En jaksa enää elää koska meille ei tule lasta.

Ihania päivänsäteitä täällä heti aamusta.

Koita Ap jaksaa, oletteko ajatelleet adoptiota ym.? Kyllä teille on oma vauva tarkoitettu, se ei vaan välttämättä synny teille vaan jollekin toiselle! Voimia!

vuotta, se onneksi päättyi onnellisesti. Käyttekö hoidoissa? Nykyisin lääketiede pystyy ihmeisiin. Hae elämästäsi myös onnellisia asioita, olet terve, sinulla on kumppani jne.

Kiinnostaa tietää miten kauan olette yrittäneet ja montako keskenmenoa olet kokeut ja millä viikoilla ovat menneet kesken.



Oletko hakenut vaivaasi apua lapsettomuuden hoitoon erikoistuneelta gyneltä. Suosittelen.



Jos kaikesta huolimatta et tule raskaaksi niin sille ei voi mitään ja elämänsisältö on löydettävä muista asioista.



Itsemurha lapsettomuuden vuoksi on toki oma ratkaisusi. Mietin kuitenkin miten kestäisit vastoinkäymiset mitä lasten kanssa voi tulla ja tulee. Lapsiperheen elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista voi tulla vakavia sairauksia yms. Jokatapauksessa henkistä puoltasi on vahvistettava jos aiot kuitenkin elämääsi jatkaa.

Siskoni näin ainakin vakuuttaa vuosikausian lapsettomuushoitojen jälkeen, jotka päättyivät kohdun poistoon (endometrioosin takia). Matka on hänellä ollut varmasti rankempi kuin monella muulla lapsettomuudesta kärsivillä, mutta hän selvisi siitä voittajana ja elää nyt onnellista ja tasapainoista elämää, josta olen hänelle välillä kateellinen. Kun ei se elämä ole kauhean ruusuista kahden pienen lapsen kanssa...



Mutta jos et ole vielä kokeillut lapsettomuushoitoja, niin älä luovuta, ennen kuin olet tehnyt kaikkesi. Voimia!

Luomuyrityskin on nyt lopetettu koska luultavasti päätän päiväni jos vielä kerran joudun pettymään kun kuukautiset alkavat. Miksei kukaan koskaan varoittanut minua siitä että oma elämä voi päättyä siihen kun yrittää saada uutta elämää alulle?

eli päivänsäteistä ja empatiakyvyn puutteesta etc., niin oikeasti kaksi ensimmäistä aloitusta olivat v***uilua, jotka on poistettu. Kiitokset ylläpidolle!

Suru on suuri, sitä voi verrata ihan hyvin siihen, että olisi saanu lapsen joka sitten olisi kuollut. Lapsettomuuden sureminen vain ei ole yhtä hyväksyttyä, aina läytyy niitä, jotka sanovat vaan että adoptoikaa, hankkikaa muuta sisältöä elämään, matkustelkaa...ja sanojalla itsellä 3 lasta helmoissa.



Mun mieli on alkanut vähitellen kääntyä niin päin, että yritän ajatella että jollain minulle tuntemattomalla tavalla on parempi näin. Että lapselle tulisi jokin sairaus, syntyisi vakavasti vammaisena tms. Että jos minä kuvittelen olevani hyvä äiti, minun täytyy antaa lapseni jäädä syntymättä. Että joskus vielä taivaassa näen tämän lapseni ja ymmärrän miksi kaiken piti tapahtua juuri näin, vaikka se minulle vaikeaa olikin.



Sanoit että haluat kuolla. Kuitenkin sinäkin olet äitisi toivottu lapsi. Elä kunnioitukseksi elämälle. Niin minä teen, ja ajattelen että tiedän ainakin eläväni kun sydämeen sattuu niin paljon.



Itse olen päässyt sen yli, että katkeroituisin ystävieni vauvauutisista. Eihän se ole minulta pois vaan uusi elämä on aina ihme ja hieno asia. Kyläilen myös paljon näillä ystävillä ja auttelen hoidossa ja leikitän lapsia. Se on ihan hauskaa, ja " lainailollakin" pääsee mukavasti eteenpäin.



Elä nyt vain päivä kerrallaan ja nappaa riemusi sieltä mistä sen voi saada. Jokainenhen me olemme tietyllä tavalla täällä " onnen kerjäläisiä" .

Mikset halua hoitoihin? Lapsettomuushoidoissa pääset kyllä psykologin puheillekin halutessasi, oli ainakin omalla kohdalla todella hyödyllistä. Tsemppiä Sinulle! Ja voimahali : )

Näin kävi serkulleni yhden keskenmenon jälkeen tehtiin pieni operaatio ja saivat lapsen. Tuolla valinnallasi voit estää sen lapsen saamisen. Turha on kitistä jos et halua hakea apua.



Olet provo tai hullu joka ei lasta " tarvitsekaan."



Sympatiaani et tuolla hoidottomuudella saa.

