Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Alakoulun välitunnit kovalla pakkasella

Vierailija
17.01.2024 |

Onko teidän lasten koulussa pakkasrajaa ulkovälitunneille? Meillä lapsi kuudennella eikä pakkasrajaa ole. Tuli koulusta ja kertoi, että yöi puoli tuntia oli pitänyt olla ulkona välitunnilla vaikka pakkasta oli -25 astetta. Ulko-ovet oli välitunnin ajaksi lukittu, ettei kukaan mene sisälle ennen aikojaan. Lopulta kun olisi saanut mennä sisälle, kukaan ei ollut tullut avaamaan ulko-ovea. Laitoin rehtorille viestiä ja sain ympäripyöreän vastauksen, josta selvisi, ettei pakkasrajaa ole.

Tänään pakkasta oli -30 astetta ja taas mukulat pihalle. Nyt onneksi oli sanottu, että 10-15 minuutiksi. Ja taas ovet lukkoon. Kun olisi pitänyt päästä sisälle ope oli käynyt lukitun oven takana katsomassa, mutta ei ollut avannut ovea. Syy oli kuulemma se, että oppilaat olivat hidastelleet ulos lähtiessä. Lapsen mukaan hän oli ulkona n. 20-25 minuuttia, mikä on mielestäni melko pitkä aika kun ottaa huomioon, ettei 6 luokkalaiset (tytöt ainakaan) juuri temmellä ja leiki välitunnilla vaan seisovat paikallaan.

Itseäni suututtaa tosissaan koulun toiminta. Voisivat opettajat mennä myös seisoskelemaan -30 asteen pakkaseen. Aivan käsittämätöntä.

Kommentit (71)

Vierailija
21/71 |
17.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikanaan 90-luvulla saatiin olla sisällä välitunneilla jos vettä tuli kuin esterin perseestä. Mahtaa olla heikkoa tekoa nykymukulat jos ei pysty varttia olemaan ulkona pakkasessa. Me pidettiin hauskaa ja tehtiin lumilinnoja ja oltiin vuorenvalloitusta.

-30 asteen pakkasessa ei lumilinnoja tehdä. Tiedätkö yhtään millaista lumi on silloin?

Kyllä tiedän. Se oli ainakin minun lapsuudessani juuri optimaalista vuorenvalloitukseen. Valita sinä toki että koulu kohtelee mukuloitasi kaltoin. Mitä itse teit lapsena talvella välitunneilla? Kyhjötit jossain nurkassa rutisemassa?

Vierailija
22/71 |
17.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärtääkö teistä kukaan pakkasen hehkuttajista, että vaikka miten paljon olisi vaatetta, niin keuhkot ovat tosi kovilla -30 pakkasilla?

Itse osaan aikuisena pukeutua ja liikkua pakkasenkin mukaan. Nuoret lapset eivät välttämättä ymmärrä. Kova pakkanen on todella kova riski lasten keuhkojen hyvinvoinnille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/71 |
17.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Keritäänkö siellä tunneille ollenkaan? Olet surkeimpien trollien ehdokaslistalla tämän päivän osalta.

Olisikin trolli. Näin on meidän koulussa. Ja sille, joka vastasi, että välitunnilla on valvoja: meidän koulu on uusi ja siellä on useita ovia, joista oppilaat kulkevat (oma ovi osoitettu). Ovet lukittu sähköisesti. Lopulta oli joku poika juossut jotain eri kautta avaamaan oven luokkalaisilleen, josta oli kuulemma opelta saanut huudot.

ap

Vierailija
24/71 |
17.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

-15 on pakkasraja, mutta harva koulu sitä noudattaa

Vierailija
25/71 |
17.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

-23 oli rajana. 90-luku.

Minullakin on mielikuva, että juuri tuo -23 oli rajana ysärillä.

Vierailija
26/71 |
17.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö lapsella ole kunnon talvivaatteita vaan mikä on ongelma? Kyllä on hyvä oppia olemaan 15 minuuttia pihalla jopa kovassa pakkasessa Suomessa kun kerta asutaan. Ihmeellistä uusavuttomuutta. Seuraavaksi varmaan ollaan kinuamassa armeijaan pakkasrajaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/71 |
17.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä taisi olla lapsena pakkasraja -20. Muistan kun kaikki olivat niin onnessaan kun sai olla sisällä. Siinä oli riemu katossa.

