Miten auttaa lapsen sairaanloista mustasukkaisuutta vanhemmasta
Uusperhe, äitipuoli, lapsi, mustasukkaisuus
Mekin ollaan uus perhe, minulla on 2 lasta ja miehelläni yksi. Mieheni lapsi on koulu ikäinen. Hän on kuitenkin todella mustasukkainen isästään. Kun olen lapsen kanssa kahden tai lasten kanssa yksin kotona hän on ihan erilainen, ystävällinen ja kuuntelee ja kunnioittaa eli sopeutuu talon sääntöihin ja osallistuu kotitöihin. Isä kun on kotona hän on ilkeä minua kohtaan ja "tarrautuu isäänsä". On sanonut monta kertaa suoraan että on mustasukkainen eikä halua jakaa isää kenenkään naisen kanssa. Poika lapsi kyseessä ja palvoo isäänsä paljon. Olemme asuneet perheenä kohta 2 vuotta. Mietin milloin mustasukkaisuus helpottaa. Olen kuitenkin antanut heille tilaa kun lapsi on täällä ja antanut nukkua isän vieressä, minä nukun silloin sohvalla tai lasten huoneessa. Olen myös jättänyt hellyydenosoitukset miehelle antamatta kun lapsi näkee ettei koe olevansa mustasukkainen tai uhattu. Tilanne on silti raskas sillä näen että lapsi kärsii kovasti tilanteesta ja on ahdistunut kun kotona olemme molemmat aikuiset paikalla, kokee siis että joutuu kilpailemaan huomiosta vaikkei tarvitse. Tuntuu niin pahalta lapsen puolesta. Mitä muuta voisin vielä tehdä ettei koe itseään uhatuksi? On sanonut jopa suoraan että haluaisi että muuttaisin pois ihan vain siksi koska on mustasukkainen, ei ole koskaan sanonut ettei pitäisi minusta ja kahden tulemme hyvin toimeen. Miten helpottaa lasta joka on vanhemmastaan niin mustasukkainen ja omistushaluinen? On useasti myös jos mies puhuu puhelimessa viilennyt syliin, pussaillut ja kysynyt kuka soittaa. Minusta tämä ei ole lapselta enää normaalia käytöstä, lapsi on selvästi todella ahdistunut jos joutuu jakamaan isänsä huomion kenenkään kanssa. Mitä tehdä? Käy lasta sääliksi. T. Pahaäitipuoliko?
Kommentit (6)
Sinähän voisit olla lämpimämpi pojalle ja näyttää rakkautesi. Etäisyytesi viestii ettet kohtele häntä kuten kuuluisi. Hän haluaisi isältä tukea ja näyttää sen elein sekä ilmein sinullekin. Tutustu poikaan ja ole aidosti kiinnostunut hänestä ja kerro hänelle tunteistasi, näin hänkin saa turvallisuudentunnetta sekä kokemusta siitä että hän on yksi muista perheessä eikä vain isänsä poika. Muista arvostaa häntä kuten omiasikin. Kerro pojalle että olet aina myös häntä varten. Tsemppiä.
Lisään vielä että kuulostaa täysin normaalilta lapselta. Älä sääli häntä vaan tee oma osuutesi mukisematta.
Sana on SAIRAALLOINEN, Jeesus sentään!!
Kiitos vastauksesta. Olenkin viettänyt paljon pojan kanssa aikaa ja hoitanut monet kerrat kun ollut kipeä. Annan samalla lailla huomiota kuin omille lapsillekin. Ja kahdestaan kanssani ollessa vaikuttaa ihan normaalilta vilkkaalta pojalta.
Menkää lääkäriin sinä ja lapsesi.Suurin vika on sinussa ja kasvatuksessasi.
Ja tarkentakoon että isä viettää kyllä paljon kahdenkeskeistä aikaa lapsen kanssa. Äidillään ei ole uutta puolisoa tai muita lapsia. Voiko lapsella mennä vain siis pidempi aika ennen kuin tottuu täällä "uusiin sisaruksiin" ja että talossa häärää toinenkin aikuinen, että huomiota täytyy jakaa myös muiden kanssa. Ikävöi äidillään ollessaan paljon lapsiani ja mielellään leikkii heidän kanssaan. Tulevat siis hyvin toimeen, mutta hekään eivät saisi puhua miehelleni tai huomioida kun poika juoksee paikalle kiljuen "se on mun isi!" Omia lapsiani tämä lähinnä vain huvittaa mutta pojasta tilanne voi tuntua todella pahalta. Miten lapsen oloa voisi helpottaa tässä tilanteessa? -ap