Ihailen aina jämäkkiä ihmisiä, mutta jään tossun allw

Tajusin tänään, että ihailen erään henkilön jämäkkyyttä somessa. En tunne häntä, hän on puolijulkkis ja asuu kaukana. Ei ole vaaraa, että tutustuttaisi oikeasti.

Tajusin, että hän muistuttaa entistä ystävääni. Molemmat minua ~10 vuotta vanhempia. Reagoivat vääryyksiin sanomalla suoraan takaisin. Molempia voisi kuvata "räväkäksi".

Kyseinen julkkis saa päivittäin paskaa niskaan somessa. Julkkis vastaa niihin puolustan itseään ja ilmaisten tervettä jämäkkyyttä ja positiivista, oikeutettua vihan tunnetta. Entinen kaverini oli samanlainen, esim. valitti herkästi ravintoloissa jos kaikki ei ollut täydellistä. 

Itse käperryn sisäänpäin jos joku ruokakaupassa kiilaa edelleni tai jotain muuta pientä. Persoonaani en tuo esille somessa koska on niin monta kertaa tullut selväksi, että ei ole sopivaa. Myös AV:lla nimettömänä saadut ilkeilyt saa masentumaan. 

Julkkis ja entinen kaverini molemmat puolustaa arvojaan äänekkäästi. Mielipiteitä on ja ovat eräänlaisia aktivisteja. He haluavat rikkoa tabuja.

Itse jaan nämä arvot, mutta en kerro kenellekään ja voin kameleonttimaisesti esittää tilanteen mukaan päinvastaista. Rikon sisäisesti tabuja ja avaan omaa mieltäni, mutta ei se muille kuulu.

Ymmärrättekö, millaista jämäkkyyttä tarkoitan?

Kaveri on siis ENTINEN, koska alun jälkeen emme tulleet toimeen. Hän jyräsi aina ylitseni ja minä joustin kaikessa. Olen kokenut muidenkin kanssa vastaavaa. Minä olin hänen mielestään liian passiivinen.

Miksi siis kuitenkin ihailen tuollaista ihmistyyppiä, jollainen en itse tule koskaan olemaan? 

Entinen kaverini vei keskusteluissa huomion ja keskityin paljon hänen asioihin. Nyt huomasin tekeväni samaa "etänä" seuraamalla liian tiiviisti tuon julkkiksen elämää.