Perhe miehen työn mukana paikasta toiseen vai viikot ilman isää...

En vain voi ymmärtää, että uraaluovat ja noin kapeakatseiset ihmiset tekevät lapsia. Itse olen ala-asteen opettaja ja säälin lapsia joiden vanhemmat eivät osaa ajatella kuin omaa uraansa, lapset kulkevat siinä sivussa ja valitettavasti sen huomaa kyllä lapsista. Itse arvostan vanhempia jotka ovat todellakin läsnä lapsen elämässä ja antavat heille ns. kaikkensa. Enkä tarkoita että niissä perheissä hypitään lapsen pillin mukaan, vaan kuunnellaan lasta. kukapa lapsi esimerkiksi toivoisi pääsevänsä muuttamaan jatkuvasti jne.

Itse ulkopuolisena puutuin asiaan, sillä seuraan jokaisella opettamallani luokallani vastaavia tapauksia ja se on surullista =(

Luulisi sinunkin opettajan tietävän, ettei ihmisten ja lasten kotioloista voi päältä päin tietää kaikkea, jos tiedät vain sen että joku lapsi on muuttaja. Jos lapsi jotenkin oireilee, se voi hyvinkin johtua vaikka siitä, että vanhemmilla on keskenään paljon riitoja asian vuoksi tai että mahdollisesti isä on sellainen uraisä, ettei osallistu juurikaan yhteiseen elämään ja keskity lapsiinsa.



Minusta puolustusvoimat ei ole mitään turhaa uranluomista. Et taida olla kovin isänmaallinen? En minäkään innostuisi miehestä, joka loisi uraa vaikkapa jonain myyntimiehenä ja reissaisi sen vuoksi ympäri ämpäri ja joutuisimme muuttamaan. Apn tilanteessakin muutot ajoittuvat huonolla tuurilla parin vuoden välein, mutta harvempi upseeri joutuu niin tiiviisti muuttamaan. Suurin osa saa asua samalla paikkakunnalla pitkään ja jopa pysyvästi. Se riippuu työtehtävästäkin.

Tämä ei varsinaiseen aiheeseen liity, mutta kärkäs kirjoutustyylisi sai vastaamaan.. Ole ystävällinen, äläkä kuvittele määritteleväsi kenen ammatti on turhaa uranluomista ja kenen ei, upseeri ei ole yhtään sen parempi tämän maan kansalainen kuin sinua lainatakseni " joku myyntimies" . Alkuperäinen kirjoittaja ei mitenkään nostanut miehensä ammattia esiin kritisoidakseen sitä, vaan hän kritisoi nimenomaan miehensä arvoja ja asenteita perheenisänä. Siitä hyvästä ei ole syytä nimitellä ketään nalkuttavaksi ja ruikuttavaksi vaimoksi. Ei ole aihetta myöskään kyseenalaistaa toisten vastaajien isänmaallisuutta.



Sinä olet omat ratkaisusi tehnyt ja olet niihin tyytyväinen, hyvä niin. Älä silti mitätöi toisten kokemuksia, tunteita tai ammattitaitoa tulkita tilannetta toisin (me opettajat yleensä tutustumme oppilaisiimme hieman paremmin kuin " päältä päin katsomalla" ).



Alkuperäiselle kirjoittajalle toivon edelleen tsemppiä vaikeassa tilanteessa!

..että ap kylläkin otti miehensä ammatin esille kysyessään, onko muita upseerien vaimoja. Ja kyllä se ammatti eroaa monistakin ammateista siinä mielessä, kuten itsekin sanoin - minullakin on oma ammattini jossa haluan työskennellä, enkä voisi kuvitellakaan toisen vaatimuksesta vaihtavani alaa. Ja upseerien työkuviot sattuvat olemaan erilaisia kuin monilla toisilla. Ja itse pidän upseerin ja myyntimiehen hommia täysin erilaisian, myyntitöitä kun voi tehdä muuallakin tavoin kuin jatkuvalla matkustamisella ja työnantajavaihtoehtoja löytynee, sen sijaan kun upseereilla työnantaja on lähes tulkoon se yksi ja sama.. Suomessa kun on vain yksi armeija ;)



Ja vaikka olisit kuinka opettaja, niin tuskin sinä olet yhdenkään perheen katossa kärpäsenä näkemässä, millaista elämää he kotona viettävät.

Hei!