Omalla kohdallani tuo ei vain toimi. Olen niin täynnä katkeruutta ja vihaa etten pysty tästä enää nousemaan. En edes muista koska viimeksi olisin nauranut aidosti. Iltaisin en enää rukoile sitä että meille tulisi lapsi, vaan rukoilen että en aamulla heräisi. Jotenkin oma kuolema tuntuu rauhoittavalta asialta. Tuntuu oikeudenmukaiselta että minua kaipaamaan jäävät ystävät ja mies kokevat tuskaa jota minä koen nyt koko ajan. Mies ei millään tavoin ole minua tässä laosettomuustuskassa pystynyt tukemaan. Haluaisin avioeron mutta suoraan sanoen en jaksa alkaa järjestelemään eroa.

Hoitoihin en mene koska niihin minulla ei ole voimaa. Jos vain olisin heti lapsenyrityksen alussa kuunnellut vaistoani ja hakeutunut hoitoihin niin asia voisi olla toisin. Mutta nyt minun aikani on loppu, takaraja, tai ironisesti deadline, on tullut kohdallani vastaan. Psykologit ja psykiatrit ja psykoterapeutit on juostu läpi ja mitään apua en ole niistä saanut.



ap

Vierailija:

Suru on suuri, sitä voi verrata ihan hyvin siihen, että olisi saanu lapsen joka sitten olisi kuollut.

Käsittämätön typerys olet.

Koska osaan lukea, että sulle on lapsettomuus aiheuttanut aidon mielenterveysongelman. Vaikka on vaikeaa, niin koeta lukea tarkkaan:



1. sinä olet oikeutetusti aivan murtunut lapsettomuudesta



2. sinulla on vakava mielenterveysongelma



-> nämä ovat eri asioita ja jotta voisit jatkaa elämääsi (sillä todellahan haluat lopettaa vain tuskan) sun on ensiksi haettava apua mielenterveysongelmaasi. Onko se masennusta vai mitä, sitä en tiedä. Mitä on taustalla, miksi näin suuri voimattomuus ja epätoivo, se pitää sun selvittää. Ota yhteyttä kriisiterapeuttiin, joka on erikoistunut lapsettomuussuruun. Näin voit saada eväitä ratkaista alkuperäinen kriisisi jotenkin. Askel kerrallaan!

vaan satuttaa läheisiä niin paljon, että on äärimmäisen itsekästä edes miettiä moista, varsinkaan kun ei ole edes yrittänyt hoitaa lapsettomuutta. Anteeksi napakka vastaus, mutta parikin itsemurhaa ihan liian läheltä seuranneena en hyväksy tuollaisia puheita.



Jos sinulla oikeasti on tuollaisia ajatuksia kyseessä lienee masennustila, joka vaatii hoitoa. Muista, että keskenmenot ovat todella yleisiä, kyseessä ei ole todellakaan vain sinun ongelmasi, vaikka niistä ei kahvipöydässä puhutakaan. Onnea yritykseen jatkossa!

Me yrittettiin 1. lasta puolitoistavuotta, sitten päätettiin olla yrittämättä. Oli jatkuva stressi ja menkkojen pelko, oviksen kyttäys jne. Kun stressi laukesi niin tulin raskaaksi 2 kk sen jälkeen. Nyt stressiä purkamaan!



Kaikki on mahdollista!

Vierailija:

Vierailija:

Suru on suuri, sitä voi verrata ihan hyvin siihen, että olisi saanu lapsen joka sitten olisi kuollut.

Käsittämätön typerys olet.

Oletko sinä siis ollut ensin vaikka 10 vuotta lapseton, luopunut toivosta, saanut lapsen ja sitten menettänyt sen. Todellako olet siinä asemassa, että voit nillata lapsettomuuden aiheuttamaa surua. Epäilen.

miehesi ja vanhempasi, jotka todennäköisesti rakastavat sinua,, eivät ansaitse itsemurhan tuomaa surua, ei kukaan ansaitse!



itse en ole kärsinyt lapsettomuudesta, enkä menettänyt lasta, mutta minusta oli mautonta verrata lapsen kuolemaa lapsettomuuteen. eihän se nyt tasan tarkkaan ole sama asia menettää elävää olentoa, omaa rakasta lastaan, kuin unelmaansa???!!!

Hae ap apua! Ensiksi tuohon lapsettomuuteen, psykologin/psykiatrin apua. Olet selvästi masentunut ja lääkityksen tarpeessa, ehkä jopa osastohoidon jos et voi muuta ajatella kun omaa kuolemaa. Itsemurha on myös aika raukkamainen temppu, varsinkin läheisillesi.



Lapsettomuuteen voi myös hankkia apua. Jos siihen ei halua tai pysty niin sitten pitää myös osata suhtautua seuraamuksiin (ettei lasta välttämättä saa). Tarvitset ilmiselvästi myös apua tämän työstämiseen.

Ajalla ennen lasta ei ole mitään merkitystä vaan sillä hirveällä ajalla jonka joutuu olemaan erossa omasta lapsestaan kunnes kuolema armollisesti korjaa pois.

Vierailija:

Vierailija:

Vierailija:

Suru on suuri, sitä voi verrata ihan hyvin siihen, että olisi saanu lapsen joka sitten olisi kuollut.

Käsittämätön typerys olet.

Oletko sinä siis ollut ensin vaikka 10 vuotta lapseton, luopunut toivosta, saanut lapsen ja sitten menettänyt sen. Todellako olet siinä asemassa, että voit nillata lapsettomuuden aiheuttamaa surua. Epäilen.