Ole itsellesi armollinen: työelämä on kiristetty semmoiseksi, ettei kaikista ole työläisiksi
Vaatimustaso on mennyt kireämmäksi kuin vaikkapa 1980-luvulla ja toisaalta ei olla valmiita maksamaan palkkaa, jolla pystyy tulemaan toimeen (ja samaan aikaan ei haluta maksaa riittäviä tukia, jotka täydentäisivät puutteellista palkkaa). Raskaan työntekijöitä ei edes arvosteta, vaan monet ovat ylenkatsonnan kohteena (esim. siivoojat), vaikka heidän työnsä seurauksena syntyvää jälkeä kyllä arvostetaan ja tarvitaan. Itse ihmistä, joka tuon työn tekee, ei arvosteta (se ettei makseta riittävästi palkkaa kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, turha väittää muuta). Vaikka me kaikki opiskeltaisiin tohtoreiksi, niin silloinkin olisi työttömyyttä, kun eihän niille kaikille tohtoreille riitä kysyntää. Ja nytkin koko ajan irtisanotaan ihmisiä eli työttömiä tulee lisää ja työpaikoista kilpailevia tulee lisää.
Toiset ihmiset on myös jo syntymästä asti saaneet paremmat eväät tähän elämään: he ovat ilman omaan ansiotaan saaneet lahjakkuutta (esim. nopea oppimiskyky, sosiaalinen luonne), ulkoista lahjakkuutta (komeus, kauneus, pituus), työelämässä niin usein vaaditun kronotyypin eli ovat syntyneet aamuvirkuiksi (aamuvirkut on hyvin innokkaita valistamaan iltavirkkuja siitä, että se on niin helppoa ryhtyä aamuvirkuksi, kun nousee vaan aamulla aikaisin, mutta ei se niin mene ja niiden on helppo sanoa, kun itse ovat luontaisesti aamulla virkeitä) ja heitä on kannustettu jo kotona ja monilla on myös taloudellisesti ollut paremmat lähtökohdat.
Miksi siis turhaan syyllistää itseään siitä, ettei ole saanut niitä ominaisuuksia, joita nykyajan työelämä vaatii, kun tuo syyllistäminen ei ainakaan lisää energiaa hakea ja tehdä töitä, vaan tekee meistä ennemmin tai myöhemmin työkyvyttömiä? Kyllä työttömilläkin on oikeus olla itselleen armollinen.
Kommentit (55)
Höpö höpö. Kyllä se ongelma on, että aines on huonoa. Kello soimaan aamulla ja töihin. Sillä ei ole merkitystä jos vähän väsyttää. Sen aamukahvin saa juotua ja vaatteet puettua väsyneenäkin. Raikas pakkassää herättää kyllä vetelän iltavirkun. Minullakin soi arkena 4:10 kello. M38
Vierailija kirjoitti:

Kaikkien kannalta on parempi, että ihmiset hakeutuu omaa kronotyyppiään vastaavaan työhön. Itse tein useamman vuoden työtä, johon piti nousta tosi aikaisin, vaikka olen iltavirkku, niin lopulta olin niin väsynyt, että jätin koko työn ja vain makasin kotona uupuneena ja masentuneena ja syöminenkin lähti lapasesta. Eli ei kannata yrittää väkisin vääntää itseään muiden asettamaan muottiin.
Rikkaat on pihejä ja ahneita ja heillä yrityksen johtajina menee sitten se rahanteko ihmisten edelle. Onhan sanottu että johtajissa on paljon empatiakyvyttömiä.
Mikään ei ilmeisesti ole omien valintojen seurauksia vaan kaikki on tullut geenilotossa lahjana. Jessus mitä soopaa suollat.
Ihmiset ovat lusmuja ja luovuttavat pientenkin vastoinkäymisten edessä.
Ollan nepsyjä ja LGTbC.tä, ADHD:tä ja ties mitä, kunhan töitä ei tarvitse tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ilmeisesti ole omien valintojen seurauksia vaan kaikki on tullut geenilotossa lahjana. Jessus mitä soopaa suollat.
Helppohan sinun on sanoa, kun olet selvästi lahjakas ja hyväosainen.
Väsyttää ja uuvuttaa, kun tiedän, että vaikka kuinka ahkeroisin ja tsemppaisin, niin en yhtään sen enempää palkkaa saa arvostuksesta (että olisin muiden kanssa samanveroinen edes) puhumattakaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat lusmuja ja luovuttavat pientenkin vastoinkäymisten edessä.
Ollan nepsyjä ja LGTbC.tä, ADHD:tä ja ties mitä, kunhan töitä ei tarvitse tehdä.
Helppohan sinun on hyväosaisena sanoa. Sitä paitsi itse käyn osa-aikatöissä.
AP
Kukaan ei jaksa pitkään sellaista "teen myös työkaverin työt ilmaiseksi kun se on taas saikulla" hommaa, on uskomatonta, että näille asioille ei tehdä mitään.
