Jos voisit nyt tehdä elämässä jotain eritavalla, mitä tekisit?

En opiskelisi ammattia enkä olisi tehnyt töitä niitä vuosia kuin tein. Meni kallisarvoista aikaa elämästä hukkaan.

Olisin kirjoittanut oman kirjan 20-vuotiaana.

Nyt 50+ vuotiaana ei enää tuntuisi omalta jutulta.

En olisi mennyt naimisiin 21-vuotiaana enkä varsinkaan olisi tehnyt lapsia. 

- En olisi siivonnut niin paljon, meni kallista aikaa ihan hukkaan 

- Olisin antanut ilkeilijöille heti takaisin ja kunnolla. 

Olisin siirtynyt vakkarista keikkalaiseksi jo 15, enkä 5 vuotta sitten.

Tuo on ongelmallinen kysymys. Ilman tekemiämme "virheitä" meillä ei olisi sitä tietoa mikä meillä on nyt.

En olisi lomareissulla juonut niin paljon viinaa ja päätynyt pettämään.

"Eri tavalla"  kirjoitetaan erikseen! Ei yhteen kuten otsikossa.

Kunpa olisin synnyttänyt sektiolla. Vaurioiduin 25-vuotiaana synnytyksessä ja sairastuin ptsd:hen. Kaikkia vaurioita ei voida korjata lainkaan ja niitä joita voidaan korjata korjattiin yli kymmenen vuoden kuluttua synnytyksestä.

En olisi irtisanoutunut ex-ex-työpaikastani ja vaihtanut työpaikkaan, josta sain joululahjaksi potkut. Olisin mieluummin alkanut saikuttaa burnoutin vuoksi.

Peruuttaisin aina lapsuuteen asti ja valitsisin aivan toisenlaisen tien. Olisin hiljaisempi ja vetäytyvämpi, enkä yrittäisi puolustaa oikeudenmukaisuutta niin kärkkäästi. Olen maksanut kovan hinnan siitä, että olen ollut äänekäs ja rohjennut sanoa epäkohtia, joista muut olisivat mieluummin vaienneet. Elämä olisi helpompaa sivustakatsojana.

Ymmärtäisin paremmin myös introversiotani; en olisi ryhtynyt koskaan vakavaan parisuhteeseen, enkä varsinkaan muuttanut kenenkään kanssa yhteen enkä mennyt naimisiin. En yrittäisi niin kovasti sopeutua ja olla mieliksi muille säilyttääkseni väkinäisiä ihmissuhteita, vaan olisin rohkeasti oma erakkomainen itseni. Tämän pystyin onnekseni muuttamaan näin aikuisiälläkin.

Olisin myös valinnut kutsumusammatin sen pragmaattisen valinnan sijaan. Hyvät työllisyysnäkymät eivät olekaan enää niin hyvät, eikä hyvä palkka kompensoi tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunnetta saati eettistä stressiä omien arvojen vastaisesta työstä.

Näin kun asiaa ajattelee, tuntuu että on tehnyt elämässään vain huonoja valintoja. Pitää vain olla itselleen armollinen ja muistaa, että valinnat on tehnyt kulloisenkin parhaan tiedon ja ymmärryksen mukaan. Jälkiviisastelu ei auta, voin muuttaa vain rajallisesti asioita, mutta toisaalta velvollisuutenikin on muuttaa niitä asioita joita voin muuttaa, ja sopeutua muihin.

Jokainen kerta kun joku on tullut sivusta manipuloimaan ja päsmäämään, mitä "valitsen", "valinta" ei ole enää ollut oma ja olen tehnyt suurimmat virheeni. Yksin niistä saa maksaa kärsimällä kovimman hinnan. Ihminen, joka janoaa valtaa, ei tunne vastuuta, eikä siksi ole ottamansa vallan arvoinen.

Ehkä se oli välttämättömyyttä, nähdessäni miten olisi ollut parempi toimia, hyvin vaikeasti olisi onnistunut siinä ympäristössä. Parempi löytää oma sisäinen äänensä myöhään kuin ei milloinkaan.

Olisin yliopiston sijaan opiskellut levysepäksi ja lisäksi ruotsia niin paljon, että nyt jäisin eläkkeelle Norjan öljynporauslautalta ja nauraisin persujen jutuille kymppitonnin eläkkeellä ja miljonäärinä. 

En olisi hankkinut kahta lastani opiskelujen aikana. Voimavarani olivat rajallisemmat kuin kuvittelin ja sellainen kepeä opiskelijaelämä jäi elämättä. Minun alallani myös tärkeimmät suhteet, joista sitten kasvattaa merkityksellistä verkostoa, tehdään juuri opintojen aikana. Opinnot jäi kesken, tärkeät yhteistyöt tekemättä.

Samoin harmittaa, etten saanut pidempään ja enempää nauttia puolisoni mukana tulleesta luovien ihmisten seurasta ja runsaista tapahtumista. Meillä ei ollut mitään tukiverkostoa, joten olin loppujen lopuksi aika jumissa kahden pienen lapsen kanssa miehen mennessä runsaasti omilla menoillaan, jotka olivat hänen työnsä takia tärkeitä.

Rakastan kuitenkin lapsiani älyttömästi, olen hyvin onnellinen heistä.

Elimistö näytti jo parikymmentä vuotta sitten, että jokin on pahasti vialla enkä jaksa. Painoin silti, yli jaksamisen, ja vielä senkin jälkeen. Nykyisellä tietämyksellä luovuttaisin _välittömästi_. Ei tarvitsisi (ehkä) romahtaa näin dramaattisesti. 

Viime viikon Eurojackpot rivin...

Olisin edes yrittänyt jahdata unelmiani. Olisin edes hakenut peruskoulun jälkeen sinne musiikkilukioon ja siitä eteenpäin. Sen sijaan jäin epätoivon kaupungin pikkulukioon ja nöyränä opiskelin muka työllistävän ja keskipalkkaisen ammatin amkissa, mutta huonosti onnistui sekin ja jumituin tylsiin  paskapalkkatöihin. En hakenut musiikkilukioon, koska en ollut käynyt musiikkiopistossa, lauloin kyllä hyvin ja olin itsenäisesti opetellut soittamaan eri soittimia, mutta ei niillä pohjilla uskaltanut hakea eikä minulla olisi edes ollut varaa muuttaa opintojen perässä (vanhempani köyhiä ja rahat menivät lähinnä alkoholiin). 

Nyt olen nelikymppinen ja edelleen tunnen olevani ihan väärässä paikassa. Tällä hetkellä onneksi työtön, mutta pitäs hakea töitä. En osaa hakemuksissa perustella miksi juuri minut pitäisi palkata tähän kuolettavan tylsään verosihteerin pestiin tai kelan tädiksi, koska motivaatio vain raha.