Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minulla on ole yhden yhtä omaista, jonka kanssa voisin olla tekemisissä, ei enää kavereita koska minua ei kiinnosta, puoliso ei ymmärrä
14.02.2024 |
Traumatausta, lasinen lapsuus, elämän pettymykset ja nyt alkaa kasetti hajota 43-vuotiaana. Puoliso ei ymmärrä, tai ymmärtää pinnallisesti, mutta ei osaa tukea. Enkä minä tiedä miten tässä pitäisi tukea koska ei tämä ole hoitosuhde. Olen yksinäinen, voi hyvänen aika olen yksin tässä maailmassa. Kaverit on jääneet 10 vuoden taakse, en vain jaksanut enää. Olen lisäksi köyhä, koko ajan rahat vähissä kun palkka on niin paska. Ei ole vara tehdä mitään, kädestä suuhun ja sitten odotellaan kuukausi seuraavaa palkkaa, Seuraan omaa elämääni kuin ulkopuolinen ja odotan että milloin hajoaa. Terapiat ja lääkkeet on kokeiltu. Nyt alkaa mieleen hiipiä karmeita ajatuksia, tosin vain välähdyksinä. Että olisiko helpompi vaan.. en edes viitsi sanoa sitä sanaa.
Avauduin nyt tässä.
Kommentit (32)
Olen pelkkä paska, en mitään muuta. Olisi pitänyt tajuta tämä jo aikoja sitten eikä kuvitella että "kaikki vielä järjestyy". Se jos mikä oli suoraa valehtelua, itsekusetusta. Ei järjestynyt, eikä järjesty. Peli alkaa olla selvä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta onneksi ollaan me kaikki täällä av:lla! Vertaistukea. Yhtä lähellä kuin lähin kännykkä tai tietokone! Murehditaan täällä yhdessä, jospa se siitä iloksi muuttuu.
Olkoon, lopetan valittamisen. Mitä se tännekään auttaa kirjoitella. Heippa.
ap
Mulla muuten sama, mutta en ole töissä enkä kaipaa ainakaan entisiä ystäviä. Lisäksi mies on masentunut ja yrittää hakea minusta tukea. Silloin tulee sellainen olo, että olen "viimeinen pysäkki", siis minun suuntaan kaadetaan ongelmia mutta minulla ei ole mitään tukirakenteita. Ei ole varaa virkistäytymiseen tai harrastuksiin. Ei ole koskaan mitään hauskaa minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta onneksi ollaan me kaikki täällä av:lla! Vertaistukea. Yhtä lähellä kuin lähin kännykkä tai tietokone! Murehditaan täällä yhdessä, jospa se siitä iloksi muuttuu.
Kiitos kuitenkin tästä.
ap
Eikö edes Stubbin presidenttiys saa hymynkaretta suupieliisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi aikuisenakin löytäà vaikka yhden ystävän josta voi tulla läheinen.
Vierailija kirjoitti:
no miks oot sen puolison kans?
Puoliso on minulle hyvä ja tasainen, mutta joskus tuntuu että emme tajua toisiamme. Mutta koska hän on hyvä, en enää jaksa lähteä kokeilemaan mitään muuta. Tunteeni on latistuneet jo aikoja sitten ja en tiedä miksi kuvittelisin, että muu järjestely olisi sen parempi.Ei ole. Enkä halua jättää puolisoani.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö edes Stubbin presidenttiys saa hymynkaretta suupieliisi?
En jaksa seurata enää politiikaa, samantekevää mitä tapahtuu.
Nuorena olin innokas asian suhteen, nyt olen täysin kuori siitä ihmisestä.
ap
Masennukselta kuulostaa Itsellä ollut vastaavia ajatuksia.Ystävyyssuhteet katkesivat muuttoihin ja siihen, kun ystävät sai lapsia.Entisiä ystäviä ovat.Joskus tuntuu, ettei ole mitään syytä elää,vaikka puoliso on muillakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla muuten sama, mutta en ole töissä enkä kaipaa ainakaan entisiä ystäviä. Lisäksi mies on masentunut ja yrittää hakea minusta tukea. Silloin tulee sellainen olo, että olen "viimeinen pysäkki", siis minun suuntaan kaadetaan ongelmia mutta minulla ei ole mitään tukirakenteita. Ei ole varaa virkistäytymiseen tai harrastuksiin. Ei ole koskaan mitään hauskaa minulle.
Seurustelu ei ole hyväntekeväisyyttä. Voit aivan vapaasti häipyä.
Mulla aika samaa, mutta ei ole miestä. Yksi kaveri on jonka kanssa joskus käydään syömässä. Sisaruksia olisi mutta kaikki olemme jotenkin rikkinäisiä, minä kaiketi se vammaisin eikä olla enää tekemisissä, kun aiheutamme toisillemme vaan pahaa mieltä.