Meillä on kolme alle kouluikäistä lasta ja olemme muuttaneet todella monta kertaa. Viimeksi vuoden vaihteessa. Inhoan todellakin muuttamista mutta meille se on ollut pakollista miehen työn perässä menemistä. Vaihtoehtoja on ollut tasan kaksi. Joko lähdetään tai sitten mies on työttömänä. Minä olen halunnut olla lasten kanssa kotona joten miehen työstä olemme olleet riippuvaisia. Terveydellisistä syistä on ollut erittäin pakollista että miehellä on mielekäs työ, eikä se tarkoita mitään älyttömän hyväpalkkaista työtä vaan työtä jossa hän viihtyy. Meistä riippumattomista syistä työ on loppunut tai ollutkin määräaikaista kun paikkaa on jouduttu vaihtamaan. Ja luonnollisesti töitä on ensin yritetty löytää asuinpaikkakunnalta. Toivomme tietysti että nyt kun esikoisemme aloittaa ensi syksynä koulun niin saisimme asua samalla paikkakunnalla. Ei kannattaisi arvostella muuttavia perheitä niin kärkkäästi kuin ei todellakaan ole tietoa syistä!!! Tämä on ollut raskasta, ainainen ystävien hyvästely joita kuitenkin on ehtinyt uudelta paikkakunnalta löytyä. Olen ollut poikki muuttamisen suhteen lukuisia kertoja ja niin kyllästynyt! Mies sai tämän nykyisen työn jo syksyllä ja oli sitä ennen joutunut olemaan pari kuukautta työttömänä. Hän asui vuoden vaihteeseen asti uudella paikkakunnalla yksin ja minä olin lasten kanssa toisella paikkakunnalla. Se oli todella rankka kokemus varsinkin kun ei ollut autoa ja oikeasti minnekään kilometriä pitemmälle ei päässyt kolmen pienen kanssa. Ja lapset kaipasivat isäänsä tosi paljon. Meille parempi vaihtoehto, jos kahdesta huonosta piti valita, oli tämä perheen yhdessä pysyminen. Voimia sinulle ap

Emilyn:

Minusta puolustusvoimat ei ole mitään turhaa uranluomista. Et taida olla kovin isänmaallinen? En minäkään innostuisi miehestä, joka loisi uraa vaikkapa jonain myyntimiehenä ja reissaisi sen vuoksi ympäri ämpäri ja joutuisimme muuttamaan. Apn tilanteessakin muutot ajoittuvat huonolla tuurilla parin vuoden välein, mutta harvempi upseeri joutuu niin tiiviisti muuttamaan. Suurin osa saa asua samalla paikkakunnalla pitkään ja jopa pysyvästi. Se riippuu työtehtävästäkin.

Onneksi sulla ei ole mun miestä, Emilyn. Se kun on juurikin " joku myyntimies" ja koko perhe ollaan muutettu miehen työn perässä, vaikka sun mielestä myyntimiehen pitäisi saada työtä useammalta työn antajalta. Ja vaikka sinä et taida arvostaa myyntimiehiä yhtään (tiedän, et sanonut niin mutta valitettavasti rivien välistä on luettavissa sellainen) ja taas upseereita pidät hyvin korkella (mistä syystä upseerit muuten on jotenkin muita parempia?), niin sinulla pitäisi olla hieman enemmän käytöstapoja kuin mitä tässä ketjussa on ilmennyt. Viesti, jossa arviot ap:n naimisiinmenon motiiveja, oli kerta kaikkiaan pöyristyttävä. Luulisi _upseerin_ vaimon osaavan käyttäytyä korrektisti kun sitä myös upseereilta kaiketi odotetaan ja vaaditaan, mutta ei niin ei. Toivottavasti siistit suutasi ennen kuin menet mihinkään miehesi työnantajan järjestämiin tilaisuuksiin miehesi rinnalla. Muutoin saa miehesi hävetä silmät päästään rääväsuista vaimoaan.

Oi - tuo rivien välistä lukemisen taito!



Ei tosiaan ihme, että on parisuhdeongelmia kun naiset noin uskomattomia.. varmaan sama pätee aviomieheenkin, kun hän sanoo jotain niin sitten taas loistavalla taidolla luetaan rivien välistä. Tässä ole kyse mistään ammattien eriarvoisuudesta - vaan täysin erilaisista töistä. Mutta äsh, mitä turhaan edes selittämään - ethän sinä osaa lukea, muuta kuin rivien välistä.

