Lue keskustelun säännöt.
Opamoxista vieroittuneet apuja teiltä
25.01.2024 |
Hei, Jos sieltä löytyy teitä jotka olette käyttäneet säännöllisesti opamoxia (tai muuta rauhottavaa) useampia kuukausia ja lopettaneet / lopettamassa niin kiitos tuhannesti jos jaksat kirjoittaa miten sinun vieroituksesi eteni (eli kuinka nopeasti vähensit, tuliko karseita oireita vai kestettäviä jne) <3
Olen käyttänyt yli 4 kk opamoxia lääkärin ohjauksessa ja näistä viimeisen pari kk murustellut annosta alaspäin. Tällä hetkellä menee 15mg tabletista aamulla 1/4, ip 1/4 ja illalla 3/4, eli yhteensä noin 22mg, puolitoista 15mg tablettia päivässä. On oikeastaan koko aika tuntunut siltä että kärsii pikkuisista vierotusoireista annosten välillä, enkä enää edes tiedä mikä on alkuperäistä sairautta ja mikä on opamoxin vierotusoiretta. Olen ihan tuskaisuuteen asti googlaillut muiden kokemuksia vieroituksesta sillä olen hyvin pelokas lääkkeiden käytöstä ja niiden lopetuksesta, vielä ei olla sinut paniikkikohtausten tai ahdistuksen kanssa.. (vaikka hyvin tarpeeseen tuli ja toiminut niin että olen päässyt aloittamaan terapian ja kotoa ulos). Jos jatkan tätä murustelua eli noin 2mg per viikko niin tätä touhua pitäisi vielä yli 2kk jatkaa...:( Muuten asialla ei olisi kiire mutta pelkään mitä pidempään jatkuu sen vaikeammaksi menee ja myös se että ajatukset junnaa tämän ympärillä päivästä toiseen ei auta varmastikaan ahdistuksen hoitoon (kun pitäisi keskittyä paranemiseen ja positiivisempiin asioihin).
Kiitos kaikille jotka asiasta tiedätte ja vastaatte, huonot/pelottavat puolet rauhoittavista tiedän kyllä, niitä netti on ollutkin pullollaan.
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia vieroitusoireita koet?
Olet aika lyhyen aikaa käyttänyt, ja pientä annosta.. Itse olen joutunut syömään pahaan paniikkihäiriöön ja ahdistusoireyhtymään noin 10 vuotta, ja niinä päivinä kun en ota, niin koen ehkä sellaista merkillisen voimakasta feel of doom -tunnetta. Mutta muita vieroitusoireita en tunnista itsessänikään.
Vähän levottomuutta, ahdistusta, pientä "sisäistä tärinää" (vaikea selittää, ehkä tiedätkin mitä tarkoitan) ja sitä miettii koska "sen seuraavan voi ottaa". Eli enempikin psyykkisiä oireita. Tuon feel of doom tunteen tunnistan liiankin hyvin kun vielä opamoxia ei oltu aloitettu/alussa.
Juuu, tiedän hyvin sisäisen tärinän tunteen. Olen kehitellyt sitä vastaan yhden kehonhallinnan keinon: kun tunnen sitä tärinää/vapinaa jossain tuolla ruumiinonteloissa, alan jännittää kaikkia kehon lihaksia rautakangeksi ja tärisytän itseäni samalla (kuulostaa hassulta, tiedän, mutta jostain luin vinkin, että lihasten jännittämisellä voi ikään kuin korjata kehon ja mielen virhetilaa). Joskus se auttaa, aina ei. Mutta on helppo kokeilla.
Tsemppiä! Varsinaiseen fyysiseen riippuvuuteen en sinun kohdallasi noilla käytöillä usko, vaan enemmän siinä taitaa tosiaan olla psyykkinen vaikutus päällä.. Pärjäät kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ahdistusra/paniikkia on vielä lääkitykselläkin, onkohan oikea aika lopettaa? Onhan lopetus lääkärin valvonnassa?
