Onko uskovaisia linjoilla?

lapsesta saakka kasvanut uskoon.

Taustani on siis sellainen, että en ole uskonnollisesta kodista, mutta yritin olla uskossa jonkin aikaa - nyt olen täysin ' uskomaton' : )



En oikein tajua tätä uskoontulo juttua - kun toisaalta sanotaan että pitää vaan uskoa Jeesukseen ja kaikki hoituu sillä. Toisaalta sanotaan, että usko on pyhästä hengestä ja että sen saa kun rukoilee ts. usko jo sinällään on ihme.



No, miksi en sitten usko vaikka rukoilin, pitkään. Sain myös paljon esirukouksia ja olin aktiivinen seurakunnassa. Kuitenkaan en kai sitten uskonut niinkun oikeesti, koska luopuminen oli niin helppoa? Enkö kelvannut Jumalalle? Onko tässä joku tarkoitus taustalla? Tavallaan haluaisin uskoa, mutta kun pelkkä haluaminen ei tunnu riittävän?





-ap

Joo, ihan samalta tuntuu kuin sullakin. Uskoon tulin alta parikymppisenä, vaikka lapsuudessa olin näiden asioiden kanssa paljonkin tekemisissä, niin vasta vanhempana sitten tajusin mitä se oikeasti tarkoittaa kun tulee uskoon. Kun aikoinaan tämän koin, koin myös pyhän hengen ym. juttuja. Nyt tapahtumista on aikaa yli kymmenen vuotta. Itsekin yritin olla aktiivinen seurakunnassa ym. mutta tunsin aina itseni jotenkin ulkopuoliseksi ja huonommaksi kuin muut. Muutin paikkakuntaa ja vierauduin seurakunnasta. Nyt en seurakunnan tilaisuuksissa ole käynyt aikoihin. Jumalaan haluan uskoa edelleen, vaikka tuntuukin ettei Jumala kuule/välitä. Hylätä en halua uskoani kuitenkaan. Jos se ei Jumalle riiä, niin sille en voi mitään.

En tarkoittanut kuulostaa aggressiiviselta tuossa aiemmin... Olen oikeasti miettinyt tätä paljon ja olis tosi ihana kulla muiden aiheesta kiinnostuneiden kommentteja. En tietenkään odota ' oikeita vastauksia' , mutta ajatuksia asiasta...?



-ap

No en tiedä onko tämä mitä haet, mutta löysin joskus muinoin kirjoittaman tekstini, niin et kopion tänne, kun olen hiukan väsynyt kirjoittamaan pitkästi tänään.....vastaan vaik myöhemmin paremmin asiaan liittyen tarkemmin...sorry, jos tämä ei osu ajatuksiisi suoraan





Erääni juhannusaattona äitini ollessa teini, hän tunsi elävästi että nyt jeesus kutsuu häntä pelastukseen. Seur. päivänä hänellä oli tarkoitus mennä kirkon tilaisuuteen ja sen jälkeen veneellä järven yli tanssipaikalle.. No hän tietämällä tiesi että tuohon kutsuun on vastattava. Samalla hän tiesi, että vaikka muut näki hänet kilttinä perhetyttönä, että tunsi sydämessään olevansa syntinen. No hän alkoi laskea kustannuksia¿ja vastasi jumalalle, että tekee yhtä paljon mieli maailman rientoihin ja tanssiin kuin seurata häntä. ¿Jos Herra vaiennat tuon maailman ¿houkutuksen¿ niin seuraan sinua. Kirkon tilaisuudessa ei tuntunut miltään, mutta veneen osuessa tanssipaikan rantaan, hän tiesi, että nyt jeesus pesi hänen sydämensä verellään, ja hänen nimensä kirjoitettiin karitsan elämän kirjaan. Synnit oli anteeksi annetut, ja se oli viety niin kauas kuin itä on lännestä, eikä niitä muisteta. Hän aatteli et voi kun nuo muutkin tietäisi ja saisi kokea samaa onnea, jonka saa, kun sydämeen laskettaan yli ymmärryksen kestävä rauha¿



Isäni oli nuorena alkoholin kanssa siinä pisteessä, että entisenä julistavana ateistina oli enää ainoa toivo jeesus. Hän rukoili, jeesus jos olet olemassa, tule minun sydämeeni ja anna syntini anteeksi. Kun jeesus vastasi meni viinan himo ja tilalle tuli rauha sisimpään¿.