Se vaan on niin, että sävy millä asioista sanoo / puhuu, kertoo paljon enemmän kuin pelkät sanat. Kuinka suuri osa kommunikoinnista olikaan pelkästään puhetta ja kuinka monta prosenttia koostui kaikesta muusta, mm. äänen sävystä, ilmeistä, eleistä yms? Jos et tätä tiennyt niin aika hassua, Emilyn. Joten turha väittää mitään muuta rivien välistä lukemisesta.

Tätä en ole lukenut edes rivien välistä vaan tämä on suora kopio tekstistäsi. Pöyristyttävää puhetta, muuta en osaa sanoa.

Emilyn:

Ap on valintansa tehnyt kun sanoi papin aamenen, olisi miettinyt etukäteen - vai liekö tarkoitus olikin päästä naimisiinmenon myötä miestä määräilemään ja muuttamaan mieleisekseen. Se se vasta kumartelemaan pistämistä onkin, kun aletaan mieheltä vaatia asioita jälkikäteen.

Eikä vain uraa. Ura on sivuseikka. Olisitko ap valmis myös omasta työpaikasta luopumaan miehen uran tähden? entä jos et löydä uutta työpaikkaan uudelta paikkakunnalta.

Miettikää miltä lapsista tuntuu kun joutuu jättämään tutun ympäristön, kaverit, koulun jne. Se ei ole puolustus että kyllä niitä uusia kavereita löytyy. Muutto on kova pala lapsille.

huolesi ja itse tuskaillut samaa. Meillä mies on työnä puolesta paljon pois non 100 päivää vuodessa ja olemme muuttaneet useasti hänen perässään. Nyt on tilanne se etttä saisimme asua samassa kaupungissa varmaan loppuelämämme mutta sukulaiset ym muut tutut kuviot 500km päässä ja miehen reissupäivinä olen yksinäinen ja kaipaan kotikaupunkiani ja siellä olevaa turvaverkkoa.

Koska esikoisemme aloittaa koulun teimme suuren ratkaisun. Muutamme takaisin kotikaupunkiimme jonne aiomme ikuisesti jäädä. Teemme siitä pysyvän tukipisteen ja kodin perheellemme. Vaikka mies reissaa ja on enemmän pois kotoa kuin lähellä hänen ns.vakituista työtänsä niin me muu perhe emme reissaa ja saamme olla suuren tukiverkon lähellä- isovanhemmat, sisarukset, serkut ym....



Mies jäi osittaiselle hoitovapaalle joka vähentää hieman työpäiviä. Hän tulee olemaan noin 140 päivää vuodesta pois, mutta ne kaikki loput päivät ovat kokonaan vapaita (hoitovapapäivät eivät tietysti näin paljon työpäiä vähennä vaan se että mies tekee pitkiä päiviä työpäivinäään- monivuorotyötä)!



UPSEERIN VAIMO: Sait paljon negatiivista palautetta mutta ymmärrän sinua täysin. Mieheni ei ole upseeri, mutta melkein samalla työnantajalla kuitenkin. Kun tuolle uralle lähtee ei siitä niin vain lähdetä.

En yhtään vähättele myyntimiehen työtä mutta kyllä myyntimies helpommin löytää vastaava työtä muualtakin. Mutta mitä ihmettä upseeri tmv voisi tehdä jos ottaa lopputilin?



Mutta AP, voittehan te kokeilla että jäät lasten kanssa asumaan sinne missä nyt asutte. Jos tilanne käy sietämättömäksi, muutatte miehen perässä. Elämä on täynnä valintoja eikä ilman kokeilemista tiedä mikä on hyvä ja mikä huono ratkaisu.

Pitää tähän viestiketjuun nyt omia kokemuksia kertoa.

Tuttuja juttuja ja vaikeita päätöksiä. Itse myös upseerin vaimona ymmärrän hyvin nuo ap:n pohdinnat.