Itse erittäin vaikean masennuksen jälkeen oireiden hävittyä koin parantuneeni. Lääkärin mielestä ainakin puoli vuotta kannatti jatkaa lääkkeillä. Ettei uusiutuisi. Lopetus oli todella pikkuhiljaa, kestin viekkarit sillä, että tiesin kuuluvan lääkkeisiin ja menevän ohi. Lääke oli eri, eli minunkin tarinani on sikälis eri. Ajattelin silti kertoa, jos saat jotain vinkkiä itsellesi.
Opamoxia söin satunnaisesti, tarvittaessa otettavana, masennuksen alkuvaiheessa. Jäi pois melko pian.
On lääkärin valvonnassa, tässä tarkoitus olisi vähän nähdä mikä tilanne on ilman jatkuvaa säännöllistä opaa ja sitten jos tilanne pahenee jälleen/kunno
Mirta toimii lääkärin mukaan unilääkkeenä mahdollisimman pienellä annoksella... masennukseen isommilla
Söin vuosia Opamoxia paniikkihäiriöön ja ahdistukseen. Lääkärin määräämä annostus oli suurempi kuin sinulla, 15 mgx3 päivässä. Pystyin tuon avulla käymään töissä.
Kunnes kyllästyin siihen että se teki minut aika "tasapaksuksi". En itkettänyt, ei naurattanut, ei mitään iloa mistään ja nukuin edelleen huonosti.
Kunnes tuli kahden viikon loma, päätin että nyt lopetan, mieluummin kärsin ahdistuksesta, ja paniikeista, kuin että en tunne mitään.
Lopetin kaikki kerralla. Viekkarit kesti noin viikon, mutta kestin ne.
Toinen viikko sujui jo hyvin.
Kun kävin muutamaa kuukautta myöhemmin työterveyslääkärillä, hän ihmetteli kun en ole uusinut lääkkeitäni.
Kun kerroin, etten syö enää mitään niistä, hän hämmästyi. Mutta juteltuamne sanoi, että huomas minussa muutoksen, hymyilin kuulemma paljon enemmän ja vitsailiin.
Sain myöhemmin Propral 10 mg tarvittaessa ahdistukseen ja paniikkikohtauksiin. On toiminut. Osaan ottaa lääkkeen puolta tuntia ennakoivasti kun tiedän, mikä tilanne saattaa laukaista paniinkin.
On turvallinen lääke, ei kolmiolle. Tasaa epämiellyttävän korkean sykkeen, ja sitä kautta jo rauhoittaa mieltä.
Muistan kun ensimmäisen kerran, nauroin hervottomasti, kun luin jonkun hauskan jutun.
Tai kun itketti aidosti.
Nykyään nautin elämästäni näin, enkä enää koskaan halua syödä mitään kolmiolääkkeitä.
Mieluummin otan niitä paniikkikohtauksia, joita tulee aika harvoin nykyään, kuin olen tasapaksu pökkelö mieltäni, tunteiltani ja nukun huonosti.
Nykyään nukun myös hyvin.
Opamox on yksi lamauttavimmista, rauhoittavia lääkkeistä
Tsemppiä sulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia vieroitusoireita koet?
Olet aika lyhyen aikaa käyttänyt, ja pientä annosta.. Itse olen joutunut syömään pahaan paniikkihäiriöön ja ahdistusoireyhtymään noin 10 vuotta, ja niinä päivinä kun en ota, niin koen ehkä sellaista merkillisen voimakasta feel of doom -tunnetta. Mutta muita vieroitusoireita en tunnista itsessänikään.
Vähän levottomuutta, ahdistusta, pientä "sisäistä tärinää" (vaikea selittää, ehkä tiedätkin mitä tarkoitan) ja sitä miettii koska "sen seuraavan voi ottaa". Eli enempikin psyykkisiä oireita. Tuon feel of doom tunteen tunnistan liiankin hyvin kun vielä opamoxia ei oltu aloitettu/alussa.
