Lue keskustelun säännöt.
Onko sulla ihminen, jolle olet paras ja tärkein maailmassa?
06.01.2024 |
Kuinka moni on löytänyt ihmisen, jonka kanssa tuntuu siltä, että on kaikkein paras ja tärkein. Miltä se mahtaa tuntua?
Kommentit (40)
Kuinka ollakaan, juuri tänään ajattelin, että minulla EI OLE KETÄÄN todella läheistä ihmistä.
Ei aviomieheni ole sellainen, joka olisi Tuki ja turva, tai jolle uskoutuisin. Ei yhtään. Eikä hän ole vähimmässäkään määrin empaattinen. En edes tiedä rakastanko häntä, tai hän minua ? Hän osaa olla ylimielinen ja hankala muutenkin.
No aikuiset lapset, heillä omat perheensä. Eivätkä he kysele minulta "mitä kuuluu äiti" siis sellaista läheisyyttä ei ole heidänkään kanssa. Muutenkaan....
Sisaruksistani 1 on jo poisnukkunut ja 2 on sairasta, yhden kanssa aika huonot välit.
Kuka olisi ihan läheisin ? Jolle voisin uskoutua ja joka ymmärtäisi? Tarvittaessa lohduttaisi ja minä häntä.
Ehkä yksi ystävistäni , hän on melko läheihen , ainakin luulen niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En luullakseni ole absoluuttisesti kaikista paras ja tärkein, mutta aina käydessäni olen. Se riittää, tunne on tietenkin mahtava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset
Pieniä, oletan.
Olen eri, mutta vastaan tähän omalta osaltani. Olen 16-v pojan yksinhuoltaja. Se on perus-teini kaikkine teinin piirteineen ja elää äidistä eriytymisen vaihetta. Mutta kuitenkin. Sille tuli ensin mieleen äiti, kun joutui syksyllä oman hölmöilyn takia vaaralliseen läheltä piti -tilanteeseen ja shokissa soitti äidille. Ei tyttöystävä eikä kaverit. Vaan, äiti.
Vierailija kirjoitti:
Edesmenneille vanhemmilleni olin. Aikuisena kerran kysyin heiltä, että milloin katkaisette napanuoran. Isä katsoi minua kyyneleet silmissä ja sanoi, etteivät he pysty sitä koskaan tekemään. Äiti kyynelehti myös.
Kauniisti kirjoitettu 🥹
minulla myöskin tuo joskus edessä.💔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Eikä ole koskaan ollutkaan. Ottaa kovin mielenterveydenpäälle tämä, voin kertoa. En toivoisi tätä kenellekään.
Et ole yksin. Ihmissuhteita on jonkinverran ollut mutta epäilen oliko yksikään niistä aidosti rakastava.
Mukaan lukien vanhemmat. Saattaa olla että sieltä se malli lähteekin. Mietin myös osaanko itse rakastaa ketään. En ole varma.
Ei kyllä enää ole. Nuorimmainen lapsi piti joskus mua tärkeimpänä. Nyt lapset isoja ja olen heille joko ilmaa tai ärsyttävä. Sama asenne miehellä myös. Tuskin kukaan jäisi kaipaamaan, jos kuolisin pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole ketään. Ei puolisoa, ei lapsia, eikä muita läheisiä. Yksin on pärjättävä.
N45
Lapsilleni olen maailman tärkein, niin kuin hekin on mulle. Tulevat aina pysymään minulle maailman tärkeimpinä ja on opittava hyväksymään että he löytävät elämäänsä jossain vaiheessa minua tärkeämmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset
Pieniä, oletan.
Olen eri, mutta vastaan tähän omalta osaltani. Olen 16-v pojan yksinhuoltaja. Se on perus-teini kaikkine teinin piirteineen ja elää äidistä eriytymisen vaihetta. Mutta kuitenkin. Sille tuli ensin mieleen äiti, kun joutui syksyllä oman hölmöilyn takia vaaralliseen läheltä piti -tilanteeseen ja shokissa soitti äidille. Ei tyttöystävä eikä kaverit. Vaan, äiti.
Mitäs jos soittaa ensimmäisen hätäkeskukseen, niin onko hätäkeskuspäivystäjä silloin tärkein ja rakkain?
Minulle omat lapset on tärkeimmät ja rakkaimmat, mutta en minä heille soita hädässä vaan jollekin sellaiselle, jonka uskon osaavan auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä enää ole. Nuorimmainen lapsi piti joskus mua tärkeimpänä. Nyt lapset isoja ja olen heille joko ilmaa tai ärsyttävä. Sama asenne miehellä myös. Tuskin kukaan jäisi kaipaamaan, jos kuolisin pois.
Tuokaa joku hänelle marttyyrin kruunu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edesmenneille vanhemmilleni olin. Aikuisena kerran kysyin heiltä, että milloin katkaisette napanuoran. Isä katsoi minua kyyneleet silmissä ja sanoi, etteivät he pysty sitä koskaan tekemään. Äiti kyynelehti myös.