Meillä tilanne semmoinen että miehen työn takia emme voi asua sukulaisten lähellä koska siellä ei ole varuskuntaa eikä mitään muutakaan työtä (pieni paikkakunta). Myös minulle paremmin töitä täällä missä nyt asumme. Monesti kateellisena ihmisille joilla tukiryhmät asuvat lähellä. Me ollaan nyt kuitenkin asuttu tällä samalla paikkakunnalla kohta 10 vuotta eikä meinata täältä pois muuttaa. Niin vaikeaa on mielestäni sopeutuminen uudelle paikkakunnalle tai lähinnä niiden tukiverkostojen saaminen sinne. Itse todella aktiivisesti ystäviä hankkinut mutta nyt vasta alkaa tuntumaan että on niitä ihmisiä joilta apua voi pyytää. Vaikkeikaan se ole niin hyvä kuin jos olisi ne omat vanhemmat eli lasten isovanhemmat samalla paikkakunnalla.



Minun mieheni oli ulkomaankomennuksella puolisen vuotta ensimmäisen lapsen ollessa vauva, rankkaa oli mutta selvittiin. Seuraava projekti oli kaksi-kolme vuotta kestänyt lisäopiskelu jolloin minä viikot yksinhuoltajana ensin raskaana ja sitten kahden lapsen kanssa. Rankkaa oli myös se. Nyt viimeisin projekti on ollut kun rakensimme talon ja meinataan vihdoin rauhoittaa nämä ns.ruuhkavuodet ja elellä vihdoin normaalia arkea. Nimittäin kyllä sen lapsista huomaa kun ei yksin aina jaksa tarpeeksi sitä huomiota ja aikaa antaa molempien vanhempien edestä. Eli tuo on se huonopuoli yksinhuoltajana olemisessa. Tosin ovathan lapset siihen tottuneet että isä paljon pois kun on aina niin ollut.

Silti olemme ajatelleet asian näin että jos tulee joku siirtokomennus miehelle niin perhe ei muuta mukana vaan mies joko ajaa pidempää työmatkaa (riippuu tietty matkasta) tai sit ollaan taas jonkun aikaa yksinhuoltajana. Ehkä ap:na ensin lähtisin kokeilemaan sitä yksinhuoltajana olemista etenkin jos tukijoukkoja löytyy läheltä.



Tosin riippuuhan se miehen urakehityshalustakin tuo muuttaminen. Läheskään kaikki upseerit eivät muuta paikkakunnalta toiselle. Mutta jos uraa haluaa tehdä niin tässä ammatissa se vaatii muuttamista ja kun kerran kieltäydyt niin voitkin sitten sanoa hyvästit sille uralle jatkossakin.



Tuosta muuttamisen huonoista puolista myös kokemusta lasten kannalta. Eli kyllä se vaikuttaa lapsiin vaikka muutat vain täällä samalla paikkakunnalla. Eli me muutettiin väliaikaiseen asuntoon kun alettiin tehdä taloa. Esikoinen kyllä kärsi aluksi kun paras kaveri oli asunut samassa talossa ennen ja nyt ei enää. Tuli semmoisia psyykkisiä pissavaivoja. Mitään ei labrakokeissa löytynyt vaikka ravasi vessassa miljoona kertaa tunnissa. Neuvolan tädit tuumasivat että reagoi rakollaan muuttoon eli stressaantui kai kaikista muutoksista.



Tässä näitä omia kokemuksia ja toivottavasti ap saa ratkaistua omalta kohdaltaan mahdollisimman hyvän vaihtoehdon.

Minä myös upseerin vaimo ja samoja juttuja on meidänkin perheessä pohdittu. Olen ollut mieheni kanssa yli kymmenen vuotta, ja jo alussa hän sanoi, että siirtoja tulee olemaan. Olin valmis tähän, sillä arvostan mieheni ammattia todella paljon. En silti väheksy siirtojen tuomia vaikeuksia. Me olemme joutuneet muuttamaan kaksi kertaa ,ja todennäköisesti pian taas siirto koittaa. En osaa sanoa, kumpi vaihtoehdoista on parempi, olla viikot yh:na vai perhe kasassa koko ajan.

Muiden kommentit siitä, kuinka ei pidä suostua muuttoihin, ovat turhia, sillä yleensä sitä ei voi itse valita, vaan se kuuluu ammattiin. En jaksa tässä selitää, miksi siirrot kuuluvat upseerin työhön, eikä täällä lukijakunta sitä varmaan ymmärtäisikään. Toki siirtoa voi vastustaa, mutta se ei aina mene läpi.

Jos upseerin ammatin on valinnut, on varmasti jo silloin tietänyt, mihin ryhtyy. Perheelle se ei ole helpoin tie, mutta itse olen mieheni valitsemasta ammatista äärettömän ylpeä.

