Omaishoitajuudesta - oletteko keskustelleet läheistenne kanssa?

Asia on syytä käydä läpi kun asianosainen on vielä hyvässä kunnossa. Ongelmia tulee kuitenkin jossain vaiheessa kun vanhemmat ja puoliso ikääntyvät. 

Puolisolle olen kertonut, että en aio jäädä omaishoitajakseen. On minua nuorempi, joten toivottavasti ei tarvitsekaan. Samalla kerroin ettei minuakaan tarvitse jäädä hoitamaan, mutta toivoin, että tapaamassa kävisivät kuitenkin.

 

Olen nähnyt kuinka äitini raatoi ja uupui 10v aikana alkoholisti-isäni omaishoitajana koska kerran on luvattu myötä ja vastamäessä. Itsekin jo raihnaisena ja masentuneena ja ilman kiitosta ja ei kiitos samaa minulle.

Lapseni hoitaisin jos heille tulisi tilanne eteen (esim.menisi liikuntakyky) niin kauan kuin pystyisin. 

Mieheni on jo kuollut ja olen sanonut lapsille, että missään tapauksessa eivät saa ryhtyä omaishoitajakseni. En halua heille sitä taakkaa ja velvollisuutta. 

Äidilleni olen sanonut etten rupea häntä hoitamaan jos näin kävisi. Ymmärti päätökseni

Käytännössä olen ollut jo kauan pakon sanelemana vanhan, sairaan ja vihaisen vanhempani omaishoitajana. Muuta vaihtoehtoa ei nyt ole. Vanhempani myös pitää täysin selvänä asiana, että toimin omaishoitajana ja kotiorjana ja siis asunkin vanhempani luona. Tilanne jatkuu varmasti niin kauan kun vanhempani elää tai pääsee tai joutuu johonkin laitokseen.

En aio omaishoitaa ketään, en myöskään olla kenenkään omaishoidettava. Asiat on puhuttu selviksi.

Olen työkseni sh kotihoidossa. Voisin kuvitella olevani vanhempieni omaishoitaja. Samassa taloudessa en missään nimessä asu, mutta tätä ei onneksi omaishoitajuus vaadi. Vanhemmat asuvat lähellä, jokapäiväinen apu on luonnollista. Edunvalvontavaltuutus meillä jo on.

Ai tarvitsenko mä luvan siltä hoidettavalta siihen, etten ala hänen omaishoitajakseen? Enpä tiennytkään. Ei oo tuollaista lupaa tullut, joten pakko kai se sitten on.