Kun täytää 25, niin elämä alkaa olla pelkkää alamäkeä

Höpsistäkeikkaa. Neljänkympin jälkeen se elämä vasta kunnolla alkaa!

Täytän kohta 45v, ja 20 ikävuoden jälkeen elämä on vain parantunut koko ajan. Nuoruus oli notkahdus. 

Mulla alkoi paras elämä päälle 26v kun tapasin mieheni 

Niinkö? Minä olin 25-vuotiaana vastavalmistunut, saanut elämäni ensimmäisen, koulutustanivastaavan vakituisen työpaikan ja ostanut ensiasuntoni silloisen avovaimoni kanssa.

Oli ensimmäistä kertaa elämässäni rahaa toteuttaa haaveitaan, matkustella, ostaa auto jne. 30:nä tuli ero, mutta muutin Lontooseen, joten alkoi elämäni paras elämänvaihe ja tapasin nykyisen vaimoni.

Mikä aloittajalla on huonosti? Silmärypyt?

Pitää paikkansa.

Mun mielestä 30 ikävuoden jälkeen elämä vasta oikeasti alkaa kunnolla. Sitä ennen on enemmän tai vähemmän hukassa ja etsii oikeaa suuntaa ja itseään.

Ei ole ollenkaan alamäkeä. 25v jälkeen vasta sain lapsia, opiskelin lisää, matkustelin, opettelin uuden kielen, innostuin vaikka mistä kivoista harrastuksista ja muutenkin olen elänyt mukavaa elämää mieheni kanssa (jonka tapasin ennen kuin täytin 25v). Vielä on varmasti kaikenlaista kivaa edessä, ehkä lastenlapsiakin, jos hyvä säkä käy. Fyysisesti on kyllä tullut 40v jälkeen jo jotain vaivoja, mutta ne ei hirveästi menoa haittaa.

Täytin just 75 ja tuntuu, että elämä on yhtä ylämäkeä. 

Ja mitä vanhemmaksi tulee niin sitä vähemmän työnantaja arvostaa työntekijää

Vierailija kirjoitti:

Ja mitä vanhemmaksi tulee niin sitä vähemmän työnantaja arvostaa työntekijää

Mutta alle 25-vuotiasta arvostaa? :D 

Itseasiassa mä täytän just 40 ja elämä on parempaa, kuin koskaan aiemmin. Lapset on kohta aikuisia, ei tarvii koko elämää enää sovittaa heidän tarpeisiin. Palkka kasvaa koko ajan ja samaan aikaan velat on maksettu, eikä ole mitään turhia ulkoapäin asetettuja "tarpeita" rahareikinä. Itsetuntemus on korkealla tasolla ja myös kyky ja rohkeus karsia elämästä kaikki energiaa ja iloa syövät asiat ja henkilöt. Ei tarvitse sietää mitään ylimääräistä p*skaa. Ihan parasta! 

Yleensä 25 ikävuoden jälkeen ihminen alkaa vasta hahmottamaan oikeasti kuka hän itse on. Jokainen voi itse päätellä onko se alamäkeä vaiko ei. 

Mä näen sen itse niin että se vanha minkä kuolee pois ja tilalle tulee jotain uutta. 

Ei kun 30 v niin alamäki alkaa. Nelikymppisenä se alamäki jyrkkenee. Nyt yli viiskymppisenä tämä alkaa tuntua vapaalta putoamiselta.

Olipa perin masentavan pessimistinen aloitus. Surkeaa, jos kokee elämän alamäen alkavan kaksvitosena; tulee piiiiitkä alamäki.

Olen +40 ja elän jokaisen päivän täysillä. Menen eteenpäin enkä aio haikailla eiliseen/menneeseen. Jokainen ikävaihe on omanlaisensa ja siksi mielenkiintoinen.

Minkä ikäinen ap. olet?

Mä olin 25 vuotiaana masentunut itsemurhaa harkitseva kaljaa ja roskaruokaa syövä työtön vailla mitään tulevaisuuden suunnitelmia, nyt 37 vuotiaana mulla on perhe ja olen töissä ja elämä näyttää paljon valoisammalta.

Kuulostaa masennukselta