Lapset eivät ole meillä muutoista kärsineet, koska ovat olleet niiden aikaan niin pieniä. Meillä on silti laaja ystäväpiiri, joka osin juuri miehen ammtin mukana tullut, joten ystäväperheitä löytyy ympäri Suomen, minne tahansa menemmekin.

Terveisiä muille upseereiden vaimoille ja jaksamista arkeen!



T:Lisette

vaatia lapsia aloittamaan pahimmillaan vuoden parin välein upouudessa paikassa. Sopeutumaan uuteen kouluun, hankkimaan uudet ystävät jne. Ja sitten unohtamaan ne vasta hankitut ystävät.

Ja ihan vaan sen takia ettei ole REILUA VAATIA AIKUISTA MIESTÄ ASETTAMAAN PERHEENSÄ ENSIMMÄISEKSI.

Emilyn:

Mielestäni nämä ura-asiatkin ovat sellaisia, että kun ne suhteen alussa on tiedetty, ei ole reilua alkaa niitä myöhemmin vaatia muuttamaan. Oma työnikin on kolmivuorotyötä vuoden jokaisena päivänä, enkä voisi muuta kuvitella tekevänikään. Jotkut tässä olivat sitä mieltä, että miehen pitäisi työnantajalta vaatia pysyvyyttä tai vaihtaa alaa.. ei ei. Sitä ei mielestäni voi upseerilta vaatia.

Kuten tässä on aikaisemminkin tullut ilmi, niin jo kadikseen päästyään on mies varmasti tiennyt, mihin ryhtyy, ja todennäköisesti myös on naiselleen tämän kertonut alusta alkaen.

Onko PUOLUKANVARVUN mielestä oikeutta vaatia jälkikäteen aikuista miestä luopumaan ammattiaan vastaavasta työstä ja toimeentulosta neljän vuoden korkeakoulutuksen jälkeen? Mielestäni edelleenkin tärkeää on se, että perhe pysyy kasassa, että lapsilla on rakastavat vanhemmat.

Ja kuten sanottu, siirtoa voi yrittää myös vastustaa.

Puolukanvarpu:

vaatia lapsia aloittamaan pahimmillaan vuoden parin välein upouudessa paikassa. Sopeutumaan uuteen kouluun, hankkimaan uudet ystävät jne. Ja sitten unohtamaan ne vasta hankitut ystävät.

Ja ihan vaan sen takia ettei ole REILUA VAATIA AIKUISTA MIESTÄ ASETTAMAAN PERHEENSÄ ENSIMMÄISEKSI.

ja he molemmat ovat onnistuneet " vastustamaan siirtoa" jo pitkän aikaa. Molemmat ovat olleet samassa paikassa jo yli 5v.

Ja taatusti uskaltaisin vaatia omalta mieheltäni. Tosin olisin tehnyt sen jo siinä vaiheessa kun lapsia harkittaisiin. Ja itse olen elämäni aikana muuttanut usein, sekä aikuisena että lapsuudessani. Eikä se todellakaan ollut mitään " herkkua" , vaikka minulla olikin " rakastavat vanhemmat" .

Lisette2:

Onko PUOLUKANVARVUN mielestä oikeutta vaatia jälkikäteen aikuista miestä luopumaan ammattiaan vastaavasta työstä ja toimeentulosta neljän vuoden korkeakoulutuksen jälkeen? Mielestäni edelleenkin tärkeää on se, että perhe pysyy kasassa, että lapsilla on rakastavat vanhemmat.

Ja kuten sanottu, siirtoa voi yrittää myös vastustaa.

Koskaan et tiedä, milloin lopullinen ero on edessä. Sitä suunnittelee tulevaisuutta vuosien ja jopa vuosikymmenten päähän. Kuolema ei kysele, kun tulee kylään.

