On niin ikävä nuoruutta

Mummo se täällä vaan miettii.

Samaa mietin minäkin, itse nuorena jotenkin ajattelin ihan eri tavalla kuin nykyään keski-ikäisenä.

Samaa mietin. Katkera siitä etten saanut kotoa minkäänlaista kasvatusta, tukea tai ohjausta.

Äitini kärvisteli omissa lapsuuden traumoissaan ja lapset sitten siinä sivussa koetti pärjätä. Olin pitkälle yli kolmekymmentä kun aloin ymmärtämään miten vajaa ja erilainen lapsuuteni oli ollut. 

Olisiko sherryn paikka arvon leidit?

Samoin 🥺

N33

Mulla kanssa tuo, ettei kotoa saanut oikein eväitä elämään. Ei neuvottu esimerkiksi opiskelussa tai sen tärkeydessä. Ihan oikeasti kaikki eivät todellakaan 15-vuotiaina pysty ajattelemaan niin kypsästi, että ilman vanhempien ohjausta osaisivat tehdä hyviä valintoja koulutuksen suhteen. Monta koulua jäi kesken, nyt keski-ikäisenä pätkätöissä ei paljoa naurata. Tekisin paljon toisin, jos voisin. Lisäksi kaipaan sitä ihmistä, joka nuorena olin. Missä on se into, usko ja toivo? Välillä tunnen nykyään olevani vain tyhjä kuori, varjo siitä mitä olin. 

Oi nuoruus, niin monta turhaa hetkeä mä silloin elää sain.

En kaipaa kauheasti nuoruuteen, en ainakaan ikävuosiin 13-17. Kamalaa aikaa koulukiusaamisen takia.

Parikymppisenä alkoi mennä jo vähän paremmin, 20/21 vuoden ikäisenä elämä oli upeaa, elin ja nautin joka solullani, ja maailma oli avoinna. Tosin rahaa ei ollut yhtään, elämä oli aineellisesti hyvin niukkaa ja ankeaa, mutta ei sillä ollut niin väliä.

Nyt en enää samanlaista elämää suostuisi toki elämään, nykyään elämässä on omat hienot puolensa, ja omat vaikeutensa. Jaksan silti odottaa hyviä asioita vielä tulevaisuudeltakin.

Mullakin on viimeaikoina ollut, etenkin yhtä ihmistä ja muutenkin sitä huoletonta aikaa. Olen vasta 31v

Niin eli ikänsä kaiken...Ilman katkeruutta. Menoksi tänäänkin vaikka on sitä ja tätä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla kanssa tuo, ettei kotoa saanut oikein eväitä elämään. Ei neuvottu esimerkiksi opiskelussa tai sen tärkeydessä. Ihan oikeasti kaikki eivät todellakaan 15-vuotiaina pysty ajattelemaan niin kypsästi, että ilman vanhempien ohjausta osaisivat tehdä hyviä valintoja koulutuksen suhteen. Monta koulua jäi kesken, nyt keski-ikäisenä pätkätöissä ei paljoa naurata. Tekisin paljon toisin, jos voisin. Lisäksi kaipaan sitä ihmistä, joka nuorena olin. Missä on se into, usko ja toivo? Välillä tunnen nykyään olevani vain tyhjä kuori, varjo siitä mitä olin. 

Jos yhtään lohduttaa, niin monella muullakin on samanlaiset kokemukset. Vanhempani olivat kouluttamattomia maanviljelijöitä - pienyrittäjiä. Eivät he osanneet neuvoa minua yhtään elämässäni eteenpäin, ainakaan missään tärkeässä asiassa. He yrittivät antaa joitakin neuvoja, mutta tajusin ne jo silloin ihan älyttömiksi.

Onneksi he tukivat minua, olivat ylpeitä ja kannustivat, ja sain vähän myös taloudellista tukea, joka oli tarpeen.

ai

            paska maailma

Minäkin kaipaan. Aikuisena kaikki on jotenkin tasaisen harmaata eikä oikein mistään jaksa innostua.

Hyi kamala nuoruus. Nyt on paljon parempi. Kohta 45v olen. 

Typeryyttä haikailla menneeseen. Aika on mennyt eikä tule takaisin, mitään ei voi enää muuttaa. Keskity tähän päivään ja tulevaisuuteen, ja jätä menneisyys menneeksi.

Niinpä. Kun tuntui että aikaa on loputtomasti kaikkeen ja maailma on auki. Sai tehdä rauhassa virheitä ja hölmöillä eikä kukaan tuominnut.

Nyt keski-ikäisenä pienikin virhe johtaa hirveään paskamyrskyyn jos edes kehtaa kenellekään myöntää mokanneensa, aikaa ei olekaan enää kaikkeen ja ulkonäkökin on enää varjo entisestä. Vanheminen on kamalaa. 

Nuoruus? Mitä se on? Olen nyt 30v ja elämä on paljon helpompaa sekä antoisampaa kuin nuorena. Olin nuoruuteni masentunut enkä edes tajunnut sitä koska kuvittelin että muillakin on yhtä huono olo kokoajan, yksinäinen, koulukiusattu ja halusin riistää henkeni päivittäin 14-27v asti. Päästin irti ja aloin elää omannäköistä elämää, kiitos minä.

Teini-iästä en välittänyt, mutta opiskelija-aika oli kieltämättä elämäni parasta aikaa. Rakastin yliopiston ilmapiiriä, opiskelemaani tieteenalaa, bileitä älykkäiden kanssaopiskelijoiden kanssa - kun baarissakin keskusteltiin vertailtiin filosofien maailmankuvia tai muuta älykästä, vaikka kaljaa kului tuoppikaupalla siinä sivussa. Mutta pääasia oli silti älyllisesti stimuloiva seura ja keskustelu, ei alkoholi. Muutenkin olo oli huoletonta, tuli biletettyä paljon ja luotettua että siinähän ne opinnotkin ajallaan valmistuu. Työelämää en vielä miettinyt. Niin ne opinnot sitten tulikin valmiiksi, mutta oli se aika kova pudotus siitä opiskeluajan elämästä siihen, että muutin työn perässä paikkakunnalle, jossa en tuntenut ketään, ja yksin yksiössäni sitten istuin illat pitkät, ja päivät meni samaa tylsää rataa työ-telkkaria/tietokonepelejä-nukkumaan, työ-...

Muuten elämäni nyt lähes viisikymppisenä ei ole mitenkään huonompaa kuin vaikka kolmekymppisenä, ja taatusti parempaa kuin vaikka ahdistuneena teininä. Mutta ei ole opiskeluaikojen vertaista tämä ei.

                        mokasin mokasin mokasin    entä sitten