Juuu, tiedän hyvin sisäisen tärinän tunteen. Olen kehitellyt sitä vastaan yhden kehonhallinnan keinon: kun tunnen sitä tärinää/vapinaa jossain tuolla ruumiinonteloissa,
Kiitos vinkistä, kokeilen seuraavan kerran! Ja kiitos tsemppaamisesta <3 SInulle myös, vaikka kuulostaakin että ihan hyvin oireyhtymä hallinnassa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ahdistusra/paniikkia on vielä lääkitykselläkin, onkohan oikea aika lopettaa? Onhan lopetus lääkärin valvonnassa?
Itse erittäin vaikean masennuksen jälkeen oireiden hävittyä koin parantuneeni. Lääkärin mielestä ainakin puoli vuotta kannatti jatkaa lääkkeillä. Ettei uusiutuisi. Lopetus oli todella pikkuhiljaa, kestin viekkarit sillä, että tiesin kuuluvan lääkkeisiin ja menevän ohi. Lääke oli eri, eli minunkin tarinani on sikälis eri. Ajattelin silti kertoa, jos saat jotain vinkkiä itsellesi.
Opamoxia söin satunnaisesti, tarvittaessa otettavana, masennuksen alkuvaiheessa. Jäi pois melko pian.
On lääkärin valvonnassa, tässä tarkoitus olisi vähän nähdä mikä tilanne on ilman jatkuvaa säännöllistä opaa ja sitten jos tilanne pahenee jälleen/kunnon takapakit niin pohditaan muita ratkaisuja. Opa sitten sellaiseksi "varalla taskussa jos pakko ottaa"-r
Muista että mirtazapin saattaa myös lisätä ahdistusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Söin vuosia Opamoxia paniikkihäiriöön ja ahdistukseen. Lääkärin määräämä annostus oli suurempi kuin sinulla, 15 mgx3 päivässä. Pystyin tuon avulla käymään töissä.
Kunnes kyllästyin siihen että se teki minut aika "tasapaksuksi". En itkettänyt, ei naurattanut, ei mitään iloa mistään ja nukuin edelleen huonosti.
Kunnes tuli kahden viikon loma, päätin että nyt lopetan, mieluummin kärsin ahdistuksesta, ja paniikeista, kuin että en tunne mitään.
Lopetin kaikki kerralla. Viekkarit kesti noin viikon, mutta kestin ne.
Toinen viikko sujui jo hyvin.
Kun kävin muutamaa kuukautta myöhemmin työterveyslääkärillä, hän ihmetteli kun en ole uusinut lääkkeitäni.
Kun kerroin, etten syö enää mitään niistä, hän hämmästyi. Mutta juteltuamne sanoi, että huomas minussa muutoksen, hymyilin kuulemma paljon enemmän ja vitsailiin.
Sain myöhemmin Propral 10 mg tarvittaessa ahdistukseen j
Tämä osoittaa, miten erilaisia olemme ja erilailla myös lääkkeet vaikuttaa. Syvimmän masennuksen aikaan ei mikään lääkitys toiminut, ect-hoito oli ainoa mikä auttoi, minun huomattiin hymyilevän ja hyräilevän suihkussa... siitä se toipuminen lähti.
Vinkkejä voimme täällä antaa, mutta jokainen on yksilö
Turkasen paljon voimia kaikille kamppaileville ja toipuville
Vain vertaistuki voi edes aavistaa näiden kokemusten syvyyttä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ahdistusra/paniikkia on vielä lääkitykselläkin, onkohan oikea aika lopettaa? Onhan lopetus lääkärin valvonnassa?
Itse erittäin vaikean masennuksen jälkeen oireiden hävittyä koin parantuneeni. Lääkärin mielestä ainakin puoli vuotta kannatti jatkaa lääkkeillä. Ettei uusiutuisi. Lopetus oli todella pikkuhiljaa, kestin viekkarit sillä, että tiesin kuuluvan lääkkeisiin ja menevän ohi. Lääke oli eri, eli minunkin tarinani on sikälis eri. Ajattelin silti kertoa, jos saat jotain vinkkiä itsellesi.
