Mitä Kokoomus-nimi tarkoittaa?
Kun Vasemmistoliiton nimessä on selkeästi vasen, Keskustassa keskellä, ja sitten yhtäkkiä Kokoomus, jonka nimessä ei ole mitään oikeaan puoleen viittaavaa. Kuvaavampi nimi voisi olla Oikeemus.
Kommentit (8)
Se on oikeistolaisten SKDL. Liberaaleja ja konservatiiveja sikin sokin. Ja tuo oikeistolaisuuskin vaihtelee aika paljon puolueen sisällä.
Kokoomus tulee siitä, että on "koottu" yhteen hieman erilaista porukkaa, mutta jotka jakavat porvarillisen ideologian muutoin kuitenkin.
Kaiken vallan ja varallisuuden kokoamista itselle.
Kokoomus on kyllä jännä nimi, mutta olkoon. En sitä äänestä kuitenkaan.
Kokomusta tulevaisuus. Paitsi miljonääreille.
Vierailija kirjoitti:
Kokoonpanoa, koottua.
Esimerkiksi siis merkityksessä Puolueen Martta-kerhon hallituksen lopullinen kokoonpano on
Puolueen nimi on kansallinen kokoomus ja se tulee siitä, että sen 1918 perustaneet kuningasvaltaa Suomeen ajaneet oikeistolaiset halusivat vahvan poliisivaltion, joka pystyy torjumaan kommunismin uhan. Puoluetta muodostaessa porukka oli sen verran hajallaan muissa näkemyksissä, että nimeen tuli kokoomus, vähän niin kuin vasemmistoliitolla on se liitto.