Millaista on olla tutkija?

Tutkijan paikkoja on yliopistolla vain erittäin harvalle. Loput elävät apurahoilla, ja elämää ei voi suunnitella kuin ehkä puoli vuotta eteenpäin. Väitöskirjan valmistuttua kilpailu kovenee entisestään. En suosittele ainakaan, jos on lapsi tulossa. Nimim. Nykyään muissa töissä

Kyseessä on kutsumusammatti. Etenkin jos apurahoilla pitää pärjätä, kuten ylempänäkin jo todettiin. Siihen hommaan ei kannata lähteä siksi, että mikään muukaan ei oikein kiinnosta vaan siksi, että on palo nimenomaan tutkimustyöhön.

Riippuu paljon alasta. Toisilla rahoitusta on enemmän ja siten määräaikaiset työsuhteetkin todennäköisemmin jatkuvat tauotta.  Rutiineja rakastavalle tutkimustyö ei ole omimpiaan, vaan takaiskuihin ja muuttuviin suunnitelmiin joutuu sopeutumaan. 

Riippuu paljon minkä-alan tutkimuksesta olisi kysymys. Isäni on talousrikostutkija ja setäni henkirikostutkija. He ovat ihan kk-palkoillisina viroissa, joten pieni palkka varma työpaikka.

Itteeni ei napannut jatkuva rahoitusten kerjääminen, taistelu siitä, kuka saa nimensä julkaisuun missäkin järjestyksessä (aina joku pahoittaa mielensä ja aina joku röyhkeä vapaamatkustaja keulii), tylsät aineistonkeruu- ja tallennusvaiheet ja kokoustelut jota 99% kaikesta ja ajatus siitä, että tiettyyn asemaan päästyäni mun pitäis sitten vuorostani pistää muut tekemään kaikki tylsät paskahommat ja laittaa se nimeni röyhkeästi ensimmäiseksi. Koska olinhan "ideoinut" kokouksessa ja istunut loppuajan perseelläni nostaen isoa palkkaa. 

Tutkijan työ on paljon muutakin kuin ajattelua. Se on isolta osin organisoimista, aikatauluttamista ja kommunikointia eliöaisten tahojen kanssa (tiimiläisten samalta ja yhteistyötieteenaloilta, yleisön, opiskelijoiden, rahoittajien). Ja kuten yllä on todettu, kilpailu on kovaa ja palkinnot vähissä.

Mikä kokeilemissasi töissä ei sopinut sinulle ja mikä saa sinut ajattelemaan, että sitä osaa ei olisi tutkimuksessa? Mikä taas sinulle on luintaisempaa?

Kaksi läheistäni on tutkijoita, toinen on jo väitellyt, toinen viimeistelee väikkåriään. Eri aloilla ovat. Sivusta seuranneenna en suosittele tutkijan uraa, ellei ole hirveä palo tutkijan hommaan. Jatkuvaa epävarmuutta, apurahojen hakemista, määräaikaisia työsuhteita jne. Palkkakaan ei ole hyvä, verrattuna koulutukseen. 

Toinen läheiseni kyllästyi täysin Suomen tutkimuskenttään, puolen vuoden pätkätöihin kaupan kassan palkalla ja muutti paremman palkan ja pidemmän työsuhteen perässä Eurooppaan. Aikoo väitöskirjan jälkeen hakeutua alansa työhön ja jättää tutkijan hommat. Suomeen ei palaa, ellei saa täältä ko. työpaikkaa, jotka on kiven alla ja harvoin haussa. Hänellä ei ole perhettä, joten vapaampi tekemään ratkaisuja. Mutta silti haluaa tuosta huonosti palkatusta tutkijan pätkätyöstä eroon. 

Toisella on perhe, ja joskus väitöksen aikaan sai vakituisen paikan yliopistolta. Palkka ei kuitenkaan ole kummoinen, ja apurahoja hänkin jatkuvasti hakee. Työ vaatii myös matkustamista ja luennointia sekä puhumista ympäri maailman. Mistä hän toki pitää, mutta perheellisenä ei aina niin helppoa. 

Olitteko tekin nuorena niitä j ännätyttöjä? 😳

Epävarmaa ja köyhää. Rahoituksen saaminen on nykyään todella vaikeaa ja tilanne tulee todennäköisesti vaikeutumaan tulevaisuudessa entisestään. Ulkomailla tilanne on parempi. Jos olet valmis muuttamaan pois Suomesta, on paremmat mahdollisuudet elättää itsensä tutkijana. Helppo ura se tosin ei ole siinäkään tapauksessa.

Ylläoleviim varoituksiim voi tietysti lisätä myös tutkijantehtävän hyviä puolia:

- työ on monipuolista ja siinä on paljon erilaisia osia, ei pääse tylsistymään

- aina on mahdollista ja pakko kehittää itseään. Ei pääse jumahtamaan paikalleen

- yhteistyötä monenlaisten ihmisten kanssa. Oppii tulemaan toimeen monenlaisten ihmisten ja kulttuurien kanssa

-kaiken kilpailun ja epävarmuuden vastapuolena työ on myös äärimmäisen joustavaa. Ei virka-aikoja, eikä kellokortteja. Voit tehdä töitä ihan milloin haluat, kunhan homma etenee (tietty labravuorot on hoidettava mutta niistä voi sopia)

Minä tein oman väitöskirjani päivätyön ohessa iltaisin ja viikonloppuisin. Mitään muuta en sitten tehnytkään mutta vältyin opetushommilta ja apurahojen anomisilta. Sen jälkeen kärvistelen vajaa pari vuotta yliopistolla mutta kyllästyin kun ihmisiä ei motivoinut tiede vaan raha ja vaihdoin teollisuuden tutkimustöihin.

Tutkimusala kannattaa valita siten, että on osaamista ja vaihtoehtoja jos yksi työpaikka ei olekaan hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Epävarmaa ja köyhää. Rahoituksen saaminen on nykyään todella vaikeaa ja tilanne tulee todennäköisesti vaikeutumaan tulevaisuudessa entisestään. Ulkomailla tilanne on parempi. Jos olet valmis muuttamaan pois Suomesta, on paremmat mahdollisuudet elättää itsensä tutkijana. Helppo ura se tosin ei ole siinäkään tapauksessa.

Päinvastoin. Tilanne on ulkomailla monin paikoin - Britanniassa, Australiassa ja jenkeissä - vielä hankalampi. Ruotsissa ja Norjassa ja Alankomaissa kyllä parempi. Saksassa ja Ranskassa aika lailla sama meno kuin täällä.