HS: "Ei tarvinnut mennä kuin Tanskaan, kun koin kulttuurishokin - Yksi ilme erottaa meidät muista"

Liian usein hymyyn on vastattu änkeämällä seuraan. Tätä on tapahtunut niin humalaisten, kuin selvienkin ihmisten taholta. En siis enää hymyile tuntemattomille, korkeintaan taaperoille tai sitä nuoremmille jotka ovat vanhempiensa seurassa, mutta nekin lähtevät yleensä seuraamaan, niin on tämäkin tapa hiipumassa.

Ihmisten keskellä liikkuessa pyrin tuijottamaan kulkusuuntaani ottamatta katsekontaktia muihin ympärilläni, mutta jostain syystä tästä seuraa se, että olen kuin näkymätön. Ihmiset kirjaimellisesti kävelevät päälle, ellen itse väistä.

Pyrin nykyisin hoitamaan ostokset ja muut pakolliset menot aikoina kun tiedän ettei ole ruuhkaa. Tiedän yllä kuvatun vaikuttavan sekopäiseltä, ja pitkän aikaa ajattelin, että stressaan ja kuvittelen omiani, mutta seurassani olevat ihmiset tuon myös huomaavat ja ovat siitä maininneet.

Eli hymyilemällä välttäisin kolarit, mutta keräisin perskärpäsiä, joten en hymyile kuin poikkeustilanteissa.

Ollaan oltu vuosisatoja kahden naapurikuppaajavaltion välissä. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 57: "Kysymys ei ole pelkästä tapakulttuurista, vaan myös siitä miten hyvinvoiva yhteiskunta on näiden tapojen vuoksi. Suomessa on todella paljon yksinäisiä ihmisiä, masennusta ja itsemurhia. Ihminen on sosiaalinen eläin, ja ilman lajityypillistä kanssakäymistä keskivertoihminen alkaa oireilla. Suomalaisten puhumattomuus ja vaikeus olla muiden ihmisten kanssa saa jo sellaiset mittakaavat, ettei kyse ole enää terveestä kulttuurierosta. Näen, että monen suomalaisen kyvyttömyys olla sosiaalisessa tilanteessa on ensisijaisesti oire. Mielestäni on aika vakavaa, jos pelkkään hymyyn saatetaan suhtautua epäilevästi tai jopa aggressiivisesti. Ei tämä ole normaalia enää."

 

Jos nyt vastaantulijat kaduilla  alkaisivat hymyillä, kuinka paljon se vähentäisi ihmisten yksinäisyyttä, masennusta tai itsemurhia? Jos hymyilemisestä tehtäisiin samanlainen asia kuin smalltalkistakin eli asia, joka ei tarkoita yhtään mitään,

Miksi oletat, että hymy tai kuulumisten vaihtaminen olisi feikkiä? Tanskalaiset eivät ole amerikkalaisia. Tämä itsessään kertoo jo ihan tarpeeksi siitä, että suomalainen kulttuuri on sairas. Kaikki muu paitsi nyrpeänä oleminen on feikkiä? Kerropa, miksi monista suomalaisista tulee huomattavan sosiaalisia ja puheliaita tuntemattomia kohtaan kun he ovat humalassa? Mihin se hiljaisena olemisen hyvä tapa katoaa tässä vaiheessa? Minusta tämä näyttää siltä, että ihmisillä on tarve sosiaalisuuteen mutta sitä ei uskalleta näyttää muutoin kuin humalassa. Aika säälittävää.

Jutustelu ei välttämättä johda mihinkään syvempään, mutta joskus siitä voi alkaa ihan ystävyyskin. Suomessa pelätään jutustelua niin paljon, ettei juttuseuraa kaipaava yksinäinen uskalla ikinä avata suutaan. Joskus jutustelu voi liittyä ihan vain siihen, että varmistetaan että iäkkäällä naapurilla on kaikki ok. On erikoista, jos tätä pidetään jotenkin vääränä. Jutustelu on myös keino oppia ympäröivästä maailmasta ja ihmisistä. Ja se hymy usein tarttuu, mutta feikkihymyn erottaa nopeasti aidosta hymystä. Tanskalaiset ovat aidosti hyväntuulisia.

