Akaa pääsee vihdoin Lidl-sivistyksen pariin, kun Toitsun Litukka vihdoin parin viikon päästä avataan
Eihän sitä Lidliä ole Toijalassa odottettukaan kun vasta rapiat parikymmentä vuotta.
Kommentit (9)
Mutta ootteko huomanneet, että Kittilässä ei ole Lidliä. Eikä tule. Siellä on niin kuluttajaepäystävällistä hyvävelitoimintaa vähittäistavarakaupan osalta ettei tosikaan.
Eihän sitä hyvänen aika ruokaa VOI turisteille halvalla myydä
Vierailija kirjoitti:
Onneksi ei ole tarvinnut asua paikassa, jossa Lidliä olisi pitänyt odottaa 20 vuotta. Kuitenkin sulla ap meni Lidlin parhaat ajat ohi, kun Lidl on kallistunut ja ihan s-ketjun hinnoissa, usein jopa kalliimpi.
En ole itse toijalalainen, enkä edes akaalainen ja omalla paikkakunnallani Lidl on ollut ainakin jo 15 vuotta ellei kauemminkin ja useita muitakin Lidlejä lähiympäristössä joita myös käytän, eli hintataso on kyllä tuttu. Toijalassa kuitenkin sen verta myös pyörin, että varmasti tulee myös kyseistä Litukkaa käytettyä.
Toijalssa vaan duopolilla on ollut valta-asema aivan liian kauan ja esimerkiksi Toijalan S-market on huomattavasti kalliimpi, kuin oman paikkakuntani S-market, vaikka siis molemmat on Pirkanmaan Osuuskaupan marketteja. Toijalan S-market muutenkin paska, eikä juuri koskaan -60% tuotteita.
Lidlin tulo siis ennen kaikkea pakottaa POK:n tiputtamaan ylikalliit S-marketin hinnat Lidlin tasolle ja muutenkin alkaa tosissaan kilpailemaan ja sehän on hyvä juttu se, käytti sitten S-kauppaa tai Lidliä. Itse siis enemmän S-kaupassa asioin, mutta myös Lidlissä viikottain asioin. K-riistokauppoihin taas minun palkkatasoni ei riitä.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ja missä on Akaa?
Toijalasta, Viialasta ja Kylmäkoskesta muodostettu kaupunki Etelä-Pirkanmaalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi ei ole tarvinnut asua paikassa, jossa Lidliä olisi pitänyt odottaa 20 vuotta. Kuitenkin sulla ap meni Lidlin parhaat ajat ohi, kun Lidl on kallistunut ja ihan s-ketjun hinnoissa, usein jopa kalliimpi.
En ole itse toijalalainen, enkä edes akaalainen ja omalla paikkakunnallani Lidl on ollut ainakin jo 15 vuotta ellei kauemminkin ja useita muitakin Lidlejä lähiympäristössä joita myös käytän, eli hintataso on kyllä tuttu. Toijalassa kuitenkin sen verta myös pyörin, että varmasti tulee myös kyseistä Litukkaa käytettyä.
Toijalssa vaan duopolilla on ollut valta-asema aivan liian kauan ja esimerkiksi Toijalan S-market on huomattavasti kalliimpi, kuin oman paikkakuntani S-market, vaikka siis molemmat on Pirkanmaan Osuuskaupan marketteja. Toijalan S-market muutenkin paska, eikä juuri koskaan -60% tuotteita.
Lidlin tulo siis ennen kaikkea pakottaa POK:n tiputtamaan
Toijalan S Market ei ole laskemassa hintojaan tulevana vuonna.
Vierailija kirjoitti:
Toijalan S Market ei ole laskemassa hintojaan tulevana vuonna.
Oliko tämä tieto vai arvaus?
Vierailija kirjoitti: Toijalan S Market ei ole laskemassa hintojaan tulevana vuonna.
Jos ne tosissaan olisi niin urpoja, että jääräpäisesti pitäisivät Lidliä kalliimmasta hintatasosta kiinni, niin sehän nyt olisi kaikkein tyhmintä mitä voisi tässä kohtaa tehdä, sillä hehän tarjoaisivat omat asiakkaansa kultalautasella Lidlille ilman minkäänlaista kilpailua, eikä Lidlin tarvisi tehdä mitään muuta asiakkaiden saamiseksi, kuin avata ovensa.