Ole itsellesi armollinen: työelämä on kiristetty semmoiseksi, ettei kaikista ole työläisiksi
Vaatimustaso on mennyt kireämmäksi kuin vaikkapa 1980-luvulla ja toisaalta ei olla valmiita maksamaan palkkaa, jolla pystyy tulemaan toimeen (ja samaan aikaan ei haluta maksaa riittäviä tukia, jotka täydentäisivät puutteellista palkkaa). Raskaan työntekijöitä ei edes arvosteta, vaan monet ovat ylenkatsonnan kohteena (esim. siivoojat), vaikka heidän työnsä seurauksena syntyvää jälkeä kyllä arvostetaan ja tarvitaan. Itse ihmistä, joka tuon työn tekee, ei arvosteta (se ettei makseta riittävästi palkkaa kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, turha väittää muuta). Vaikka me kaikki opiskeltaisiin tohtoreiksi, niin silloinkin olisi työttömyyttä, kun eihän niille kaikille tohtoreille riitä kysyntää. Ja nytkin koko ajan irtisanotaan ihmisiä eli työttömiä tulee lisää ja työpaikoista kilpailevia tulee lisää.
Toiset ihmiset on myös jo syntymästä asti saaneet paremmat eväät tähän elämään: he ovat ilman omaan ansiotaan saaneet lahjakkuutta (esim. nopea oppimiskyky, sosiaalinen luonne), ulkoista lahjakkuutta (komeus, kauneus, pituus), työelämässä niin usein vaaditun kronotyypin eli ovat syntyneet aamuvirkuiksi (aamuvirkut on hyvin innokkaita valistamaan iltavirkkuja siitä, että se on niin helppoa ryhtyä aamuvirkuksi, kun nousee vaan aamulla aikaisin, mutta ei se niin mene ja niiden on helppo sanoa, kun itse ovat luontaisesti aamulla virkeitä) ja heitä on kannustettu jo kotona ja monilla on myös taloudellisesti ollut paremmat lähtökohdat.
Miksi siis turhaan syyllistää itseään siitä, ettei ole saanut niitä ominaisuuksia, joita nykyajan työelämä vaatii, kun tuo syyllistäminen ei ainakaan lisää energiaa hakea ja tehdä töitä, vaan tekee meistä ennemmin tai myöhemmin työkyvyttömiä? Kyllä työttömilläkin on oikeus olla itselleen armollinen.
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
On jo aikakin että Suomeen muuttaa muualta ihmisiä kun suomalaiset ovat heikostuneet eivätkä edes enää töihin jaksa mennä. Uuvuttaa vaan.
Oletkos miettinyt, että ihmistä ei ole tarkoitettu puurtamaan tuli perseen alla 8 tuntia päivässä lähes tauotta? Ei sellainen tee hyvää kenenkään aivoille (tai kropalle, jos on kyse fyysisestä työstä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain pitäisi kehittää helpompia koulutus- ja työpaikkoja näille kirjainyhdistelmille. Olisihan tuo kuitenkin parempi kuin maksella tukia pidemmän päälle.
En sinänsä tarvitsisi työtä, joka on helppoa. Mitään linjastotyötä tms. Olen keskivertoa melkoisesti älykkäämpi. Työelämän pitäisi olla joustavampaa ja työtahdin sellainen, että se ei ime kaikkia mehuja. Kyse ei tosiaan ole siitä, että työn vaikeus aiheuttaisi burn-outin, vaan siitä, että työn määrä rasittaa aivoja liikaa.
En jaksa lukea pitkiä sepustuksiasi. Ne halveksimasi linjastotyöt ovat liian vaativia sinulle, jos et ole valmis toimimaan työn vaatimusten eli (asiakkaalle annettujen lupausten) mukaisesti.
Saa siellä olla älykkökin vähintään onnosattava työndä ja ammattitaito on sitä, että osaa ennakoida mahdolliset esimerkiksi koneiden aiheuttamat viat on pysyttävä muiden mukana, ettei heidän työnsä kärsi.
Aluksi se nyt vaan on otettava duuni kuin duuni siitä sitten eteenpäin.
Leikit täällä jotain rusinat pullasta pösilöä päivät pitkät ja säölit itseäsi. Häpeä
Kyllä tämä on se, mitä hallituksen tulisi todella miettiä.
Kuinka hyödyntää jokaisen suomalaisen potentiaali. Myös tulevaisuudessa.
Vinkki: ratkaisu ei ole ainakaan työnantajan mielivallan lisääminen ja työttömyyskorvauksen suojaosan poisto
https://fi.wikipedia.org/wiki/Teknologinen_ty%C3%B6tt%C3%B6myys#Arvioit…
Elon Muskin mukaan automaatio/robotit työntävät ottamaan käyttöön perustulon.[40][41] Muskin mukaan työpaikkojen menetykset tulevat olemaan niin vakavia, että valtion on otettava rooli kansalaisten toimeentulon varmistamisessa. Muskin mukaan perustulo on välttämätön.[42]
Perustuloa ovat esittäneet ratkaisuksi myös Facebookin Mark Zuckerberg ja miljardööri Richard Branson.[43]
Varallisuus on keskittynyt hyvin pienelle joukolle, minkä seurauksena maailman rikkain 1% omistaa saman verran kuin loput 99%.