Kyllä se aika karua kieltä suomalaisesta kulttuurista kertoo, että vanhukset kuolevat koteihinsa ilman että kukaan edes huomaa tätä. Jos tämä puhumattomuuden kulttuuri on jonkun mielestä hienoa, niin fine. Mun mielestä tämä on yksiselitteisesti ongelma, ja olen vakavasti harkinnut muuttoa pois Suomesta koska en halua että lapset oppivat ikäviksi jurnuttajiksi. Näkeehän sen monesta lapsestakin, että on hankalaa ottaa kontaktia toiseen kun ei tunneta entuudestaan. Tanskassa lapseni pääsivät heti muiden leikkeihin vaikka yhteistä kieltä ei ole. Ero on aivan valtava. Ehkä en ikinä sopeutunut Suomeen, koska sukujuureni ovat Ruotsista. Mistä sitä tietää. 

Vierailija kirjoitti:

Liian usein hymyyn on vastattu änkeämällä seuraan. Tätä on tapahtunut niin humalaisten, kuin selvienkin ihmisten taholta. En siis enää hymyile tuntemattomille, korkeintaan taaperoille tai sitä nuoremmille jotka ovat vanhempiensa seurassa, mutta nekin lähtevät yleensä seuraamaan, niin on tämäkin tapa hiipumassa.

Ihmisten keskellä liikkuessa pyrin tuijottamaan kulkusuuntaani ottamatta katsekontaktia muihin ympärilläni, mutta jostain syystä tästä seuraa se, että olen kuin näkymätön. Ihmiset kirjaimellisesti kävelevät päälle, ellen itse väistä.

Pyrin nykyisin hoitamaan ostokset ja muut pakolliset menot aikoina kun tiedän ettei ole ruuhkaa. Tiedän yllä kuvatun vaikuttavan sekopäiseltä, ja pitkän aikaa ajattelin, että stressaan ja kuvittelen omiani, mutta seurassani olevat ihmiset tuon myös huomaavat ja ovat siitä maininneet.

Eli hymyilemällä välttäisin kolarit, mutta keräisin perskärpäsiä, joten en hymyile kuin

Näin on, että Suomessa ei kovin kannata miespuolisille hymyillä, koska se saatetaan käsittää täysin väärin. Päälle käveleminen on täysin totta. 

Mulle kävi nuorena vasta maalta kaupunkiin muuttaneena muutamaan kertaan niin, että satunnainen tyyppi, jolle olin hymyillyt kaupan ovessa vastakkain tullessa tai jalkakäytävällä vastaantulijaa väistäessä, lähtikin seuraamaan. Mielestäni olin vain kohteliaasti noteerannut toisen ihmisen, jonka kanssa olin samassa tilassa hetken aikaa silmäkkäin, mutta heidän mielestään olin kai kullia vailla. Opin sitten minäkin katsomaan ohi ja pitämään naaman perusilmeellä. 

Nyt muutama vuosikymmen myöhemmin olisi varmaan jo turvallista muuttaa tapani ja ryhtyä sellaiseksi juttelijatädiksi, joka höpöttelee vieraille ratikoissa ja kauppojen ovilla.

Koska suomalaiset häpäisee toisiaan ja toksisella positiivisuudella ja syyllistämisellä kuvitellaan että saadaan naamalle joku virne. 

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi nuorena vasta maalta kaupunkiin muuttaneena muutamaan kertaan niin, että satunnainen tyyppi, jolle olin hymyillyt kaupan ovessa vastakkain tullessa tai jalkakäytävällä vastaantulijaa väistäessä, lähtikin seuraamaan. Mielestäni olin vain kohteliaasti noteerannut toisen ihmisen, jonka kanssa olin samassa tilassa hetken aikaa silmäkkäin, mutta heidän mielestään olin kai kullia vailla. Opin sitten minäkin katsomaan ohi ja pitämään naaman perusilmeellä. 

Nyt muutama vuosikymmen myöhemmin olisi varmaan jo turvallista muuttaa tapani ja ryhtyä sellaiseksi juttelijatädiksi, joka höpöttelee vieraille ratikoissa ja kauppojen ovilla.

Se on hyvin harmillista, että pieni ja ystävällinen ele, kuin hymyileminen, nähdään kiinnostuksena tai jopa kutsuna tutustua tarkemmin. On hyvin harmillista, että on näin kauas etäännytty kohteliaasta käytöksestä, että nähdään hymyn olevan enemmän kuin vain kohtelias ele toista ihmistä kohtaan. 

Olen aina ihmetellyt että miksi suomalaiset tuijottavat. 

Vierailija kirjoitti:

Elämä täällä ei hymyilytä. Puolet vuodesta on niin surkea sää, että suu jäätyy viivaksi ihan itsestään vaikka muuten olisi kuinka iloinen.

