Tiivis parisuhde, tärkeimmän ihmisen kanssa hyvä olla

Ap, sinä olet sinä, ei kaikki koe noin. Itse olen ollut nykyisen aviomieheni kanssa yli 16 vuotta, eli sikäli voisi sanoa että kokemusta parisuhteessa olosta löytyy. Olen ollut myös muissa parisuhteissa ennen häntä. Ja kyllä mä vaan olisin juossut jo muutamien treffien jälkeen ja kauas jos koko ajan pitäisi olla jossain yhteydessä, kuulostaa omaan korvaan aivan kamalalta. Mulle olis ok jos olis vaikka lomareissulla ilman toista ja viikkoon ei kuuluisi mitään :D Tosin, olenkin aika itsenäinen ja rakastan myös yksin oloa. Ja todellakin samaa mieltä sen kanssa joka sanoi että mitä asiaa voi olla kun aamulla taas nähdään. Precis. Onneksi olemme löytäneet molemmat itsellemme sopivat puolisot, mutta ymmärrä tosiaan sen verran että sun unelmatilanne on toisen painajainen.

Vierailija kirjoitti:

Ap, sinä olet sinä, ei kaikki koe noin. Itse olen ollut nykyisen aviomieheni kanssa yli 16 vuotta, eli sikäli voisi sanoa että kokemusta parisuhteessa olosta löytyy. Olen ollut myös muissa parisuhteissa ennen häntä. Ja kyllä mä vaan olisin juossut jo muutamien treffien jälkeen ja kauas jos koko ajan pitäisi olla jossain yhteydessä, kuulostaa omaan korvaan aivan kamalalta. Mulle olis ok jos olis vaikka lomareissulla ilman toista ja viikkoon ei kuuluisi mitään :D Tosin, olenkin aika itsenäinen ja rakastan myös yksin oloa. Ja todellakin samaa mieltä sen kanssa joka sanoi että mitä asiaa voi olla kun aamulla taas nähdään. Precis. Onneksi olemme löytäneet molemmat itsellemme sopivat puolisot, mutta ymmärrä tosiaan sen verran että sun unelmatilanne on toisen painajainen.

Tottakai jokaisella on omanlaisensa suhde ja pääasia että suhteen molemmat osapuolet on samanlaisia, eikö? Niin se on. Mutta meidänlaisestakin suhteesta saa kertoa. Meilläkin meni ekat vuodet enemmän erillämme. Eron jälkeen, siis yhteen palattuamme, ollaan haluttu olla mahdollisimman paljon yhdessä koska se vain tuntuu hyvältä. 30.vuotta mennään näin eli voi todeta että meille sopiva tapa 😄 ap

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä lähes 30 vuotta. Erillisyys eli se, että ollaan olemassa muutenkin kuin toistemme jatkeena, tuo kipinää parisuhteeseen. Kummallakin on sekä ikiomia kavereita ja kiinnostuksen kohteita että yhteisiä. Olen tilaa tarvitseva persoona ja liika symbioosi ahdistaa ( suhteen alkuvaiheen ensimmäiset kaksi vuotta poislukien)

Mitäs sitten jos ei vaan ole erilaisia kiinnostuksen kohteita? Jos molemmat harrastaa ja haluaa tehdä samoja asioita. Onko sitten pakko keksiä vaan jotain, että olisi "normaalia"?

Tai ne ystävät. Eikö saa tutustuttaa omaan kumppaniin, koska pitää olla "omia ystäviä"?

Miksi ihmeessä täytyy miettiä valmiiksi sitä, että kun joskus aika toisesta jättää, niin...

Sitä suuremmalla syyllä: elä ja nauti nyt ihmisestä kenen kanssa viihdyt niinkin hyvin, että et oikeastaan muita ihmisiä juurikaan kaipaa.

Minulla on takanani useita parisuhteita. Ja kyllä, olen itse hakenut eroa joka suhteesta, koska olen kokenut että ei ole tarpeeksi yhteyttä, samoja kiinnostuksen kohteita ja toinen ei viihdytä riittävästi. En ole tätä tietoisesti ymmärtänyt erotessani.

Nyt rinnallani on 2v ollut kumppani, jonka kanssa en ole kyllästynyt olemaan yhtenäkään päivänä. Vain väsyneenä en meinaa jaksaa häntä, enkä tasan ketään. Sillon nukun ja kun herään, etsin miehen kodistamme käsiini tai soitan, jollei häntä näy. 

Me teemme "kaiken" yhdessä. Kummallakaan ei ole juuri muita ihmissuhteita. Olemme kyllä sosiaalisia ja juttelemme herkästi yksin ja erikseen muiden kanssa. Kuitenkaan emme kaipaa muita ystäviä. Me nautimme toistemme seurasta. Ja jos toinen joskus kuolee tai tulee ero jostain syystä sittenkin, niin sitten murehditaan tahoillamme mitä tehdään. Ei toisen kuolema ole oletettavasti millään muotoa helppo, voi hyvin olla että jää neljännesosa ihmiseksi tässä hetkessä, mutta yhteiset muistot menneestä täyttää lopun tyhjiön Mä varmaan puolisoni kuoltuakin kirjotan ja juttelen hänelle.

Tai sitten löydän paikkani jostain muualta ja jonkun muun/joidenkin muiden ihmisten seurasta. Mitä sitä pohtimaan nyt, kun on vierellä on paras ystävä ja huippu seuraa kehen en tunne pitkäkään kyllästymistä. Ehtii murehtia sitten, kun sen aika on.

Mut kukin tyylillään.

Suomalainen välttelevä, etäinen kiintymyssuhdemalli. Jota siirretään sukupolvelta toiselle, ja yritetään normina ja normaalina tyrkyttää kaikille.

Jos pari viihtyy yhdessä, ja haluaa jakaa asioita vaikka viesteillä erillään ollessaan, se ei voi olla koskaan muuta kuin epäterve symbioosi näiden läheisyyttä pelkäävien mielestä.

Kuka viihtyy ja voi hyvin tässä "symbioosissaan" eli normaalin lämpimässä, läheisessä ja toimivassa ihmissuhteessaan, olkoon siitä vaan reilusti iloinen ja kiitollinen. Antaa määkijöitten määkiä, ohi menee haukut kumminkin, kun eivät tiedä mitään asiasta, mistä luulevat arvostelevansa. Miten tietäisivät, kun itse elävät etäisissä, viileissä suhteissaan. Onhan se helpompaa kun pitää sen läheisimmänkin ihmisen aina vähän turvavälin päässä.