Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Alakoulun välitunnit kovalla pakkasella

Vierailija
17.01.2024 |

Onko teidän lasten koulussa pakkasrajaa ulkovälitunneille? Meillä lapsi kuudennella eikä pakkasrajaa ole. Tuli koulusta ja kertoi, että yöi puoli tuntia oli pitänyt olla ulkona välitunnilla vaikka pakkasta oli -25 astetta. Ulko-ovet oli välitunnin ajaksi lukittu, ettei kukaan mene sisälle ennen aikojaan. Lopulta kun olisi saanut mennä sisälle, kukaan ei ollut tullut avaamaan ulko-ovea. Laitoin rehtorille viestiä ja sain ympäripyöreän vastauksen, josta selvisi, ettei pakkasrajaa ole.

Tänään pakkasta oli -30 astetta ja taas mukulat pihalle. Nyt onneksi oli sanottu, että 10-15 minuutiksi. Ja taas ovet lukkoon. Kun olisi pitänyt päästä sisälle ope oli käynyt lukitun oven takana katsomassa, mutta ei ollut avannut ovea. Syy oli kuulemma se, että oppilaat olivat hidastelleet ulos lähtiessä. Lapsen mukaan hän oli ulkona n. 20-25 minuuttia, mikä on mielestäni melko pitkä aika kun ottaa huomioon, ettei 6 luokkalaiset (tytöt ainakaan) juuri temmellä ja leiki välitunnilla vaan seisovat paikallaan.

Itseäni suututtaa tosissaan koulun toiminta. Voisivat opettajat mennä myös seisoskelemaan -30 asteen pakkaseen. Aivan käsittämätöntä.

Kommentit (71)

Vierailija
41/71 |
18.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikö lapsella ole kunnon talvivaatteita vaan mikä on ongelma? Kyllä on hyvä oppia olemaan 15 minuuttia pihalla jopa kovassa pakkasessa Suomessa kun kerta asutaan. Ihmeellistä uusavuttomuutta. Seuraavaksi varmaan ollaan kinuamassa armeijaan pakkasrajaa.

Lapissa lapset syntyykin kelekkahaalari päällä.

Vierailija
42/71 |
18.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloitin koulutaipaleeni vuonna 1988 eikä kyllä koko mun kouluaikanani ikinä ollut mitään pakkasrajaa (neljässä eri peruskoulussa). Eikä taatusti mitään kolmen vartin välitunteja. Olisikin ollut. Eniveis, kukaan ei kuollut hankeen. Ei myöskään se sun muksusi vaikka ymmärrän kyllä ettei ne pakkasessa nökötys kivaa ole.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/71 |
18.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Asutteko te jossain Etelä-Suomessa kun kovat pakkaset on niin iso juttu? Joensuussa koulujen edustat oli ainakin tänäänkin täynnä pyöriä ja pakkasta on -25 astetta. Normaalista täällä eletään pakkasilla kuin muutenkin. Pitää vain pukeutua kunnolla. Jos teini ei ymmärrä pukeutua, niin se on sitten kyllä sitten täysin oma häpeänsä. Eikö sanontakin meni että tyhmyydestä kärsii koko kroppa. Tässä taitaa pitää paikkansa.

Sisämaan pakkaset on ihan erilaisia kuin merenrannan pakkaset, samoin helteet. Lapsuuden joulut ja hiihtolomat siellä Joensuun kupeessa viettäneenä ja muun ajan rannikolla asuneena on tullut koettua nuo erot ihan käytännössä.

Vierailija
44/71 |
18.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapseni koulussa on myös nuo pitkät, 30 min välitunnit. Ulkona viettävät, vaikka olisi kuinka kylmä. Samoin liikuntatunnit pidetään ulkona, jos vaan ladut/luistelujäät on kunnossa.

Muuten tuo ei niin haittaisi, mutta pipoja ja hanskoja ei saa kuivatettua. Vaihtohanskat on mukana, mutta kaikki kamppeet on aina märät kotiin tullessa, koska ulkonaoloa on paljon (koulumatka, 2x 30min ja liikuntatunti).

Lapsi itse on aivan ok tämän kanssa, joten mitäpä minä voin muuta tehdä kuin laittaa vaan kunnolla vaatetta hänelle.

Vierailija
45/71 |
18.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihme valittaja Ap. Häpeä edes!

Vierailija
46/71 |
18.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole täälläkään pakkasrajoja välitunneille. Ne tosin kestävät vain 15 minuuttia (ja ruokavälkkä 30 minuuttia). Kyllä itsekin saatan kovalla pakkasellakin seiskoskella ulkona, jos vahdin lapsia. Ihan hyvin pärjää, kun on paljon päällä. Ja sitten, kun ei enää pärjää, alkaa liikkumaan. Eihän nyt pakkasrajoja aleta asettamaan siksi, että esiteinit ei suostu pukemaan lämpimästi tai liikkumaan välitunneilla. Kyllä se Siperia opettaa, kirjaimellisesti. Pikkukoululaisillahan ei pärjäämisongelmaa ole, kun pukevat kunnolliset toppavaatteet ja liikkuvat kokoajan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/71 |
18.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meilläkin kuudesluokkalainen valitteli, kun ovat "joutuneet" pihalle kovalla pakkasella. Tuumasin, että kasvoille varmasti onkin kylmä, mut sitä varten meillä on niitä lämpimiä vaatteita lapsille hankittu.

Entäpä, jos AP:Kin hankkisi, eikä vain valittaisi?

