielestäni, kohtuuttoman negatiivinen, marttyyri ja kateellinen. Ei päällä mitään kriisiä mutta jotenkin kykenemätön näkemään valoisaa puolta.

Nämä jotka ehdottelevat puheenaiheen vaihtamista positiivisemmiksi tai että ystävälle ehdottaisi terapiaa, eivät selvästikään ole koskaan olleet tuossa tilanteessa. Olen se, jolla oli vuoden tuollainen raskas ystävä. Kokeilin joskus tuota puheenaiheen kääntämistä positiivisempiin aiheisiin - se toimi ehkä kaksi minuuttia. Terapiaa ehdotin monta kertaa - ja hehkutin usein omaa terapiaani - mutta hän yksikantaan ilmoitti ettei tule terapiaan menemään, koska ei usko kenenkään voivan tilanteessaan auttaa.

Ihmiset, jotka ruminoivat ja ovat raskaita ympäristölleen, ovat olleet sitä aina. Eivät he muutu vaikka joku läheinen ehdottaisi mitä. Muutos vaatisi psykoterapiaa, ja siihen nämä harvoin ovat halukkaita, koska heidän uhriasemansa on niin tärkeä osa heidän identiteettiään, eivätkä he halua luopua siitä. Eivät he oikeasti halua päästä eteenpäin menneistä vääryyksistä, eivätkä kohdata omaa osuuttaan huonoista valinnoistaan. Uhriutumisella saa myös huomiota muilta - ainakin siihen asti, kun uusikin ystävä kyllästyy ja kaikkoaa.

Tämä ei ole ap:lle, vaan sille sen kaverille; ap kuuluu enemmistöön väestöstä, jolle ei kannata puhua muusta kuin jäiden sulamisesta, kevään tulosta ja lintujen laulusta ja pitää huoli, että sekään keskustelu ei mene liian syvälliseksi. Vie ap vaikka mäkkiin syömään, niin se on ihan tyytyväinen, saa siellä vähän katsella ihmisiä ja muista; ei mitään yksityisyyttä tai ajatuksia herättävää keskustelua.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ole ap:lle, vaan sille sen kaverille; ap kuuluu enemmistöön väestöstä, jolle ei kannata puhua muusta kuin jäiden sulamisesta, kevään tulosta ja lintujen laulusta ja pitää huoli, että sekään keskustelu ei mene liian syvälliseksi. Vie ap vaikka mäkkiin syömään, niin se on ihan tyytyväinen, saa siellä vähän katsella ihmisiä ja muista; ei mitään yksityisyyttä tai ajatuksia herättävää keskustelua.

Höpö höpö.Tuo on juuri sitä marttyrointia,joita raskaat ihmiset harrastaa.Muut eivät muka tajua elämästä mitään,kun eivät jaksa heitä kuunnella.

Kyllä minä puhun ystävieni kanssa itsemurhista, köyhyydestä,keskenmenoista,masennuksesta...mitä kaikkea nyt elämän kirjoon kuuluu.

Silti jos jonkun muroihin aina on joku pissinyt ,en ehkä jatkaisi ystävyyttä.

Vierailija kirjoitti:

"Juuri kun sinä luulit löytäneesi ystävän, ystävän joka sinua kuuntelee"



Ihminen on "katkera" kun kertoo sinulle elämästään? Niin kummallista ja yllättävää, kun monille ihmisille elämä ei olekaan ollut

pelkkää pumpulissa oloa? Ihan tosi asioita "ystäväsi"  sinulle kertoo, sinä ap. itse todistat hänen puheensa tosiksi. Heti olet häipymässä kuvioista ja valitat vielä av-palstallakin, kun ihminen ei olekaan sinun oma "marakattisi" !

Ette te kommentoijat mitään oikeaa ystävää tahdo, eikä teillä sellaista olekaan, harva jaksaa alkaa kenenkään pelkäksi hauskuuttajaksi ja tsemppariksi teidän ehdoillanne.  Katsokaa pintaliitäjät komediasarjoja kaikki voittavat. ;)

Biisi jatkuu "Ja kymmenen pistettä sun neitsyydestä sai se jätkä. Kymmenen pistettä sun neitsyydestä, niin juuri siitä." 

Väärän biisin valitsit vertauksen tekemiseen. Olisit valinnut vaikka sen "mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän, anna meren se selvittää, kuka viereesi jää".

Toisin sanoen ap odottaa tuttavuutta, jossa ei koskaan mitään aiheita käsitellä sen syvemmin, vaan mennään jatkuvasti sellaista iloista ja hymyilevää pintapuolen esittämistä. Uusi "ystävä" luulee ystävyyden olevan vähän syvempää, jossa ikäviäkin asioita voi ottaa esille.

Hanki ap itselles joku, joka ei odosta sinulta juuri mitään muuta kuin positiivista 10 minuutin höpöttelyä kerrallaan. Käytte niinku kahvilla ja ja soittelette välillä lyhyitä puheluja. Käytte shoppailemassa yhdessä. Silloin ei tarvitse ikinä kohdata mitään ikävää, ei mitään, mikä haastaisi sinua ihmisenä. Mutta älä ihmettele, jos se ystävyys ei myöskään koskaan syvene yhtään, vaan on aina sitä samaa.

Kuinka yllättävää, että negatiivisten mammojen mielestä syvällinen ystävyyssuhde on sellainen, jossa he saavat oksentaa kaiken pahan olonsa toisille, ja heitä pitää vain kiltisti ja empaattisesti kuunnella loputtomiin.

Narsistit ovat alussa vahvan aloitteellisia ja ihania. Sitten totuus paljastuu ja ihmissuhteet kaatuvat.