Vierailija
28/71 |
17.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ottaisin yhteyttä kunnan koulutoimenjohtajaan. Järkyttävää. Ei mitään järkeä seisottaa lapsia ulkona 25 asteen pakkasessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/71 |
17.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikö lapsella ole kunnon talvivaatteita vaan mikä on ongelma? Kyllä on hyvä oppia olemaan 15 minuuttia pihalla jopa kovassa pakkasessa Suomessa kun kerta asutaan. Ihmeellistä uusavuttomuutta. Seuraavaksi varmaan ollaan kinuamassa armeijaan pakkasrajaa.

Niin kuin sanoin, 10-15 minuuttia kovassa pakkasessa menee, mutta ei sen yli. Nyt puhutaan kuitenkin -30 asteesta. Niin kovassa pakkasessa ei ketään saisi pakottaa ulos. Tuo 24-26 asteessa yli puoli tuntia oleminenkin on aivan liikaa. Pienempien lasten kanssa kunnon pukeutuminenkin on paljon hempompaa. Voi laittaa toppahaalaria ja villapukua ym. mutta koitappa saada teini pukeutumaan yhtä hyvin.

ap

Vierailija
30/71 |
17.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Välitunnit ei kestä yhtään missään 45 minuuttia. Tämä ketju on ihan trololoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/71 |
17.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Missä on puolen tunnin välitunnit? Meillä koulussa pakkasraja oli - 20. 

Ei missän. Trollialoitus ja typerykset uskoo täydet valehtelut.

Vierailija
32/71 |
17.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kasarilla ei ollut mitään rajaa. Taisi olla vuosi 1986, kun pakkasta oli 42 astetta ja pennut vaan ulos.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/71 |
17.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asutteko te jossain Etelä-Suomessa kun kovat pakkaset on niin iso juttu? Joensuussa koulujen edustat oli ainakin tänäänkin täynnä pyöriä ja pakkasta on -25 astetta. Normaalista täällä eletään pakkasilla kuin muutenkin. Pitää vain pukeutua kunnolla. Jos teini ei ymmärrä pukeutua, niin se on sitten kyllä sitten täysin oma häpeänsä. Eikö sanontakin meni että tyhmyydestä kärsii koko kroppa. Tässä taitaa pitää paikkansa.

Vierailija
34/71 |

Luuletko ressukka olevasi kovinkin pohjoisesta kun olet peräti joensuusta? LOL!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/71 |
17.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ottaisin yhteyttä kunnan koulutoimenjohtajaan. Järkyttävää. Ei mitään järkeä seisottaa lapsia ulkona 25 asteen pakkasessa.

Järkyttävää jos alakoululaiset seisovat välkillä paikallaan eivätkä leiki.

Vierailija
36/71 |
17.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ottaisin yhteyttä kunnan koulutoimenjohtajaan. Järkyttävää. Ei mitään järkeä seisottaa lapsia ulkona 25 asteen pakkasessa.

Minäkin ottaisin. Järkyttävää että koulussa välitunnit kestää 45 minuuttia tai enemmän. Missä välissä ne mukulat mitään oppii kun ovat suurimman osan päivästään välitunnilla?

Vierailija
37/71 |
17.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottaisin yhteyttä kunnan koulutoimenjohtajaan. Järkyttävää. Ei mitään järkeä seisottaa lapsia ulkona 25 asteen pakkasessa.

Järkyttävää jos alakoululaiset seisovat välkillä paikallaan eivätkä leiki.

Nykymukuloilla varmaan suurin ongelma on se että pakkanen hyydyttää viimeisimmän iphonen akun.

Vierailija
38/71 |
17.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Välitunnit ei kestä yhtään missään 45 minuuttia. Tämä ketju on ihan trololoo.

No hoh hoijaa. Meidän koulussa on, uskotte tai ette. On uutta mallia oleva koulu. Lapsen luokalla oli esim. 63 oppilasta.

ap

Vierailija
39/71 |

Olisit sanonut että 163 oppilasta niin olisi ollut vielä mahtavampi juttu. Joo ei todellakaan uskota.

Vierailija
40/71 |
17.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin ja pohjoisessa asutaan. Paljon pohjoisempana entä Joensuu.

ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi yhdeksän kolme