Olen aina ollut kiltti. Tunsin vain joskus että, joudun helvettiin jos nyt kuolen. En pääse sinne kenenkään muun uskolla, ei riitä että vanhemmat on uskovia jne¿ Olo oli että olen tehnyt syntiä, ja halauan vapautua taakoistani, ja tahdon taivaaseen. oli kuin raskas säkki olisi selässä. Olin rukoillut itse, että saisin syntini anteeksi, mutta en ollut saanut pelastusvarmuutta, tai olin sellaisessa epätietoisuudessa. Odotin sellaista järisevää kokemusta¿Lopulta menin kokoukseen ja pyysin saarnaajaa rukoilemaan puolestani, koska oli vaikea ¿tulla uskoon¿ ja kaipasin varmuutta.

Jälkikäteen aatellen, en kyennyt uskomaan omalle kohdalleni sitä raamatun kohtaa, että niin on Jumala ¿minua¿ rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään,¿=minäkään¿ joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.(Joh 3:16)

Kokemus ei ollut mikään vahva, mutta aikaa myöten vahvistui ja selveni kun suullani tunnustin ja sydämessäni uskoin että jeesus on kuollut tähteni ristillä. (Tunsin että syntisäkki ei se selkää paina.)

Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. (Room 10:9)



Yksi tuttu oli sivarina ja oli sitten tupakalla muiden kanssa.(Hän oli rukoillut 7vuoota uskoon tuloa, ja yritti järjellä käsittää sitä...) Muut tiesi että tämä oli heng. syistä, kun he olivat ettisistä.Erään kerran kysyivät tutulta, miten tupakka sopii uskovan suuhun? Hän vastasi:¿En vielä ole uskossa, mutta odotan sitä, ja kyllä jumalalla on voimaa sitten tämä tupakkakin minun kädestäni taittaa.¿

Meni pari päivää tästä, kun tuttu ilmoitti, että nyt jeesus pelasti minut ja meni tupakanhimokin kuin veitsellä leikaten.



Jos et halua mennä kokoukseen, voit rukoilla itse että jeesus antaa syntisi anteeksi, ja antaa sinulle rauhan sydämeesi, hän varmaan vastaa. Jokainen joka hänen luoksensa tulee ei hän heitä pois.

¿Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.

Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan¿ (Mt 7:7)

Olen kokouksessa ihan suullisesti tunnustanut syntisyyteni, julistanut uskoani ja rukoillut Jeesusta ja Pyhää Henkeä. Muistaakseni saarnaajan nimi oli Kalevi Lehtinen (?). Tilaisuus oli hirmu koskettava, meitä ' uskoontulijoita' oli iso lauma puhujakorokkeen edessä ja moni kai saikin sieltä jotakin.



Muutama uskova ystäväni itki ilosta kun menin sinne eteen ja rukouksen jälkeen onnittelivat ja toivottivat tervetulleeksi joukkoonsa... itse en vaan tuntenut mitään erikoista. Halusin uskon, rukoilin sitä - ei mitään kummempaa vaikutusta.



Niin kauan kun pyörin seurakunnassa oli tavallaan helppo uskotella itselleen uskovansa kun kerta kaikki kaveritkin usko... Usko ei kuitenkaan kait ollut sydämessäni ihan oikeasti.



Kai mun pitäis keksiä nikki ja kirjautua tuonne elämänkatsomus puolelle saadakseni vastauksia.

alussa (ja myöhemminkin) voi tulla mieleen epäilys siitä, olenko uskossa lainkaan. itse olen lapsesta asti näihin asioihin kasvanut, kapinoin pari vuotta ja sain aviottoman lapsen. koin niin kamalia asioita, että tajusin tarvitsevani jumalaa. en ole oikein löytänyt seurakuntaa, enkä uskovia ystäviä. siitä tiedän olevani uskossa, että tunnen oloni varmaksi ja tiedän, että jumala kuulee rukoukseni. varmuus löytyy rukoilemisesta (vaikka tuntuusiltä, ettei edes osaa rukoilla), raamatun lukemisesta. minulle hengellinen musiikki on ollut tärkeää silloin, kun on ollut niin rikki ja poikki, ettei edes pysty rukoilemaan. musiikkia on sitten muutakin kuin virsiä ;). ihan örinähevistä lähtien. sehän tässä just on vaikeaa, kun koko homma on uskomisesta kiinni. ei sitä vaan voi selittää.

Olen ollut ensin lapsenuskossa, ja sitten 15-vuotiaana tehnyt uudelleen uskovalinnan tajuttuani sen, että tarvitsen sovitusta.



