Sinä, joka et kärsi henkisestä yksinäisyydestä, mistä olet löytänyt ystäviä?
Sinä, joka et kärsi henkisestä yksinäisyydestä, mistä olet löytänyt ystäviä? Jos vastaus on töistä, opinnoista tai harrastuksista, niin kerro tarkemmin että miltä alalta. Mitkä asiat (esim. arvot) yhdistävät sinua ja ystäviäsi?
Kyselee henkisestä yksinäisyydestä kärsivä henkilö.
Kommentit (15)
En kärsi yksinäisyydestä.
Se on se juttu. Ei mulla ole ystäviä, se on toinen juttu.
En tarvitse ihmisiä voidakseni hyvin.
Vanhoja työkavereita on joita näen pari kertaa vuodessa ja saman verran soitellaan.
Sun täytyy vaan lähteä vaikka Kansalaisopiston käsityökurssille tai kirjaston lukupiiriin tai aloitat jumpan.
Itse en käy noissa koska vaarana tosiaan on että siellä on joku kaltaisesi seuraa vailla.
Vierailija kirjoitti:
Mitä on henkinen yksinäisyys?
Esim. sitä, ettei voi vapaasti keskustella kenenkään kanssa itselle merkityksellisistä asioista. Ei koe vastavuoroista ymmärrystä ja hyväksyntää. Muiden seura tylsistyttää herkästi (ja he varmaan tylsistyvät sinun seurassasi.)
Vierailija kirjoitti:
En kärsi yksinäisyydestä.
Se on se juttu. Ei mulla ole ystäviä, se on toinen juttu.
En tarvitse ihmisiä voidakseni hyvin.
Vanhoja työkavereita on joita näen pari kertaa vuodessa ja saman verran soitellaan.
Sun täytyy vaan lähteä vaikka Kansalaisopiston käsityökurssille tai kirjaston lukupiiriin tai aloitat jumpan.
Itse en käy noissa koska vaarana tosiaan on että siellä on joku kaltaisesi seuraa vailla.
Olisinpa itsekin yhtä itsenäinen. Vietän kyllä paljon aikaa yksin ja viihdyn omassa seurassani (yleensä paremmin kuin muiden seurassa.) Mutta kyllä tämä elämä tuntuu välillä vähän tyhjältä. Elin lapsuuden paljon sosiaalisemmassa ympäristössä.
Opiskelujen kautta on löytynyt muutama ystävä. Viihdyn hyvin myös omassa seurassani.
Minä kärsin. Paras tapa saada kavereita on ollut tällä asuinalueella järjestetty juoksukoulu ja siitä alkunsa saanut ryhmä, joka lenkkeilee yhdessä. Meillä on alle 10 suunnilleen ikäistäni naista, joista yleensä ainakin 1 tai 2 lähtee lenkille mukaan, kun laittaa ryhmään viestiä. Nykyään ei enää niin paljoa juosta, mutta samasta ryhmästä saa seuraa myös kävelylenkeille ja muihinkin harrastuksiin.
Vierailija kirjoitti:
En kärsi yksinäisyydestä.
Se on se juttu. Ei mulla ole ystäviä, se on toinen juttu.
En tarvitse ihmisiä voidakseni hyvin.
Vanhoja työkavereita on joita näen pari kertaa vuodessa ja saman verran soitellaan.
Sun täytyy vaan lähteä vaikka Kansalaisopiston käsityökurssille tai kirjaston lukupiiriin tai aloitat jumpan.
Itse en käy noissa koska vaarana tosiaan on että siellä on joku kaltaisesi seuraa vailla.
...jatkan vielä, että käyn kansalaisopiston kursseilla, mutta en ole löytänyt niistä kavereita. Ja käyn niissä ensisijaisesti vain kiinnostuksesta asiaan, en löytääkseni seuraa. (Toki se olisi positiivinen plussa jos niin kävisi.) Joskus smalltalkailen ennen tuntia kurssikavereiden kanssa, kun jonotetaan saliin, mutta siihen se jää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kärsi yksinäisyydestä.
Se on se juttu. Ei mulla ole ystäviä, se on toinen juttu.
En tarvitse ihmisiä voidakseni hyvin.
Vanhoja työkavereita on joita näen pari kertaa vuodessa ja saman verran soitellaan.
Sun täytyy vaan lähteä vaikka Kansalaisopiston käsityökurssille tai kirjaston lukupiiriin tai aloitat jumpan.
Itse en käy noissa koska vaarana tosiaan on että siellä on joku kaltaisesi seuraa vailla.
Olisinpa itsekin yhtä itsenäinen. Vietän kyllä paljon aikaa yksin ja viihdyn omassa seurassani (yleensä paremmin kuin muiden seurassa.) Mutta kyllä tämä elämä tuntuu välillä vähän tyhjältä. Elin lapsuuden paljon sosiaalisemmassa ympäristössä.
Ja meikä ainut lapsi. Vanhemmat töissä, ei isovanhempia.
Se selittää eron. Miksi en kaipaa seuraa. En ole tottunut siihen. Olen jo vanhempi, lapset ja exukko maailmalla.
"ettei voi vapaasti keskustella kenenkään kanssa itselle merkityksellisistä asioista. Ei koe vastavuoroista ymmärrystä ja hyväksyntää. Muiden seura tylsistyttää herkästi (ja he varmaan tylsistyvät sinun seurassasi.) "
Juuri osuva kuvaus ja kärsin siitä. En ole löytänyt ketään, mutta en ole etsinytkään. Ihan vain siksi, etten usko löytäväni näin keski-ikäisenä ystävää.
Olen löytänyt tällaisia ystäviä ulkomailta. Osallistuin pandemia-aikaan verkossa pidetylle kurssille minua erittäin paljon kiinnostavasta aiheesta, järjestäjänä amerikkalainen taho mutta osallistujia kymmenistä eri maista. Meitä jaettiin kurssin aikana pienempiin ryhmiin ja oli esittelyt ja keskustelua ynnä muuta. Olemme parin osallistujan kanssa pitäneet yhteyttä siitä asti, juttelemme videon yli pari kertaa kuussa ja viestittelemme muutenkin harva se päivä. He ovat henkinen perheeni.
Olen vela ja kärsin siitä etten ylpeyteni takia hankkinut lapsia.
Ainoastaan kuspäillä ei ole ystäviä. Jopa introvertit saa kavereita kun ovat mukavia.
Jos olet yksin niin katse peiliin. Sieltä löytyy syy yksinäisyydelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä on henkinen yksinäisyys?
Esim. sitä, ettei voi vapaasti keskustella kenenkään kanssa itselle merkityksellisistä asioista. Ei koe vastavuoroista ymmärrystä ja hyväksyntää. Muiden seura tylsistyttää herkästi (ja he varmaan tylsistyvät sinun seurassasi.)
Ei minulla ainakaan ole ystäviä, jotka jaksaisivat syvällisiä keskusteluja. Kaikki puhuvat vaan lapsiperhearjestaan tai töistään.
En kärsi henkisestä yksinäisyydestä vaikka olen yleensä aina yksin. Kärsin ystävien seurassa lähinnä henkisestä kidutuksesta. Ajattelemme niin eri tavalla monesta asiasta. He ovat laiskoja hakemaan ja etsimään tietoa. Vietän aikaani rattoisasti yksin. Ystävät ovat muutenkin enemmän rasite. Onneksi sentään useimmilla perheet ja uraongelmat niin ei tarvitse usein tavata. Ihan kivaa on mutta kivempaa on yksin. Sosialisoiminen töissä ja kaupassa riittää.
Mitä on henkinen yksinäisyys?