Kauniisti kirjoitettu 🥹
minulla myöskin tuo joskus edessä.💔
Kiitos! Muista, että olet edelleen hyvin rakas lapsellesi, kuten vanhempani olivat minulle. Kamalaa menettää heidät vaikka se onkin luonnollinen järjestys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset
Pieniä, oletan.
Olen eri, mutta vastaan tähän omalta osaltani. Olen 16-v pojan yksinhuoltaja. Se on perus-teini kaikkine teinin piirteineen ja elää äidistä eriytymisen vaihetta. Mutta kuitenkin. Sille tuli ensin mieleen äiti, kun joutui syksyllä oman hölmöilyn takia vaaralliseen läheltä piti -tilanteeseen ja shokissa soitti äidille. Ei tyttöystävä eikä kaverit. Vaan, äiti.
Mitäs jos soittaa ensimmäisen hätäkeskukseen, niin onko hätäkeskuspäivystäjä silloin tärkein ja rakkain?
Minulle omat lapset on tärkeimmät ja rakkaimmat, mutta en minä heille soita hädässä vaan jollekin sellaiselle, jonka uskon osaavan auttaa.
Oliko pakko tulla veettuilemaan?
hyvää illanjatkoa sullekin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä enää ole. Nuorimmainen lapsi piti joskus mua tärkeimpänä. Nyt lapset isoja ja olen heille joko ilmaa tai ärsyttävä. Sama asenne miehellä myös. Tuskin kukaan jäisi kaipaamaan, jos kuolisin pois.
Tuokaa joku hänelle marttyyrin kruunu.
Korkki kiinni!!
Se että ei ole kenellekään toiselle ihmiselle tärkeä on todella surullista.
Niin on minullakin, en ole kenellekään tärkeä ja erityisen läheinen.
Aviomies ei todellakaan ! Niin itseään täynnä, että ei oo toista.
Aikuiset lapset ovat jo perheensä perustaneet ja heillä on toisensa.
Näinhän se menee. Lopulta kun ikää tulee , silloin sitä ei ole ketään ,jolle olisi se rakkain ja tärkein.
Toivon edes mukavia hoitajia, sitten KUN tarvitsen hoitajia.
Aika surullista. Mutta varmasti yleistä.
Kyllä. Näen hänet kun katson peiliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poikani.
Minkä ikäinen?
Nuori aikuinen.
Myös isä on hänelle tärkeä, mutta tämä on kärsinyt viime vuosina mt-ongelmista jotka erottivat meidät. Olen ollut se tavoitettavissa oleva vanhempi, jonka luona voi käydä ja keskustella.
Nuorin lapsistani. Puolisolleni en koe olevani paras ja tärkein, koska hänelleni varmaan lapsemme menevät ohitseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset
Pieniä, oletan.
Olen eri, mutta vastaan tähän omalta osaltani. Olen 16-v pojan yksinhuoltaja. Se on perus-teini kaikkine teinin piirteineen ja elää äidistä eriytymisen vaihetta. Mutta kuitenkin. Sille tuli ensin mieleen äiti, kun joutui syksyllä oman hölmöilyn takia vaaralliseen läheltä piti -tilanteeseen ja shokissa soitti äidille. Ei tyttöystävä eikä kaverit. Vaan, äiti.
Mitäs jos soittaa ensimmäisen hätäkeskukseen, niin onko hätäkeskuspäivystäjä silloin tärkein ja rakkain?
Minulle omat lapset on tärkeimmät ja rakkaimmat, mutta en minä heille soita hädässä vaan jollekin sellaiselle, jonka uskon osaavan auttaa.
Oi kun sinä olet niin viisas ja järkevä. Palvon maata jalkojesi alla tästä suuresta ihailusta sinua ja ajatuksenjuoksuasi kohtaan.
Mutta jos siis olit vakavissasi, etkä kirjoittanut tuota vain vttuilun ilosta, niin: Shokissa oleva teini, jonka aivot ei vielä toimi niinkuin aikuisella (kehitys on kesken), soitti äidille. Ja tilanne oli läheltä piti, ei siis sellainen jossa olisi 112 tarvittukaan, kukaan ei vahingoittunut. Ainekset oli kyllä hyvinkin pahaan asiaan, mutta luojan kiitos ei niin käynyt. Eli itse asiassa teini soitti just sille, joka siinä hetkessä osasi parhaiten auttaa.
Ja on se osannut 112 soittaa, kun paikkakunnan kylähullu makasi kännissä lumihangessa.
Sä nyt yhdistit aika putkiaivoisesti kaksi eri asiaa yhteen. Jos pikkuisen käyttäisit aivojasi, ehkä tajuaisit paremmin.
Edesmenneille vanhemmilleni olin. Aikuisena kerran kysyin heiltä, että milloin katkaisette napanuoran. Isä katsoi minua kyyneleet silmissä ja sanoi, etteivät he pysty sitä koskaan tekemään. Äiti kyynelehti myös.