Pitäis ehkä muuttaa Tanskaan, että vois aloittaa hymyilemisen.

Suomessa ihana elää paitsi toukokuusta syyskuuhun kauheat kuumuudet.

Vierailija kirjoitti:

Elämä täällä ei hymyilytä. Puolet vuodesta on niin surkea sää, että suu jäätyy viivaksi ihan itsestään vaikka muuten olisi kuinka iloinen.

Pitäis ehkä muuttaa Tanskaan, että vois aloittaa hymyilemisen.

Tulee heti mieleen sellaisia aivan karmeita myrskypäiviä että märkä lumi meni joka vaatteen aukosta sisään, tai niin liukkaita päiviä että kaikki kaupungilla kävelivät kuin pingviinit ja yrittivät epätoivoisesti hoippua kaatumatta eteenpäin, tai päiviä kun vesi tulvi kaduille ja kaikki olivat samassa jamassa nilkkaa myöten vedessä. Näistä päivistä ovat jääneet mieleen nimenomaan hymyt, joita täysin tuntemattomat loivat toisilleen.

Luulisi, että juuri vaikeissa oloissa olisi aihetta hymyillä myös tuntemattomille. Sillä ajatuksella, että onpas aivan kamalat nämä meidän olosuhteet, mutta tässä sitä vaan mennään! Voimia, kaveri! Kun kuitenkaan ei ole kyse tilanteesta, jossa taistellisimme toisiamme vastaan vähistä luonnonvaroista, ruoasta ja polttopuista. Vai onko? 

Miksi suomalaiset toimittajat kirjoittavat juttuja amerikkalaisesta näkökulmasta?

"Suuretkaan kaupungit ole kovin suuria" Suomessako sitten on?

Nuorena minulle huomautettiin useasti "mikä hymyilyttää?". No, nämä olivat totisia ihmisiä ja monet jo haudan levossa.

Vierailija kirjoitti:

Elämä täällä ei hymyilytä. Puolet vuodesta on niin surkea sää, että suu jäätyy viivaksi ihan itsestään vaikka muuten olisi kuinka iloinen.

Pitäis ehkä muuttaa Tanskaan, että vois aloittaa hymyilemisen.

Mikä on "surkea sää"? Suomessa on neljä erilaista vuodenaikaa, mitä ei tosiaan joka paikassa ole.

Samanlainen sää on Ruotsissa ja samankaltainen Norjassa. Eikä Tanska paljon siitä jää.

Vierailija kirjoitti:

Suomaan asukkaat tulivat suolta ihmisten pariin vasta viime huhtikuussa. Emme ole tottuneet ottamaan huomioon muita ihmisiä. Elämme kaupungeissakin kuten joskus savupirteissä, joissa lähin naapuri asui 10 km päässä. Ei sille tarvinnut hymyillä. Ei tarvinnut puhuakaan kuin kerran vuodessa, ehkä. Hiljaakin sai olla.

Tanskalaiset taas ovat aina pikkasen kaljakännissä, hyvällä tuulella ja kielikin kuulostaa siltä, ettei sitä voi nauramatta kuunnella. Eli helppohan siellä on hymyillä.

Varmaan oma kieli on heille maaillman luonnollisin asia eikä mikään naurun aihe 🙄

Mihelläni on tanskalaiset sukujuuret ja käymme pari-kolme kertaa vuodessa Tanskassa ja sieltä käy sukulaisia meillä. Kaikki tanskalaiset, jotka olen tavannut, ovat kyllä oikein ystävällisiä ja hymyileviä. Pian vietämme isolla joukolla Venetsialaisia ja ne juhlat ovatkin Tanskan serkuille ihan eka kerta, mutta uskon heidän tykkäävän.

Vierailija kirjoitti:

Näin autistina muiden ihmisten huomioiminen vie ihan hirveästi energiaa. Jokainen hymy ja silmiin katsominen rasittaa nuppia ja alkaa pitkäjaksoisena vain ahdistamaan. Töiden ja seuraelämän ulkopuolella kuljen mieluusti ns. laput silmillä, että jaksaa niitä oikeasti tärkeitä kohtaamisia.

Tämä.

Jenkkivideoissa tällaiset ominaisuudet katsotaan autismin kirjon piirteiksi. Ei yksin niillä tietenkään diagnoosia saa, mutta katsoin juuri eilen videon, jonka mukaan "resting bitch face" voi johtua autismista.

