Kannattaako hedelmöityshoitoihin jättää menemättä, jos pelottaa?

Olen läpikäynyt vuosien hoidot, ensin kevyemmät ja sitten IVF. Keskenmenoja oli muutama ennen kuin lopulta viimeinen pakkasesta sulatettu alkio johti vauvan saantiin asti. 

Hoitojen ajan kävin töissä ja työn ohella opiskelin melkein toisenkin ammatin.  Raskausaikana lopputyö jäi lopulta kesken koska jouduin kuukausien vuodelepoon. 

Jos pääsyt hoitoihin niin peloista on hyvä puhua hoitohenkilökunnalle,huomioivat ne mm.kun munasolut keräävät terveisin sairaalakammoinen. Ei se ole niin paha miltä kuulostaa,en ainakaan itse jälkeenpäin ole ajatellut toimenpiteestä ikävästi. 

Kun mietin hoitojen vaikutusta mieleeni niin yksi tuttava sanoi et hänenkin kipakalla tempperamentilla parisuhde säilyi hormonihoidoista huolimatta. Se jotenkin lohdutti ja kannusti. 

Et kerro ikääsi mutta oletan sun olevan suht nuori vielä. Mun ystävällä on endometrioosi joka paheni ja hällekin suositeltiin lapsettomuushoitoja hyvissä ajoin. Hän venytti päätöstä hoidon aloittamisesta lähelle 40 vuotta. Sitten ei hoitoja julkisella puolella juuri saakaan eikä hänelle rankempia hoitoja ehditty tehdä ja jäi lapsettomaksi. Hän myös katkeroitui tuosta pahasti ja tarvitsi terapiaa myöhemmin pidempää. 

Mikäänhän ei myöskään takaa lasta vaikka hoidot tehdään. Sekin on hyvä muistaa. 

Te itse teette myös ratkaisun teidän toiveiden ja unelmien perusteella. 

Meille lapsi oli isoin haave joka meille lopulta toteutui eikä hoidoista jäänyt ikäviä muistoja. Keskenmenoista toki jäi, mutta ei itse toimenpiteistä. Lapsi on kohta teini ja elämäni suurin onni, olen kiitollinen että kävin hoitorumban läpi. Tämä on mun tunne ja kokemus. 

Elokuvissa ja tuntuu, että keskustelupalstoillakin, koeputkihedelmöitykset tuottavat aina toivotun lopputuloksen. Itsellä eivät ja sen sijaan, että olisi monen monta kertaa yritetty, niin todettiin (minä kai lähinnä, miehellä ei ollut vahvoja mielipiteitä tai ainakaan ei niitä julki tuonut), että tuntuu hullulta vuosi toisensa perään elää "vain" asialle, joka ei koskaan ehkä toteudu. Olihan ne hoidot niin kokonaisvaltaisia ja elämä aika aikataulutettua, että vuodesta toiseen sitä, niin ei kiitos. Tosin itselleni lapsen saaminen ei koskaan ole ollut mikään ykkösasia. Olenkin kokenut olevani vähän mihinkään kuulumaton; en ole kuulunut vapaaehtoisesti lapsettomien joukkoon, mutta en myöskään vastentahtoisesti lapsettomien porukkaan, koska siellä keskustelupalstoilla tuntui, että kaikki muu oli elämässä menettänyt merkityksensä, paitsi lapsen saaminen.

Mutta siis itse hoidot menivät itselläni varsin mukavasti, ei mitään sivuvaikutuksia tms. Nyt kannattaa olla itselleen rehellinen, että mitä oikeasti haluaa.

Nykyisin Suomessa syntyvistä lapsista 5-6 % on saanut alkunsa hedelmöityshoidoilla. 

Jos ikä ei ole vielä este, voitte asiaa tietysti vielä miettiä. Käyt vaikka ammattilaisen luona keskustelemassa noista peloistaan, jos siitä olisi apua päätöksenteossa.

Punktiossa saa niin hyvät lääkkeet, että se ei tunnu juuri miltään. Totta kai kokemuksia voi olla monenlaisia. Minulla ei ollut noin paha endometrioosi, mutta hoidot eivät sitä pahentaneet ja lapsen saamisen jälkeen oireita ei juurikaan ole ollut. 

Kaikki ilmainen kannattaa käyttää hyödyksi. Täytyypä minunkin käydä kysymässä onko alapäässä kaikki kunnossa.

t. Pena64

Elämässä kannattaa tehdä päätökset yleensä unelmien perusteella eikä pelkojen perusteella.

Miksi noilla geeneillä pitää väkisin ja luontoa vastustaen se biolapsi tehdä? Eikö adoptio muka ole vaihtoehto?

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä, että näistä asioista puhuminen lapsettomuuden vertaistukiryhmässä on vaikeaa. En halua alkaa kyseenalaistamaan siellä hoitoja ja tuoda esiin omia pelkoja.

Ap

Mitä hytöyä on vertaistukiryhmästä, jos siellä ei saa puhua asioista, kuten ne itse kokee? 

Kannattaako tehdä mitään jos aina vaan pelottaa?

Mulle oli lastensaanti niin tärkeä asia että ivf hoito tuntui todella pieneltä vaivalta siihen nähden. Kolme hoitoa tehtiin, ja kaksi lasta saatiin jotka on nyt jo teini-ikäisiä. Ikinä ei ole kaduttanut. 

Pelkosi ovat normaaleja, ihan kuin "pelkäisit pelkoja", eli en ihan saa kiinni miksi ajattelet että näiden pelkojen takia olisi hyvä jättää tämä prosessi läpikäymättä. Tietenkin jos aivan järjettömästi pelottaa niin sitten ehkä kannattaa antaa olla. Mutta mitä väliä sillä on että lapsi saisi alkunsa laboratoriossa, tuollahan niitä eri-ikäisiä kävelee, tavallaan hienoa että monella on tämä mahdollisuus saada lapsi / saada alkunsa tällä tavalla. Sinun täytyy nyt punnita että kuinka paljon haluat biologisen lapsen, jos paljon, niin sitten menet kohti pelkojasi. Ja uskoisin että näistä voi puhua myös lapsettomien ryhmässä, kai siellä monella on asiasta ristiriitaisia tuntemuksia. Jos koet olevasi niin "sekaisin" asiasta, että et pärjää itse, niin osoite olisi varmaan psykologi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi noilla geeneillä pitää väkisin ja luontoa vastustaen se biolapsi tehdä? Eikö adoptio muka ole vaihtoehto?

Sinäkö määräät millä geeneillä saa lapsia tehdä,  mikä h*tler sä oot?

Käytätkö itse lääketiedettä hyväksi ja "vastustat luontoa "? Ensi kerralla kun on kipuja niin ota se vastaan luonnollisena äläkä ota särkylääkettä. 

Eikö unelmia kannata tavoitella vaikka tekisikin kipeää? Varsinkin elämän suurinta unelmaa?

Meillä ainakin hoidot vaan lähensi meitä toisiimme. 

Hei ap. 

On normaalia että pelottaa. 

Se munasolujen keräys kuulostaa kammottavammalle kuin on. Hyvin se menee.

Jos lapsen saaminen on tärkeää niin tärkeintä on nyt ajatella vaan kylmän lääketieteellisesti. Ellei asiaa voi hormonit uudelleen  aloittamalla lykätä muutamia vuosia niin sit Endon takia asialla on kiire. Jos päätätte haluta lapsen, niin sit vaan teette nii kuin lääkäri katsoo parhaaksi.

Onhan ne hoidot rankkoja mutta kyllä niistä selviää, olethan selvinnyt endokivuistakin.

Onnea matkaan.