Opamoxia söin satunnaisesti, tarvittaessa otettavana, masennuksen alkuvaiheessa. Jäi pois melko pian.
On lääkärin valvonnassa, tässä tarkoitus olisi vähän nähdä mikä tilanne on ilman jatkuvaa säännöllistä opaa ja sitten jos tilanne pahenee jälleen/kunnon takapakit niin pohditaan muita ratkaisuja. Opa sit
Alkuvaiheessa, saattaa kyllä. Mutta noin toimii moni muukin lääke
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Söin vuosia Opamoxia paniikkihäiriöön ja ahdistukseen. Lääkärin määräämä annostus oli suurempi kuin sinulla, 15 mgx3 päivässä. Pystyin tuon avulla käymään töissä.
Kunnes kyllästyin siihen että se teki minut aika "tasapaksuksi". En itkettänyt, ei naurattanut, ei mitään iloa mistään ja nukuin edelleen huonosti.
Kunnes tuli kahden viikon loma, päätin että nyt lopetan, mieluummin kärsin ahdistuksesta, ja paniikeista, kuin että en tunne mitään.
Lopetin kaikki kerralla. Viekkarit kesti noin viikon, mutta kestin ne.
Toinen viikko sujui jo hyvin.
Kun kävin muutamaa kuukautta myöhemmin työterveyslääkärillä, hän ihmetteli kun en ole uusinut lääkkeitäni.
Kun kerroin, etten syö enää mitään niistä, hän hämmästyi. Mutta juteltuamne sanoi, että huomas minussa muutoksen, hymyilin kuulemma paljon enemmän ja vitsailiin.
Sain myöhemmin Propral 10 mg tarvittaessa ahdistukseen j
Ollut varmaan tosi hurja tuo lopetusviikko. Kun tämä show alkoi ja olin aiinä ahdistuksen tuskissa ja hiessä kotona, minulla oli kaksi purkkia kokeiltavana, opamox ja propral. Käännyin opamoxin puoleen siinä vaiheessa sillä se olo oli 24/7. En tiedä teinkö silloin oikein vai väärin, mutta mennyttä ei voi tuskastella. Olen kyllä ajatellut että tulevaisuudessa sitten voi kokeilla tuotakin, jos tilanne edelleen päällä. Kiitos vastauksestasi ja hyvää jatkoa sinne <3
Niin ja tähän nyt haluan vielä laittaa heille jotka tulevaisuudessa/tai nyt pohtivat opamoxin ottoa ahdistukseen niin minulla se kyllä auttoi siihen tuskaisuuteen, ja oli helpompi aloittaa altistukset (eli käydä kaupassa jne mikä oli alussa ihan mahdotonta) ja terapiassa pystyi kohtaamaan niitä pahimpiakin juttuja. Eli se että tässä tuskailen niistä eroon pääsystä ei tarkoita että olisi "paha lääke", oikein käytettynä, lääkärin seurannassa ei hätää. Usein vierelle otetaan joku muu pitkäaikainen lääkitys, ja siinä sitten sivussa alkuun opa tms tukikeppinä. Ja jokainen joka tutkii netistä rauhottavien hyödyt ja haitat tietää kyllä kaikki ne varoitukset käyttön pitkittymiseen liittyen. Ja joillekin pitkäaikainenkin käyttö (vuosia) toimii ja on tarpeellinen, kunhan saa elää elämäänsä ilman tuskaista ahdistusta tai pelkoja.
