JYMYUUTINEN: Leffa Mannerheimista ensi-illassa marraskuussa 2024
Tässä on hieno yllätysuutinen kaikille isänmaallisille leffafaneille!
Finnkinon sivuilta käy ilmi, että elokuva Marsalkka Mannerheimista
saa Suomen ensi-iltansa Tennispalatsin isoimmassa salissa 01.11.2024.
Tätä on odotettu useita vuosia, sillä osa kansasta osallistui joitakin
vuosia sitten elokuvan rahoittamiseen ostamalla erihintaisia
tukipaketteja. Nyt lompakkoaan raottaneet saavat vastinetta rahoilleen.
Kansainvälinen ensi-ilta on 15.11.2024 ainakin Roomassa, New Yorkissa,
Bostonissa, Los Angelesissa, Miamissa, Lontoossa, Berliinissä, Hampurissa,
Madridissa, Barcelonassa, Tokiossa, Tukholmassa, Kööpenhaminassa ja
Oslossa.
Renny Harlin ohjaa elokuvan ja hänen vaimonsa Johanna Harlin toimii
päätuottajana. Megaluokan elokuvan tuottaminen ei kuitenkaan ole
mitään halpaa puuhaa, joten onneksi joukko nimekkäitä Hollywoodin
tuottajia on saatu mukaan projektiin. Leffan kokonaisbudjetti on
hulppeat 100 miljoonaa euroa.
Elokuvaa kuvataan parhaillaan Uzbekistanissa. Pääosassa Mannerheimin
roolissa on Aku Hirviniemi. Hänen vaimoaan näyttelee Only Fans
tähti Erika Helin. Mannerheimin salarakasta näyttelee puolestaan
hyvin todennäköisesti Susanna Penttilä, joka on myös kansalle tuttu
suositusta Only Fans tilistään. Marsalkan läheisimmän adjutantin
rooliin on kiinnitetty ex-kansanedustaja Jani Toivola.
Valtion Elokuvatarkastamossa ennakoidaan jo tässä vaiheessa, että elokuvan
ikäraja on suurella varmuudella K18 "eroottisen sisällön ja runsaan väkivallan
vuoksi". Koska elokuvalla kuitenkin on suuri yhteiskunnallinen merkitys, sisälle
päästetään ne vähintään 12-vuotiaat, joilla on seurassaan täysi-ikäinen valvoja.
Valvojan ei ole pakko olla isä tai äiti, mutta kuvallinen henkilöllisyystodistus
vaaditaan iän varmentamiseksi.
Mannerheim-elokuva tulee olemaan massiivinen, eeppiset mittasuhteet omaava
dramaattinen toimintaelokuva, jollaista ei ole koskaan ennen nähty. Hurja
tarina alkaa ihan alusta Mannerheimin lapsuudesta ja päättyy viimeisiin
hetkiin, temmaten katsojan vahvasti otteeseensa.
Teatterilevityksessä olevan perusversion kesto on kolme ja puoli tuntia.
Kun aikanaan UHD 4K ja Blu-Ray versiot julkaistaan, on niillä vahvojen
huhujen mukaan vielä tuntia pitempi Director's Cut, jossa Renny porautuu
syvälle Mannerheimin persoonan psykologisiin ulottuvuuksiin ja repiviin
henkisiin konflikteihin.
Iso kiitos kaikille elokuvan tekemisen mahdollistaneille ja tavataan
Suomen ensi-illassa marraskuun alussa 2024!
Mukana historiallisessa näytöksessä on kuulemani mukaan paljon eliittiä ja
yhteiskunnan kermaa kuten Jaajo, Jallis, Jetro, Marttiina, Esko, Aki, Riitta
ja entinen pääministerimme Sanna Marin jauhojenginsä kanssa. Elokuvan jälkeen
Helsingin kaupunki järjestää ilotulituksen ja Paavo "Mooses" Lipponen ampuu
kolmesti ilmaan Suomi-konepistoolilla.
Kommentit (48)
Kiitos The Harlins! Teihin voimme aina luottaa.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos The Harlins! Teihin voimme aina luottaa.
Niinpä. Parasta Suomi-kuvaa maailmalla.
Minä en usko koko hommaan, trollaat vaan
Vierailija kirjoitti:
Minä en usko koko hommaan, trollaat vaan
Asian voi jokainen itse tarkistaa Finnkinon sivuilta. Moni on kateellinen kun The Harlins menestyy.
Rennie ja Johanna on näyttävä pari.
Vierailija kirjoitti:
Rennie ja Johanna on näyttävä pari.
He luovat uraa maailmalla ja edustavat Suomea!
Lauri Harjola tulee tällä elokuvalla voittamaan parhaan elokuvan ja parhaan ohjauksen Oscar-palkinnot. Johanna Harjolasta tulee vuoden The Executive Producer.
Vierailija kirjoitti:
Lauri Harjola tulee tällä elokuvalla voittamaan parhaan elokuvan ja parhaan ohjauksen Oscar-palkinnot. Johanna Harjolasta tulee vuoden The Executive Producer.
Rennie on voittaja.
Vierailija kirjoitti:
Koskahan lippuja saa ostaa?
Maaliskuun alussa.
Vierailija kirjoitti:
Go Rennie & Johanna!
Unelmapari, power duo!
Kiitos Hollywoodin uskolle tätä leffaa kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Go Rennie & Johanna!
Rennie Harlin, mahahappojen kauhu, ruokatorvien pelastaja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Go Rennie & Johanna!
Rennie Harlin, mahahappojen kauhu, ruokatorvien pelastaja!
Hah hah!
Joopa joo!