Työharjoittelu
Olin 6 viikkoa kouluun liittyvässä työharjoittelussa. Tein töitä niinku muutkin klo 8-16 ja jo aika pian osasin tehdä työtäni itsenäisesti. Mua vaan korpesi hirveesti se, että en saanut palkkaa tai muutenkaan pääsyt mukaan työkavereiden juttuihin. Miten muilla?
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
EU tekinpäätöksen, että ilmaistyöt kielletään. Koskahan tämä tulee meillä voimaan?
Tuskin tulee. Vaikka pitäisi tulla, koska monet harjoittelijat tekevät oikeaa työtä ja korvaavat palkallisia työntekijöitä. Meillä varmaan vedotaan siihen, että opiskelija saa opintotukea tai muutetaan opintotuen nimi harjoittelun ajaksi joksikin opiskelijan/harjoittelijan palkaksi tms. Ja työttömyyskorvauksella tai toimeentulotuella työskentelykään ei ole ilmaistyötä samalla periaatteella. Piilotetaan orjuus ja verhotaan se hyväntekeväisyyden ja auttamisen kaapuun.
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän puhutaan "kiva työpaikasta", sitä enemmän kauemmin talossa olleet yrittävät polkea uuden tulokkaan motivaatiota. Tuttavani tytär oli osa-aikaisena pätkätöissä alkuvuonna. Esimies kysyi työsuhteen alussa minkälaisista työvuoroista tyttö eniten pitäisi, eli aamu, päivä vai alkuilta. Tyttö oli sanonut aamuvuoroista, koska on aamuvirkku. Koko kolmen kuukauden aikana hän sai yhden aamuvuoron ja senkin vain koska joku toinen oli sairastunut.
Mitä voi päätellä tällaisesta työpaikasta? Ovi käy kuin saluunassa, koska kukaan ei halua enää tulla uudestaan sinne. Pitäisi olla sen verran jyvällä esimiesten toimintatavoista, että osaisi vastata tuollaiseen kysymykseen oikein.
Direktiivin tarkoitus tullaan kiertämään juurikin kätevästi määritelmillä. Ei ilmainen harjoittelu ole ilmaista työtä vaan normaalia opiskelua.
Vierailija kirjoitti:
Direktiivin tarkoitus tullaan kiertämään juurikin kätevästi määritelmillä. Ei ilmainen harjoittelu ole ilmaista työtä vaan normaalia opiskelua.
Suomen viranomaisten ja poliitikkojen ydinosaamista on aina vesittää kaikki tavalliselle kansalaiselle hyödylliset EU direktiivit, mutta kaikki negatiiviset otetaan kyllä tiukimman mukaan käyttöön :/
Stanan oman pesän paskojat!
Huvittaa vähän, että samassa paikassa työharjoittelussa tein paljon enemmän kuin oikeasti töissä myöhemmin. Ja täysin ilmaiseksi
Toki tämä paikka oli edes kiva, toisin kuin useat muista harjoittelupaikoista, mutta en ymmärrä, miksei opiskelijoille makseta edes muutamaa euroa päivässä. Todella raskasta tehdä ensin 5pv ilmaisena harjoittelijana, ja sen jälkeen vielä 2pv töissä saadakseen edes hieman rahaa
Inhosin muutenkin aina olla harjoittelija. Työntekijöiden asenne tuntui aina harjoittelijaa kohden olevan, että tuo on riesa joka ei tiedä mistään mitään. Vielä opiskelevana sijaisena kohtelu on ihan erilaista
Tästä huolimatta teit oikein.
Mitä pystyvämmäksi osoittaudut, sitä parempi ja vakaampi työhistoria sinulle tulee. "Hyvän ja luotettavan tyypin" maine kyllä kantautuu yllättävän pitkälle.
Ainahan ja kaikista töistä, työ - ja koulutuspaikoista kilpaillaan, sehän on itsestään selvää. Et nurissut, teit työsi, ahkeroit ja tuurasit muita. Oikein hyvän työmoraalin omaat. Ajattele aina, että tämä on kuin koe tai testi, koetinkivi, miten selviän.
Vaikka pitkään aikaan ei tunnu siltä, tulet etenemään urallasi, vaikka et saisi juuri nyt palkkaasi, saatat saada jotain muuta arvokkaampaa kuin nuo muut, kuten yllä kuvasin. Jatka vain samaan tyyliin, kiinnostuneesti, ahkerasti ja työhön keskittyen, se on pääasia.