Itselläni on mies ihan ei-reissuhommissa, joten sen pohjalta en pysty asiaan vastaamaan. MUTTA olen ollut lapsuudessani paljon muuttava lapsi. Toisin kuin täällä melkein kaikki luokanopettajaa myöten väittävät, eivät jatkuvat muutot ole välttämättä negatiivisia tai vahingollisia lapsille. Itselleni ei ole jäänyt niistä sen suurempaa traumaa. Olemme muuttaneet lapsuudessani 2-3 vuoden välein, paitsi yläaste ja lukioaikani asuimme samassa paikassa. Yhteensä ehdin siis asua 10 asunnossa 7 eri paikkakunnalla ennen kuin lähdin 19-vuotiaana opiskelemaan. Muistoni ovat pääosin myönteisiä. Toki koulussa on ollut jo valmiita " kaveriklikkejä" mutta olen hyvin sopeutunut ja solahtanut sekä koulu- että harrastuspiireihin uusissa paikoissa. Tähän ovat auttaneet varmasti osittain se, että minulla on paljon sisaruksia - he ovat edustaneet muuttumattomuutta uusissa tilanteissa - sekä se, että vanhempani ovat luoneet muuttotilanteista ja uuteen paikkakuntaan tutustumisesta aina positiivisia tilanteita. On siis aivan liian yksioikoista väittää, että muuttamisella olisi väistämättä ja jokaisen lapsen kohdalla negatiivisia vaikutuksia. Meistä kaikista on mielestäni kasvanut terveitä, reippaita, sosiaalisia ja pärjääviä aikuisia!



Ap:n tilanteeseen en osaa ottaa suoraan kantaa, sillä molemmissa vaihtoehdoissa on huonot ja hyvät puolensa. Olen kuitenkin samaa mieltä siitä joidenkin kirjoittajien kanssa, että ei paras ratkaisu ole välttämättä se, että isä luopuu upseerin ammatistaan, asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Sitä en tosin ymmärrä, että jos perhe joutuu jo muuttamaan usein, niin miksi sen LISÄKSI haalitaan ylimääräisiä opiskelu-, talonrakennus- jne. projekteja. Jos perhe suostuu muuttamaan isän perässä, olisi mielestäni vähintäänkin kohtuullista, että isä olisi työajan ulkopuolella perheensä kanssa paljon aikaa viettävä ihminen.

Liina-Meri, mun viestistä ehkä sai vähän väärän kuvan. Ei me olla lasten kanssa työn takia mihinkään muutettu eikä miehen ole tarttenut siirtyä mihinkään. Vaan kun itse ennen lapsia muutettiin tänne paikkakunnalle niin meni aikaa ennenkuin kotiutui. Meillä on opiskelu asia ollut ihan sen takia että mies pystyy nyt olemaan enempi toimistohommissa eikä tartte viettää niin paljon aikaa kotoa pois metsäleireillä kuten aikaisemmin kun ei ollut korkeammin koulutettu. Talokin rakennettiin ihan lasten takia että on lapsilla tilaa olla eikä mene kaikkien hermot pienissä tiloissa.

Omasta kokemuksesta en voi kummemmin sanoa, koska olen asunut ikäni samassa kaupungissa. Mutta... Eräs hyvä ystäväni on ikuisesti katkera isälleen/vanhemmilleen ainaisesta muuttamisesta. Hän ehti juuri ja juuri kotiutua, kun taas vaihdettiin maisemaa. Lopulta hänestä tuli kestämättömän kiukkuinen ja huonosti " lähestyttävä" nuori nainen. Kesti kauan, ennen kuin hän hyväksyi meidät ystäväkseen. Myöhemmin hän kertoi syynsä käytökseensä. Ei ollut mitään järkeä tutustua uusiin ihmisiin,kun tiesi että kohta näkyy taas vain perävalot. Ja joutuu aloittamaan kaiken alusta. Aikuisena hän on muuttanut vain kerran, eikä kuulemma heti aio muuttaa... Hän on vannonut, ettei omat lapsensa joudu samaan " rumbaan" kuin hän.



Kateeksi ei käy tilanteesi. Kuten sanoit, hyvää ratkaisua ei oikeastaan ole. Itse en ehkä lähtisi muuttamaan ja repimään kaikkia juuriltaan varsinkaan jos tietää, että parin vuoden päästä on sama edessä. Toisaalta ajatus yh:sta ei ole myöskään houkutteleva. En voi muuta kuin toivottaa Sinulle jaksamista ja toivottavasti ratkaisette asian parhain päin.

Miehesi ei ole orja. Hän voi kieltäytyä lähtemästä muualle töihin. Jos se ei sovi työnantajalle, miehesi voi vaihtaa työpaikkaa. Nyt kuulostaa siltä, että teillä edetään miehen uran ehdoilla. Olisiko jo korkea aika alkaa elää PERHEEN ehdoilla?!