Olen itse kokenut niin, että uskon ei tarvitsekaan tuntua yhtään miltään. Minullakaan ei ole ollut mitään kummempia kokemuksia tai tuntemuksia uskostani, se on enemmänkin ollut tekemäni järkivalinta. Olen lukenut Raamattua ja luotan sen sisältöön totuutena myös omalla kohdallani. Siis niin, että minulla on lupa luottaa Raamatun lupauksiin vaikka tunteeni tai elämäni olisi sillä hetkellä mikä tahansa.



Raamattu on Jumalan meille antama. Sen sisällön saa omistaa itselleen. Eli jos luet Raamattua, niin voit olla ihan varma siitä että asiat koskevat myös sinua, vaikka et " tuntisikaan" uskoasi mitenkään erityisemmin. Usko on tavallaan sitä, että luotat järkisyihin :) Koska olet antanut Jumalalle tietoisen hallinnan omassa elämässäsi, Hän on sen myös ottanut. Hän ei peru tekemäänne sopimusta vaikka sinä et enää olisikaan omalta puoleltasi täysin varma suhteestanne. Sinä voit ajatella, että Jumala on edelleen siellä omalla paikallaan, vaikka sinä olisitkin muuttanut sijaintiasi. Raamatun sana on edelleen voimassa, vaikka sinusta ei tuntuisi yhtään iltään.



Kypsä usko on sitä, että ihmisen koko elämän pohjana on luottamus Jumalan huolenpitoon, vaikka sitä ei aina tuntisikaan niin konkreettisesti. Jumala nimittäin Luojana kyllä tuntee tämän ihmiselämän :) Hänelle on ihan arkipäivää ihmisten epäilyt ja epävarmuudet. Siltikään hän ei väisty omalta paikaltaan. Näen Jumalan katsomassa taivaastaan tänne alas meitä ihmisiä. Hän näkee meidät vaikka me emme häntä. Hän on edelleen omalla paikallaan.



Minä olen tehnyt tietoisestikin syntiä ollessani uskossa. Olen mm. tehnyt aviorikoksen. Siinäkin valtavan syvässä elämäni kuopassa tunsin, että Jumala on. Minun pitää vain itse kurottaa käteni häntä kohti. Joskus se kurottautuminen saattaa olla vetoaminen Raamatun sanaan. Jos Raamattu sanoo, että Jumala ei meitä hylkää, ei hän meitä hylkää silloinkaan kun teemme virheitä. Kun ei mitään muuta tuntuisi uskosta olevan jäljellä kuin epäilys, niin kannattaa vedota Jumalan edessä hänen omaan sanaansa. " Koska olet sanonut sanassasi näin!"



Luepa Raamattua hetken aikaa. Se on sinun oikeutesi. Jumala näkee sinut kyllä, koska hän ei ole mennyt mihinkään entiseltä paikaltaan. Sinä saat ottaa omaksesi Raamatun asiat, vaikka et tuntisi mitään tunteita puoleen tai toiseen.



Usko ei ole tunteita ja kokemuksia, vaan luottamus Jumalan lupauksiin! Syntien anteeksi saaminen ja sovitus ovat Jumalan tärkeimmät lupaukset ja ne luvataan meille hänen sanassaan.

-ap

Sanon sinulle niin kuin itselleni myös, että yritetään uskaltaa elää tätä lahjaelämää, eikä tehdä uskomisesta meille liian hankalaa. Pidetään usko yksinkertaisena, eletään armossa, sovitettuina ja vapaina! Jumalalla rakkautta riittää!

ei sun asiat huonosti ole kun asiaa kerran ajattelet. en omaa tilaanikaan voi kehua, etten korkealta puhu....et pitäisi minua kovinkaan erikoisena



Aina pitää muistaa, että AINA voi mennä jeesuksen luo ja tunnustaa vajaavuutensa ja vikansa...jumalalle voi puhua kuten minä puolisolle tai toiselle ihmiselle...jeesus kuulee välillä ....



Annanpa esimerkin:

omalla kohdalla oli esim se, että olin todella katkera jollekkin(tunsin vihaa ja se harmitti itseä ja rassasi, huom ei olisi ollut mitään hyötyä mennä haukkumaan asianosaista)....no rukoilin ja tunnustin jeesukselle että en halua itse omassa lihassani antaa anteeksi, mutta kun sinun sanasi käskee antamaan anteeksi, niin siksi tahdon antaa anteeksi, vaikkei itsellä ole voimaa eikä halua! No tekisi mieli sanoa että silmänräpäyksessä viha ja katkeruus on poissa...

täytyy sanoa, että mulle nöyrtyminen ja tuon rukouksen sanominen on monesti kova pala....Oma itseni kun sanoo että mulle tehtiin väärin, " et miksi mun pitää pyytää anteeksi" . usein kun huomaan että nyt olen vihainen sille tai sille ihmiselle, teen tuon rukoilun aika äkkiä, kun tiedän että ei sen asian hautominen auta. monesti toinen ei ole tarkoittanut mitään erikoista....mut silti minuun sattuu ja katkeruus nostaa päätään...

