Olenko parisuhteessa vääristä syistä?

Ollaan tapailtu nyt useamman kuukauden ajan. Ensin ajattelin, että haluan hänen kanssaan vain kaveruutta, mutta välimme lähenivät ja äkkiä tilanne alkoi muistuttamaan fwb suhdetta. Tätä jatkui useampi kuukaus. Molemmilla olisi kuitenkin toive parisuhteesta yleisesti. Itse kuitenkin koin, etten halua hänen kanssaan parisuhdetta ja mies puolestaan olisi toivonut sitä mun kanssa (kommunikoitiin nää ajatukset toisillemme). Tämmönen sitoutumaton näkeminen jatkui siksi turhan pitkään ja oltiin lopettamassa juttua. 



Yhtäkkiä huomaan, että mun onkin itse vaikea päästää irti ja en halunnut menettää tätä henkilöä, joka saa tunteen että voin olla täysin oma itseni siinä ja oleminen on muutenkin helppoa. Häneltä tuli ehto, että joko ei enää nähdä tai sitten sitoudutaan tähän tosissaan, koska hänellä on voimakkaat tunteet mua kohtaan. Aluksi oltiin erillään muutama viikko mun päätöksestä johtuen, mutta sitten tulinkin toisiin aatoksiin, kun sattumalta törmättiin uudestaan:

Aloin miettimään, että miksi en kokeilisi parisuhteessa olemista ja antaisi jutulle mahdollisuutta ja heittäytyisi kunnolla, ns. kattoisin tän kortin loppuun asti. En ole ollut aikaisemmin parisuhteessa, ja mietin koenko tässä siksi kynnystä kumppanin valinnassa. Kuitenkin mietin, että onko omat tunteet tarpeeksi vahvat. Olen 100% varma, että haluan kaveruutta hänen kanssaan, mutta parisuhde ajatuksessa mulla tulee ei-toivottuja ajatuksia hänestä. Koen myötähäpeän tunteita ja ärsyynnyn näsäviisauksista, etenkin tilanteissa missä on muitakin seurassa. Meillä on myös hyvin erilaiset kouluhistoriat, mä esim opiskelen lukion jälkeen korkeekoulussa ja hänellä on amispohja mutta ei tee koulutuksensa töitä, vaan hakee vähän paikkaansa.

Hän on ihana tyyppi, mutta teenkö silti liian ison kompromissin, ja onko tässä järkeä? Olen siis näillä tuntemuksilla parisuhteessa hänen kanssaan ollut hetken, vaikka vielä tää onkin aika yksityistä :D

T. N vähän reilu parikybäne.