Uskoisin että tulevaisuudessa ne taskussa kuljen varuilta vielä pitkään (tai propral tms). Halusin tämän vain sanoa kun tiedän miltä tuntuu olla ahdistunut ja samalla ehkä pelätä myös lääkkeitä. Virtuaalihalauksia kaikille teille jotka tätä tietä olette kulkeneet, tai kuljette
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin ja tähän nyt haluan vielä laittaa heille jotka tulevaisuudessa/tai nyt pohtivat opamoxin ottoa ahdistukseen niin minulla se kyllä auttoi siihen tuskaisuuteen, ja oli helpompi aloittaa altistukset (eli käydä kaupassa jne mikä oli alussa ihan mahdotonta) ja terapiassa pystyi kohtaamaan niitä pahimpiakin juttuja. Eli se että tässä tuskailen niistä eroon pääsystä ei tarkoita että olisi "paha lääke", oikein käytettynä, lääkärin seurannassa ei hätää. Usein vierelle otetaan joku muu pitkäaikainen lääkitys, ja siinä sitten sivussa alkuun opa tms tukikeppinä. Ja jokainen joka tutkii netistä rauhottavien hyödyt ja haitat tietää kyllä kaikki ne varoitukset käyttön pitkittymiseen liittyen. Ja joillekin pitkäaikainenkin käyttö (vuosia) toimii ja on tarpeellinen, kunhan saa elää elämäänsä ilman tuskaista ahdistusta tai pelkoja.
Uskoisin että tulevaisuudessa ne taskussa kuljen varuilta vielä pitkään (tai propral tms). Halusin tämä
Sama kokemus. Joskus jos on liian tuskainen olo ja sisäinen ääni huutaa jäämään kotiin turvaan, se rauhoittava voi toimia hyvänä apuna siihen että uskaltaa lähteä ja todeta että mitään pahaa ei peloista huolimatta tapahtunut. Pari kertaa kun toistuu, uskaltaa ehkä jonain päivänä tehdä saman pienemmällä annoksella ja noin päivänä kokonaan ilman. Tuollaisiin altistustilanteiden harjoitteluihin olen saanut suuren avun opamoxista ja säännöllistä käyttöä ei ole ollut koskaan, eikä siten myöskään vieroitusoireita.
Etähalaus kaikille vertaisille, ahdistus, paniikki, masennus... on niin 'vahvoja' sanoja, etten todellakaan tahdo niitä kevyesti käytettävän
Kun minä, iloinen, peruspositiivinen, juttelias vitsiniekka vajosin pohjattomaan mustaan suohon kokeillen keittiöveitsen terävyyttä, mietin juna-aikatauluja pohtien kannattaako enää kotiavaimia mukaan ottaa... en saata ymmärtää, että siitäkin selvisin.
Aina on toivoa, aina kannattaa yrittää, jos vaan voimia on. Apua saa - uskalla pyytää - ja ottaa vastaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Söin vuosia Opamoxia paniikkihäiriöön ja ahdistukseen. Lääkärin määräämä annostus oli suurempi kuin sinulla, 15 mgx3 päivässä. Pystyin tuon avulla käymään töissä.
Kunnes kyllästyin siihen että se teki minut aika "tasapaksuksi". En itkettänyt, ei naurattanut, ei mitään iloa mistään ja nukuin edelleen huonosti.
Kunnes tuli kahden viikon loma, päätin että nyt lopetan, mieluummin kärsin ahdistuksesta, ja paniikeista, kuin että en tunne mitään.
Lopetin kaikki kerralla. Viekkarit kesti noin viikon, mutta kestin ne.
Toinen viikko sujui jo hyvin.
Kun kävin muutamaa kuukautta myöhemmin työterveyslääkärillä, hän ihmetteli kun en ole uusinut lääkkeitäni.
Kun kerroin, etten syö enää mitään niistä, hän hämmästyi. Mutta juteltuamne sanoi, että huomas minussa muutoksen, hymyilin kuulemma paljon enemmän ja vitsailiin.
Jep. Olihan se kova viikko.
Vatsa sekaisin 5 päivää, juoksin vessassa, hikoilua, palelua, vapinaa, päänsärkyä, oksentelua, tärinää. En pystynyt syömään, join vain paljon vettä ja mehua.
En nukkunut, säpsyin vain kaikkea.
Mutta kuudentena päivänä olo helpottui, pikkuhiljaa.
Pystyin syömään keittoa, ja uni tuli.