Jostain pitäisi kehittää helpompia koulutus- ja työpaikkoja näille kirjainyhdistelmille. Olisihan tuo kuitenkin parempi kuin maksella tukia pidemmän päälle.
Minua surettaa, kun kaikki osaamiseni menee hukkaan.
On vaikea ajatella armollisesti.
Olen taakka ja kuluerä.
Vuodet vierivät ja tuskin pääsen koskaan työelämään näyttämään taitojani.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat lusmuja ja luovuttavat pientenkin vastoinkäymisten edessä.
Ollan nepsyjä ja LGTbC.tä, ADHD:tä ja ties mitä, kunhan töitä ei tarvitse tehdä.
Kyllä mieluummin olisin töissä kuin kärsisin kotona häpeästä ja mielenterveysongelmista. Työ voisi jopa lievittää oireita - sopivasti kuormittava työ.
Mutta kuka palkkaisi minut?
Aina on terveempiä, nuorempia ja kokeneempia.
Olen erittäin harvoin puhelimessa, ehkä 2 kertaa päivässä noin minuutin ja muulloin puhelin on AINA taskussa.
Silti rehtori saattaa tulla kesken puhelun ja alkaa vain puhumaan ja esittämään asioita kovaan ääneen, vaikka ihan selvästi näkee, että olen puhelimessa ja varmasti tiettää, että puhelu ei ole mikään joutava vapaa-ajan juttu tai muuta.
Siellä langan toisessa päässäkin on mm itsännöitsijä ja oppilaiden vanhemmat olleet pari kertaa hieman ihmeissään ja olleet kanssani samaa mieltä siitä, että eikö tuolla ihmisellä ole minkään valtakunnan käytöstapoja.
Voin myös kertoa, että tämä rehtori ei ole ainoa, ei läheskään ainoa, joka näin tekee ja näin käyttäytyy.
NIIN KAUAN kun meillä on tällainen kulttuuri työpaikoilla, joka sallii tällaisen järjettömän k--ipäisyyden, niin todella moni tulee valitsemaan sen sohvalla istumisen työn sijaan, joten TÄMÄ ON SE ASIA, joka tulee korjata, mikäli te - VERONMAKSAJAT - haluatte tätä asiaa korjata ja verojanne alas.
ps valitettavasti täällä vauvapalstallakin näkee, että erittäin monella tämä sama rehtorin-asenne on esimerkiksi työttömiä kohtaan, eli tämä on juuri se, mikä pitäisi muuttaa ja lopettaa tämä toisten alistaminen ja kiusaaminen ja huono käytös
Vierailija kirjoitti:
Jostain pitäisi kehittää helpompia koulutus- ja työpaikkoja näille kirjainyhdistelmille. Olisihan tuo kuitenkin parempi kuin maksella tukia pidemmän päälle.
En sinänsä tarvitsisi työtä, joka on helppoa. Mitään linjastotyötä tms. Olen keskivertoa melkoisesti älykkäämpi. Työelämän pitäisi olla joustavampaa ja työtahdin sellainen, että se ei ime kaikkia mehuja. Kyse ei tosiaan ole siitä, että työn vaikeus aiheuttaisi burn-outin, vaan siitä, että työn määrä rasittaa aivoja liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Väsyttää ja uuvuttaa, kun tiedän, että vaikka kuinka ahkeroisin ja tsemppaisin, niin en yhtään sen enempää palkkaa saa arvostuksesta (että olisin muiden kanssa samanveroinen edes) puhumattakaan.
Sinua vaivaa alemmuuskompleksi ja laiskuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain pitäisi kehittää helpompia koulutus- ja työpaikkoja näille kirjainyhdistelmille. Olisihan tuo kuitenkin parempi kuin maksella tukia pidemmän päälle.
En sinänsä tarvitsisi työtä, joka on helppoa. Mitään linjastotyötä tms. Olen keskivertoa melkoisesti älykkäämpi. Työelämän pitäisi olla joustavampaa ja työtahdin sellainen, että se ei ime kaikkia mehuja. Kyse ei tosiaan ole siitä, että työn vaikeus aiheuttaisi burn-outin, vaan siitä, että työn määrä rasittaa aivoja liikaa.
Juuri näin.
Päinvastoin, liian helppo työ voi sekin uuvuttaa. Monotonia on aivoille todella raskasta.
Tärkein pointti on työn määrä ja kiireen tuntu.
On jo aikakin että Suomeen muuttaa muualta ihmisiä kun suomalaiset ovat heikostuneet eivätkä edes enää töihin jaksa mennä. Uuvuttaa vaan.
Vierailija kirjoitti:
Jostain pitäisi kehittää helpompia koulutus- ja työpaikkoja näille kirjainyhdistelmille. Olisihan tuo kuitenkin parempi kuin maksella tukia pidemmän päälle.
Automaatio on jo vienyt ison osan sellaisista töistä, ja tulee jatkossa viemään loputkin.
Jos olisin nopeasti oppiva ja ulospäinsuuntaunut, niin olisinhan minäkin vaikka minkälainen uraohjus.