Eli rikkaimmat makuuttavat aivan käsittämättömiä summia tileillään ja kerryttävät koko ajan lisää tekemättä mitään. Samaan aikaan me muut teemme töitä, mutta kierrossa olevan rahan määrä vähenee koko ajan (koska pieni vähemmistö omii sitä itselleen) ja sen myötä tavallisen ihmisen mahdollisuudet elättää itsensä omalla työllään heikkenevät.
Työttömyystukien leikkaaminen on pelkkää turhaa puuhastelua, paras vaikutus työllisyyteen saataisiin kun omaisuuden keskittyminen pienen vähemmistön tileille saataisiin loppumaan. Jos rikkaiden omistuksia verotettaisiin niin ankarasti ettei kenenkään ole käytännössä mahdollista olla esim. miljardööri, niin yleiseen kiertoon vapautuisi valtavat määrät rahaa ja syntyisi uusia työpaikkoja.
Joku kokkare trollaa ketjussa :D Häpeä kuule itse sitä että olet noin surkea trollaamaan. Mutta kaikille ei ole älyä suotu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain pitäisi kehittää helpompia koulutus- ja työpaikkoja näille kirjainyhdistelmille. Olisihan tuo kuitenkin parempi kuin maksella tukia pidemmän päälle.
En sinänsä tarvitsisi työtä, joka on helppoa. Mitään linjastotyötä tms. Olen keskivertoa melkoisesti älykkäämpi. Työelämän pitäisi olla joustavampaa ja työtahdin sellainen, että se ei ime kaikkia mehuja. Kyse ei tosiaan ole siitä, että työn vaikeus aiheuttaisi burn-outin, vaan siitä, että työn määrä rasittaa aivoja liikaa.
En jaksa lukea pitkiä sepustuksiasi. Ne halveksimasi linjastotyöt ovat liian vaativia sinulle, jos et ole valmis toimimaan työn vaatimusten eli (asiakkaalle annettujen lupausten) mukaisesti.
Saa siellä olla älykkökin vähintään onnosattava työndä ja ammattitaito on sitä, että osaa
Sun sepustus oli pidempi.
Olen perussairas, ja vaikka sairaus sinänsä on hallinnassa, taudit iskevät helpommin ja pahempina, ja jos en lepää kunnolla ja tarpeeksi kauaa, saan jälkitauteja. Tällä hetkellä olen määräaikaisessa työsuhteessa, ja tämän loppumisen jälkeen aion tehdä vain minimin työllistymiseni eteen, koska en jaksa työnantajien asennetta sairastamistani kohtaan. Jos voisin asialle jotain, olisin sen tehnyt jo moneen kertaan, ja tällä hetkellä parhaalta ratkaisulta tuntuu pysyä poissa työelämästä, koska on tullut hyvin selväksi, ettei minkäänlaiselle heikkoudelle ole sijaa siellä.
Jos olet siivooja, palkkasi on tämän takia niin pieni:
Taustallasi on siivousyritys, jonka on tuotettava voittoa, ja saatava asiakkaita, jotka palkkasi maksavat.
Toki voit pyytää siivoojana 100e/h, jos joku sen maksaa. Kyse ei ole arvostuksen puutteesta vaan siitä, että niin h**** moni kielitaidotonkin osaa siivota, mutta harvasta on insinööriksi.
Verotetaanko niitä robotteja jotka vie työpaikat? Jos ei niin pitäsköhän jotain veroja niille kenties alkaa keksimään.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Teknologinen_ty%C3%B6tt%C3%B6myys#Arvioit
Elon Muskin mukaan automaatio/robotit työntävät ottamaan käyttöön perustulon.[40][41] Muskin mukaan työpaikkojen menetykset tulevat olemaan niin vakavia, että valtion on otettava rooli kansalaisten toimeentulon varmistamisessa. Muskin mukaan perustulo on välttämätön.[42]
Perustuloa ovat esittäneet ratkaisuksi myös Facebookin Mark Zuckerberg ja miljardööri Richard Branson.[43]
Ihan turha olla ahkera ja rehkiä, kun tukia leikataan, eikä kaikkien töiden tekijöitä oikeasti arvosteta, vaikka joku Baronan täti kuinka mainostaisi, että "kaikki työ on arvokasta".
Nykymaailman työelämän menoon sopeutumaton on todellisuudessa vain terve. Nykynen oravanpyörämalli on suunniteltu kuin ihmis roboteille. On keksitty kellot jotta voidaan katkaista aamuisin luonnollinen uni, työstä tullut normi ja lomasta/vapaapäivästä se epänormi asia, ihmisarvokin määritetään ainakin täällä työnteolla, velkaantuminen on normijuttu ja sitäkin täytyy kaikkien tehdä, aina vain uusia tarpeita ihmisille vaikka on tutkittu että ihminen on onnellisimmillaan "minimalistisena"
Kyllä tää maailma on sairas