Tässä näkee kuinka kova lääke Opamox on. En olisi koskaan sitä aloittanut, jos olisin tiennyt, että Propral on olemassa, ja auttaa noin paljon ahdistukseen ja paniikkihäiriöihin.
Nykyään tulee harvoin mitään kovia paniikkihäiriöstä, ja ahdistus on myös hävinnyt.
Saan ottaa 3 tablettia vuorokaudessa, ja annosta voi nostaakin, mutta ei ole tarvinnut.
Minulla on nykyään ihan hyvä olo, vaikka jo hyvin nuoresta teinistä kärsin ahdistuksesta ja tuli niitä paniikkikohtauksia.
Olen hyväksynyt sen, että tulen ehkä loppuikäni kokemaan näitä tunteita, mutta tiedän että ne menevät nopeasti ohi.
Elämäni on niin paljon parempaa nyt, kun pääsin lääkkeistä eroon.
Ja se mikä ilahdutti myös paljon, oli että uni tuli normaalisti, että alkoi luonnollisesti vsyttämään.
Se oli minulle iso ilo, ettei tarvinnut lääkkeillä yrittää nukkua.
Tsemppiä sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Etähalaus kaikille vertaisille, ahdistus, paniikki, masennus... on niin 'vahvoja' sanoja, etten todellakaan tahdo niitä kevyesti käytettävän
Kun minä, iloinen, peruspositiivinen, juttelias vitsiniekka vajosin pohjattomaan mustaan suohon kokeillen keittiöveitsen terävyyttä, mietin juna-aikatauluja pohtien kannattaako enää kotiavaimia mukaan ottaa... en saata ymmärtää, että siitäkin selvisin.
Aina on toivoa, aina kannattaa yrittää, jos vaan voimia on. Apua saa - uskalla pyytää - ja ottaa vastaan
Se on juuri niin, se voi iskeä kuin pikajuna päin pläsiä, vaikka kuinka hyvin on mennyt ja sitten ollaankin helvetin esikartanossa. Mutta aina on toivoa ja apua saa kun sanoo että nyt ei omat jalat enää kanna. Tie on kaikkea muuta kuin helppo mutta jotenkin sieltä rämmitään valoa kohti. Me ihmiset ollaan semmosia selviytyjiä ja usein myös yhteisö/läheiset/ammattilaiset auttaa sinne valoon. Hienoa kuulla että sinä selvisit ja voit paremmin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle opamox aiheutti itsetuhoisuutta ja agressiota.
En ota mokomaa myrkkyä koskaan enää
Jos ahdistaa
menen treenaamaan
tai juon pari lasia shamppanjaa.
Toimii
Joku väittää että opamox on mieto bentsot ja siitä ei tule vieroitusoireita ja ne on enemmän psykologisia. Höpönlöpöä. Se on yksilöllistä miten kukaisenkin hermosto vieroitukseen suhtautuu ja missä ajassa keholle tulee fyysinen riippuvuus. Bentsovieroitus on omalla kohdalla ollut elämäni raskain asia pitkäaikaiskäytön jälkeen ja annoksetkin oli jo aika reiluja. Mutta paljon oli öitä kun heräsin paniikkeihin, sydän tykytti, hermosto oli sekaisin. Mutta pääsee niistä eroon, kun vieroittautuu kroppaansa kuunnellen, hitaasti pieninä murusina. Itse pienensin annosvähennyksiä loppua kohden.
Sinulla on lyhyt käyttöaika takana niin etköhän niistä eroon pääse aika vaivattomasti kun varovasti lasket kehoa kuunnellen. Tsemppiä
Vierailija kirjoitti:
Joku väittää että opamox on mieto bentsot ja siitä ei tule vieroitusoireita ja ne on enemmän psykologisia. Höpönlöpöä. Se on yksilöllistä miten kukaisenkin hermosto vieroitukseen suhtautuu ja missä ajassa keholle tulee fyysinen riippuvuus. Bentsovieroitus on omalla kohdalla ollut elämäni raskain asia pitkäaikaiskäytön jälkeen ja annoksetkin oli jo aika reiluja. Mutta paljon oli öitä kun heräsin paniikkeihin, sydän tykytti, hermosto oli sekaisin. Mutta pääsee niistä eroon, kun vieroittautuu kroppaansa kuunnellen, hitaasti pieninä murusina. Itse pienensin annosvähennyksiä loppua kohden.
