Miksi joillekin ihmisille tulee ihan hirveästi vastoinkäymisiä? Miksi?

Viimeiset puoltoista vuotta ollut sellaista vastoinkäymisten sumaa, että jo vuosi sitten totesin ystävälleni " Jos vielä tulee yksikin paska juttu lisää, niin en todellakaan tiedä miten siitä selviän" . Ja tulihan niitä sitten enempi kuin yks tai kaks tai viisi... Selvinnyt olen toistaiseksi, mutta tuntuu koko elämä olevan yhtä kamppailua tuulimyllyjä vastaan ja sinnittelyä päivästä toiseen... Tahtoisin vain ihan tavallista arkea tavallisine murheineen :(



(Ollut taloudellisia vaikeuksia, avio-ongelmia, isäni vakava sairastuminen, vanhempieni avioero, kahden lemmikin sairastuminen ja kuolema, muutto hometaloon ja sieltä pois, nyt ero tulossa... ja lisäksi kaikkea pientä oheissälää lisäksi, taukoamatta...)

Enää ei jaksa stressata pikkuasioista. On ollut tässä elämän aikana jo niin monta sellaista kriisiä, joita useimmat eivät joudu koskaan kohtaamaan. Kummasti sitä on vaan selvinnyt aina jaloilleen... monta ystävää onkin sanonut, että ei ymmärrä miten olen jaksanut.

Meillä kävi niin, että yksi iso vastoinkäyminen johti muihin, mm. vakaviin taloudellisiin ongelmiin, parisuhdekriisiin ja lopulta omaan sairastumiseen. Välillä ajattelin, ettei tämä voi olla enää totta. Luulin ennen etten kestäisi kohdata yhtäkään tuollaista asiaa edes yksi kerralla, murtumatta. Ja nyt niitä tuli vielä monta kerralla lyhyen ajan sisällä. Ihminen sopeutuu ja kestää kai aika paljon.

Kenellä sitten kuitenkin on loppujen lopuksi helppoa?

Huonoja selityksiä piisaa. Jumala rankaisee sitä eniten jota rakastaa eniten. ?!. Huono-onnisten rintaa röyhistetään sillä, ettei jumala kaikille noin kamalian vastoinkäymisiä antaisikaan.



Haluaisin vaan tietää, millä voidaan perustella jonkun afrikkalaisen, nälkää näkevän aids-orpovauvan kärsimystä, kun se makaa yksin ja sairaana lastenkodin sängyssä.