Kissani olivat suurin lohtuni ja niiden avulla jaksoin elämää, huolehtia niistä ja itsestäni. Rakastin niitä enemmän kuin mitään, mutta nekin ovat poissa, kuolivat marras ja joulukuussa. Nyt on vain tyhjä syli ja raastava ylsinäisyys. Ei mulla kyllä ole oikein sanottavaakaan enää kenellekkään, paha olo vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masennukselta kuulostaa Itsellä ollut vastaavia ajatuksia.Ystävyyssuhteet katkesivat muuttoihin ja siihen, kun ystävät sai lapsia.Entisiä ystäviä ovat.Joskus tuntuu, ettei ole mitään syytä elää,vaikka puoliso on muillakin.
Eihän hyvänen aika lapsettomuus ole mikään syy ottaa itseltään nirriä irti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
no miks oot sen puolison kans?
Puoliso on minulle hyvä ja tasainen, mutta joskus tuntuu että emme tajua toisiamme. Mutta koska hän on hyvä, en enää jaksa lähteä kokeilemaan mitään muuta. Tunteeni on latistuneet jo aikoja sitten ja en tiedä miksi kuvittelisin, että muu järjestely olisi sen parempi.Ei ole. Enkä halua jättää puolisoani.
ap
No no. Hymy pyllyyn hei ja rohkeasti vain kokeilemaan vaikka afrikkalaista jättikyrpää. Suki suki ja nami nami! <3
Vierailija kirjoitti:
Mulla aika samaa, mutta ei ole miestä. Yksi kaveri on jonka kanssa joskus käydään syömässä. Sisaruksia olisi mutta kaikki olemme jotenkin rikkinäisiä, minä kaiketi se vammaisin eikä olla enää tekemisissä, kun aiheutamme toisillemme vaan pahaa mieltä.
Kissani olivat suurin lohtuni ja niiden avulla jaksoin elämää, huolehtia niistä ja itsestäni. Rakastin niitä enemmän kuin mitään, mutta nekin ovat poissa, kuolivat marras ja joulukuussa. Nyt on vain tyhjä syli ja raastava ylsinäisyys. Ei mulla kyllä ole oikein sanottavaakaan enää kenellekkään, paha olo vain.
Aah, okei.. Ketju on kuin onkin naisia vihaavan tontun väsäämä. Sori. 40 vuoden ikä ei tarkoita sitä että naisen täytyisi hypätä kaivoon,vaikka olisikin jäänyt lapsettomaksi tai ilman miestä.
Vierailija kirjoitti:
Voi aikuisenakin löytäà vaikka yhden ystävän josta voi tulla läheinen.
Tiedän, mutta olen jo tottunut yksinäisyyteen enkä enää osaa. Nuorena olin sosiaalinen ja osallistuin paljon, sitten iski voimakas masennus ja ilmeisesti se tuhosi jonkun osan aivoistani. Nyt en enää jaksa. Tiedän, että on outoa valittaa yksinäisyydestä jos ei itse edes yritä, mutta en jaksa. Sukulaiseni ei ole minuun yhteyksissä, pitävät alkkiksen lapsena kuten ovat aina pitäneet ja tuominneet jo lapsena. Vaikka enhän minä itse koskaan ole edes juonut tai polttanut. Alkkis-äitiiini en ole pitänyt yhteyttä 20 vuoteen, koska se ihminen traumatisoi minut ja tekee sen uudestaan jos näen hänet.
En saa edes asuntolainaa, omaa kotia. Kun en saa säästettyä eikä kukaan takaa lainaa. Puolisoni on samanlaisessa paskaduunissa eikä silläkään ole rahaa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Mulla aika samaa, mutta ei ole miestä. Yksi kaveri on jonka kanssa joskus käydään syömässä. Sisaruksia olisi mutta kaikki olemme jotenkin rikkinäisiä, minä kaiketi se vammaisin eikä olla enää tekemisissä, kun aiheutamme toisillemme vaan pahaa mieltä.
Kissani olivat suurin lohtuni ja niiden avulla jaksoin elämää, huolehtia niistä ja itsestäni. Rakastin niitä enemmän kuin mitään, mutta nekin ovat poissa, kuolivat marras ja joulukuussa. Nyt on vain tyhjä syli ja raastava ylsinäisyys. Ei mulla kyllä ole oikein sanottavaakaan enää kenellekkään, paha olo vain.
*hali*
Vierailija kirjoitti:
Masennukselta kuulostaa Itsellä ollut vastaavia ajatuksia.Ystävyyssuhteet katkesivat muuttoihin ja siihen, kun ystävät sai lapsia.Entisiä ystäviä ovat.Joskus tuntuu, ettei ole mitään syytä elää,vaikka puoliso on muillakin.
Voimia.
Alue: Aihe vapaa
En näköjään osaa enää kirjoittaakaan, otsikossa piti olla "ei ole yhden yhtä omaista".a
ap