Eli mulla ainakin tuollainen kun rukoilen, että en halua antaa anteeksi, mutta kun sinun oma sanasi raamatussa käskee antamaan anteeksi jotka on minua vastaan rikkoneet, niin auta minua antaan anteeksi........huomaan vaan jonkun ajan kuluttua että hyvänen aika se viha on poissa ja tilalla rakkaus ja sääli rikkojaa kohtaan ja alkaa miettiä, että onkohan se kovinkin ahdistunut tai pahalla mielellä, tai olimpa lapsellinen kun suutuin tuollaisesta kun ei se tarkoittanut pahaa, eikä huomannut että loukkasi....



Samoin jos sinulta puuttuu usko ja pelastusvarmuus, kun jeesus on luvannut että joka hänen luoksensa tulee, hän ei heitä pois. Jeesuksen vaikuttama usko ja antama pelastusvarmuus on lahja mitä pitää rukoilla, eikä hän totisesti jätä vastaamatta.

terv7.

tv7

olen särkynyt saviruukku

pala palalta murtui pois

vaikka ihmettelin

ja itkin

en millään murtunut ois



sinä herra

minut murskasit

vaan talletit kaikki palat

niin paljon minua rakastit

tahdoit uutta kokonaan



tahdon kertoa särkyneille

ei siruja heitetä pois

kallista halpa savikin

mestarin kädessä ois

Ei tansseissa käynti ja avioton lapsi tarkoita, että et ole uskossa. Uskikset elää ihan normaalia elämää siinämissä muutkin.

mutta minä en ollut silloin uskossa. tai olin uskosta jäähyllä. tein tietoista syntiä ilman katumusta. kyllä tiedän, että nykyään uskovaisetkin nuoret paneskelee ympäriinsä...

Aviottoman lapsen voi saada esim. raiskauksen uhri. Tuomitsetko heti syntiseksi, vai olisiko oikeampaa tehdä abortti ja rikkoa näin yhtä käskyä kymmenestä..? Tuollainen mustavalkoinen ajattelutapa on todella monella uskovaksi itseään nimittävällä ihmisellä. Kannattaa muistaa, että kun yhdellä sormella osoitat toista, osoittaa kolme sormea itseäsi..

ei tälläsiä juttuja sais kirjotella kun nyt menee yöunet jos ei löydy vastausta tähän.

Uskon siihen että kun hankeen kusee, tulee lumeen reikä.

Vierailija:

No, miksi en sitten usko vaikka rukoilin, pitkään. Sain myös paljon esirukouksia ja olin aktiivinen seurakunnassa. Kuitenkaan en kai sitten uskonut niinkun oikeesti, koska luopuminen oli niin helppoa? Enkö kelvannut Jumalalle? Onko tässä joku tarkoitus taustalla? Tavallaan haluaisin uskoa, mutta kun pelkkä haluaminen ei tunnu riittävän?

-ap

Jää sellainen kuva kirjoituksestasi, että sinä olet ottanut uskon kovin lakihenkisesti. Eli olet ollut aktiivinen seurakunnassa, koska sinun on täytynyt olla aktiivinen. Et ole ollut sitä, koska sydämestäsi niin olisit halunnut olla.

Minulla ei ole uskovaista lapsuuskotia, mutta uskoon olen tullut teini-ikäisenä. Samoin siskoni, joka teki uskosta juuri tuollaisen lakihenkisen kiviriipan. Hän luopui uskosta - ikävä kyllä. Minä sain jostain syystä kohdata armon ja olen vieläkin uskossa.

Eli kannattaa usko ja jättää elämänsä Jumalalle, sen jälkeen anna Jumalan vaikuttaa sydämessäsi ja tee niitä tekoja, mitkä koet johdatuksena.

Vaikea selittää, vaikka asia on yksinkertainen:)

Mutta uskohan on ojentautumista sen mukaan mikä ei näy, oletusta että se on totta. Se on vain päätös perustaa elämänsä siihen että se mitä Raamattu ilmoittaa on totta. Ei siihen tarvita yhtään merkkiä, ihmettä tai fiilistä. Tarvitaan ainoastaan sr toteamus että kenelläkään muulla ei ole iankaikkisen elämän avaimia, koska kaikki muut uskonnot vaativat ansaitsemaan pelastuksen.