Vierailija
48/71 |
18.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ne ulko-ovet ovat lukossa, eihän kukaan pääse vessaan. Tuosta voisi nostaa metelin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/71 |
18.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sitten ei seisoskella paikoillaan ja pukeudutaan kunnolla. Ei tuo nyt niin kylmä ilma ole, että sisällä pitäisi olla. Aivan typerä aloitus. 

Vierailija
50/71 |
18.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos ne ulko-ovet ovat lukossa, eihän kukaan pääse vessaan. Tuosta voisi nostaa metelin.

Nykyään taitaa lähes kaikkien koulujen ovet olla lukossa muulloin, kun tuntien alkamisen/loppumisen ympärillä. Välituntivalvojat on tietysti välkillä, niiltä voi pyytää pääsyä vessaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/71 |
18.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varhaisteinitytöt valittavat ja loukkaantuvat kaikesta. Sanon tämän ex-teinitytön kokemuksella. Myös plussakeleillä oli liian kylmä, yyyyyy ei haluta mennä ulos yyyyy halutaan olla sisällä. Teinin kuuluu olla hankala, aikuisen kuuluu olla menemättä mukaan noihin päähänpistoihin ja narinaan.

Mikään ei estä tyttöä liikkumasta siellä välitunnilla. Kaikki lumileikit ovat tietysti aivan liian lapsellisia, apua, joku voi vaikka nähdä, mutta kävely ja vaikka paikallaan hyppiminen riittää pitämään kehon lämpimänä sen hetken kun ulkona ollaan.

Vierailija
52/71 |
18.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ollu omassa lapsuudessani pakkasrajoja, ulos mentiin kelillä kuin kelillä. Näin 90-luvulla Lapissa. 

Asia on vaatetuskysymys kuten moni täällä tuonut esiin. Jos teini ei pue vaatteita, siitä kärsii vain teini itse. Kyllä se Siperia joskus opettaa. 

Nykyihmiset on aivan vieraantuneet luonnosta. Minä kävin luistelemassa ja hiihtoretkellä laavulla 5v lapseni kanssa yli 30 pakkasessa toissa viikolla; hyvin pärjättiin kun liikuttiin ja varusteet kunnolliset. Lapsi oli aivan innoissaan retkistä. Ja ei ollut ruuhkaa, mistä itse pidin kyllä 😄

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/71 |

Haluaisin nähdä aikuiset hyppimässä 30 asteen pakkasessa. Jos työpaikalla aikuisia virkistettäisiin näin, alkaisi hirveä ulina.

Vierailija
54/71 |

Näin nopeasti unohtuu, kuinka palstalla yhteen ääneen tuomittiin lapsensa tunturiin 20 asteen pakkasessa vienyt äiti. Nyt alkaa taas sen ylistys, että pikkulapset hiihtämään 30 asteen pakkasella, niin tulee reippaita kansalaisia.

Vielä viime viikolla kaikki vakuutti yhteen ääneen, ettei Lapissa kukaan paikallinen ole niin hölmö, että lähtee hiihtämään kovalla pakkasella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/71 |
18.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi meillä on koulussa ja päiväkodissa 15 asteen pakkasraja ulkoliikunnalle ja ainakin päiväkodissa myös ulkoilulle.

Vierailija
56/71 |
18.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sitten ei seisoskella paikoillaan ja pukeudutaan kunnolla. Ei tuo nyt niin kylmä ilma ole, että sisällä pitäisi olla. Aivan typerä aloitus. 

Samaa mieltä, -30 astetta ei ole kylmä vaan se on jäätävä. Merenrantakaupungissa vielä huomattavasti kylmempi mitä mittari näyttää.

Vierailija
57/71 |
18.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varhaisteinitytöt valittavat ja loukkaantuvat kaikesta. Sanon tämän ex-teinitytön kokemuksella. Myös plussakeleillä oli liian kylmä, yyyyyy ei haluta mennä ulos yyyyy halutaan olla sisällä. Teinin kuuluu olla hankala, aikuisen kuuluu olla menemättä mukaan noihin päähänpistoihin ja narinaan.

Mikään ei estä tyttöä liikkumasta siellä välitunnilla. Kaikki lumileikit ovat tietysti aivan liian lapsellisia, apua, joku voi vaikka nähdä, mutta kävely ja vaikka paikallaan hyppiminen riittää pitämään kehon lämpimänä sen hetken kun ulkona ollaan.

Haluaisin nähdä aikuiset hyppimässä 30 asteen pakkasessa. Jos työpaikalla aikuisia virkistettäisiin näin, alkaisi hirveä ulina.

Aikuinen on eri asia kuin varhaisteini. Happihyppelystä todellakin on hyötyä aivotoiminnalle ja jaksamiselle.

Vierailija
58/71 |
18.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta pakkasraja kouluissa voisi hyvin olla jossakin -20 ja -25:n välillä. Ei näin aikuisenakaan tulisi mieleenkään mennä kovaan pakkaseen hillumaan enkä lapsianikaan niin kylmällä laita ulos. Vaikka pukeutuisi lämpimästi, niin kasvoja on vaikeampi suojata ja kylmä ilma rasittaa erityisesti hengitysteitä ja lisää sairastumisalttiutta. 

Vierailija
59/71 |
18.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aikuinen on eri asia kuin varhaisteini. Happihyppelystä todellakin on hyötyä aivotoimi

Happihyppelyyn riittää pienikin aika esim. 5 minuuttia.

Vierailija
60/71 |
18.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

-15 oli rajana kun mä olin koulussa 80-luvulla, ja sama on ollut omilla lapsilla. Tämä PK-seudulla.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kuusi kaksi