Sinulla on lyhyt käyttöaika takana niin etköhän niistä eroon pääse aika vaivattomasti kun varovasti lasket kehoa kuunnellen. Tsemppiä
<3 Kiitos. Pahoillani että jouduit käymään tuon taiston, ollut varmasti todella vaikeaa ja vaatinut ihan mielettömästi voimia ettei luovuttanut.
Oxaminia käytetään oireisiin. Kuulostaa siltä että käytät otat kellonajan mukaan. Ei siinä ole järkeä.
Käyttämäsi määrä on tosi pieni. Ei siitä ole hyötyä eikä haittaa, paitsi se, että olet totuttanut elimistösi tähän pieneen annokseen, joten se ei vaikuta sinuun.
Vähän sama kuin söisit särkylääkettä säännöllisesti ilman särkyä.
Suhtaudut ihmeen pelokkaasti kuviteltuihin vieroitusoireisiin. Sen kun vähennät määrää ja katsot mitä tapahtuu. Veikkaan ettei yhtään mitään. Luuletko että vier.oireet vie hengen? Miksi ihmiset kyselee tämmösiä asioita somessa, kun maa on täynnä apteekkeja ja farmaseutteja?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärränettä psykologinen puoli tässä onkin se joka on "riippuvainen", johtuen varmasti ahdistuneisuushäiriöstä/paniikista jossa omia ajatuksista/fyysisiä oireita tutkii ihan mikroskoopilla..eli siksi tällaiset muutokset tekevät tilanteesta vieläkin tuskallisempaa
ap-
Jos tilanne olisi tuskallinen olisit suurentanut annosta. Kuulostaa pikemminkin siltä, että lääke ei vaikuta suhun mitenkään, sinä vain mietit sitä hysteerisesti.
Vertailun vuoksi, olen käyttänyt lääkärin määräyksestä Oxaminia pari viikkoa 6 x 15mg / vrk. Siitä oli pikkasen vaikeaa tiputtaa, mutta kyllä se onnistui, siinä kesti pari viikkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ahdistusra/paniikkia on vielä lääkitykselläkin, onkohan oikea aika lopettaa? Onhan lopetus lääkärin valvonnassa?
Itse erittäin vaikean masennuksen jälkeen oireiden hävittyä koin parantuneeni. Lääkärin mielestä ainakin puoli vuotta kannatti jatkaa lääkkeillä. Ettei uusiutuisi. Lopetus oli todella pikkuhiljaa, kestin viekkarit sillä, että tiesin kuuluvan lääkkeisiin ja menevän ohi. Lääke oli eri, eli minunkin tarinani on sikälis eri. Ajattelin silti kertoa, jos saat jotain vinkkiä itsellesi.
Opamoxia söin satunnaisesti, tarvittaessa otettavana, masennuksen alkuvaiheessa. Jäi pois melko pian.
On lääkärin valvonnassa, tässä tarkoitus olisi vähän nähdä mikä tilanne on ilman jatkuvaa säännöllistä opaa ja sitten jos tilanne pahenee jälleen/kunnon takapakit niin pohditaan muita ratkaisuja. Opa sitten sellaiseksi "varalla taskussa jos pakko ottaa"-r
Mirta tekee 24/7 pöhnän. Sen huonompaa unilääkettä ei ole.
Kiitos <3 Joo kaikilla on oma polkunsa (jota taplaa välillä rämpien)j a välillä on varmaan vaikea ymmärtää sitä toisen matkaa kun se kuulostaa itselleen joko liian helpolta tai liian vaikealta. Vertaistuki on tosi arvokasta, kun silloin muistaa että ei oikeasti ole yksin vaan yhdessä me täällä tallataan, hyvien ja huonojen aikojen läpi.