Mullakin ihan iloisen ja huumorintajuisen ystävän alta paljastui katkera ja kateellinen marttyyri. Luulisi että olisi ollut kiitollinen ja onnellinen edes lapsistaan.

Jos ihminen on keskenkasvuinen ei hän tuosta mihinkään muutu. Ottaisi vastuun omasta elämästään ja katsoisi vihdoin peiliin. Ystävän ei kuulu olla energiaa vievä riesa. Tietysti vaikeita vaiheita on kaikilla ja silloin ystävyys mitataan,  mutta lähtökohtaisesti ystävyydestä tulisi saada voimia. 

Vierailija kirjoitti:

Toisin sanoen ap odottaa tuttavuutta, jossa ei koskaan mitään aiheita käsitellä sen syvemmin, vaan mennään jatkuvasti sellaista iloista ja hymyilevää pintapuolen esittämistä. Uusi "ystävä" luulee ystävyyden olevan vähän syvempää, jossa ikäviäkin asioita voi ottaa esille.

Hanki ap itselles joku, joka ei odosta sinulta juuri mitään muuta kuin positiivista 10 minuutin höpöttelyä kerrallaan. Käytte niinku kahvilla ja ja soittelette välillä lyhyitä puheluja. Käytte shoppailemassa yhdessä. Silloin ei tarvitse ikinä kohdata mitään ikävää, ei mitään, mikä haastaisi sinua ihmisenä. Mutta älä ihmettele, jos se ystävyys ei myöskään koskaan syvene yhtään, vaan on aina sitä samaa.

Toisille ihmisille jatkuvasti valittavilla ei useinkaan ole minkäänlaisia ystäviä. Ei ihmiset muodosta syvempiä ihmissuhteita sellaisiin, jotka käyttää tapaamiset omasta kurjuudesta valittaviin. 

Vierailija kirjoitti:

Hän kuulostaa masentuneelta. Kannattaisi mennä lääkäriin ja hakea apua. Murheista voi puhua ystävien kanssa, mutta niistä ei kannata jäädä jauhamaan, kaikilla on omat murheensa. Ammattilaisen kanssa voi sitten märehtiä niin paljon kuin haluaa, heillä on koulutus siihen. Eri asia jos joku yksittäinen iso  murhe josta haluaa puhua enemmän, mutta jos kaikki on vaikeaa ja raskasta koko ajan, niin taustalla voi olla masennus.

Yritä tehdä tapaamisista kevyempiä. Osoita että ymmärrät että hänellä on vaikeaa, mutta yritä sitten kääntää keskustelu iloisimmille raiteille. Sen pitäisi osoittaa että haluat olla ystävä, mutta terapeutiksi et ala, se kuuluu ammattilaiselle.

Missä menee raja? Kuinka monta tuntia viikossa / kuukaudessa voi jauhaa kaverille ongelmistaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän kuulostaa masentuneelta. Kannattaisi mennä lääkäriin ja hakea apua. Murheista voi puhua ystävien kanssa, mutta niistä ei kannata jäädä jauhamaan, kaikilla on omat murheensa. Ammattilaisen kanssa voi sitten märehtiä niin paljon kuin haluaa, heillä on koulutus siihen. Eri asia jos joku yksittäinen iso  murhe josta haluaa puhua enemmän, mutta jos kaikki on vaikeaa ja raskasta koko ajan, niin taustalla voi olla masennus.

Yritä tehdä tapaamisista kevyempiä. Osoita että ymmärrät että hänellä on vaikeaa, mutta yritä sitten kääntää keskustelu iloisimmille raiteille. Sen pitäisi osoittaa että haluat olla ystävä, mutta terapeutiksi et ala, se kuuluu ammattilaiselle.

Missä menee raja? Kuinka monta tuntia viikossa / kuukaudessa voi jauhaa kaverille ongelmistaan?

Ei yhtäkään, mikäli ei ymmärrä että ystävyys on vastavuoroista. Jos itseä kiinnostaa vain oma napa ja kaveri on  vainväline saada huomiota sille omalle navalle, homma yleensä kaatuu alkutekijöihinsä.

Ap kirjoittaa, että uusi kaveri valittaa, että kaikki kaverit pettää, samoin suku ja hän jää aina yksin. Silloin siihen varmaankin on jokin syy. Esimerkiksi se, ettei muut ihmiset kiinnosta muuten kuin keinona saada yleisöä omalle itsesäälille.

Jos AP odotti että vihdoinkin löytää ihmisen joka on vain häntä varten, niin kyllähän siinä pettyy. 

Parisuhteessa on vähän eri, mutta miksi jollekin naiskaverille pitäisi ladata odotuksia. Että nyt tuo on tuollainen ja tuollainen, eikä vastaa odotuksiani. Jos yhdistäviä tekijöitä ei ole, ei tarvi väkisin vääntää.

Yksin ei tarvi jäädä. On paljon eri ongelmiin liittyviä ryhmiä ja yhdistyksiä. Mielenterveysyhdistyksiä, ACA esim.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ole ap:lle, vaan sille sen kaverille; ap kuuluu enemmistöön väestöstä, jolle ei kannata puhua muusta kuin jäiden sulamisesta, kevään tulosta ja lintujen laulusta ja pitää huoli, että sekään keskustelu ei mene liian syvälliseksi. Vie ap vaikka mäkkiin syömään, niin se on ihan tyytyväinen, saa siellä vähän katsella ihmisiä ja muista; ei mitään yksityisyyttä tai ajatuksia herättävää keskustelua.

Jatkuvassa valituksessa ei ole yhtään mitään syvällistä.