Jokainen voi sitten miettiä, mitä mieltä on asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 57: "Kysymys ei ole pelkästä tapakulttuurista, vaan myös siitä miten hyvinvoiva yhteiskunta on näiden tapojen vuoksi. Suomessa on todella paljon yksinäisiä ihmisiä, masennusta ja itsemurhia. Ihminen on sosiaalinen eläin, ja ilman lajityypillistä kanssakäymistä keskivertoihminen alkaa oireilla. Suomalaisten puhumattomuus ja vaikeus olla muiden ihmisten kanssa saa jo sellaiset mittakaavat, ettei kyse ole enää terveestä kulttuurierosta. Näen, että monen suomalaisen kyvyttömyys olla sosiaalisessa tilanteessa on ensisijaisesti oire. Mielestäni on aika vakavaa, jos pelkkään hymyyn saatetaan suhtautua epäilevästi tai jopa aggressiivisesti. Ei tämä ole normaalia enää."

 

Jos nyt vastaantulijat kaduilla  alkaisivat hymyillä, kuinka paljon se vähentäisi ihmisten yksinäisyyttä, masennusta tai itsemurhia? Jos hymyilemisestä tehtäisiin samanlainen asia kuin smalltalkistakin eli asia, joka ei tarkoita yhtään mitään,

Miksi oletat, että hymy tai kuulumisten vaihtaminen olisi feikkiä? Tanskalaiset eivät ole amerikkalaisia. Tämä itsessään kertoo jo ihan tarpeeksi siitä, että suomalainen kulttuuri on sairas. Kaikki muu paitsi nyrpeänä oleminen on feikkiä? Kerropa, miksi monista suomalaisista tulee huomattavan sosiaalisia ja puheliaita tuntemattomia kohtaan kun he ovat humalassa? Mihin se hiljaisena olemisen hyvä tapa katoaa tässä vaiheessa? Minusta tämä näyttää siltä, että ihmisillä on tarve sosiaalisuuteen mutta sitä ei uskalleta näyttää muutoin kuin humalassa. Aika säälittävää.

Jutustelu ei välttämättä johda mihinkään syvempään, mutta joskus siitä voi alkaa ihan ystävyyskin. Suomessa pelätään jutustelua niin paljon, ettei juttuseuraa kaipaava yksinäinen uskalla ikinä avata suutaan. Joskus jutustelu voi liittyä ihan vain siihen, että varmistetaan että iäkkäällä naapurilla on kaikki ok. On erikoista, jos tätä pidetään jotenkin vääränä. Jutustelu on myös keino oppia ympäröivästä maailmasta ja ihmisistä. Ja se hymy usein tarttuu, mutta feikkihymyn erottaa nopeasti aidosta hymystä. Tanskalaiset ovat aidosti hyväntuulisia.

Kyllä se aika karua kieltä suomalaisesta kulttuurista kertoo, että vanhukset kuolevat koteihinsa ilman että kukaan edes huomaa tätä. Jos tämä puhumattomuuden kulttuuri on jonkun mielestä hienoa, niin fine. Mun mielestä tämä on yksiselitteisesti ongelma, ja olen vakavasti harkinnut muuttoa pois Suomesta koska en halua että lapset oppivat ikäviksi jurnuttajiksi. Näkeehän sen monesta lapsestakin, että on hankalaa ottaa kontaktia toiseen kun ei tunneta entuudestaan. Tanskassa lapseni pääsivät heti muiden leikkeihin vaikka yhteistä kieltä ei ole. Ero on aivan valtava. Ehkä en ikinä sopeutunut Suomeen, koska sukujuureni ovat Ruotsista. Mistä sitä tietää. 

Olen kantasuomalainen, ja vieraille puhuminen on aina tuottanut minulle jonkin asteista päänvaivaa.

Ensinnäkin en meinaa keksiä puheenaiheita vieraiden kanssa.

Toiseksi, en tiedä, miten kauan sen uuden tuttavuuden kanssa pitäisi jatkaa juttua. Milloin se jatkuu liian pitkään ja käy kiusalliseksi? Jos alamme puhua esim. bussia odottaessa, niin pitääkö meidän bussissa istuutua vierekkäisille paikoille ja jatkaa juttua siellä? Entä jos molemmilla on pitkä matka mutta puhuttava loppuu kesken matkan?

On usein helpompaa olla puhumatta mitään.

Mitä vikaa on olla epäsosiaalinen? Miksi pitäisi olla sosiaalinen, kun olen tyytyväinen yksin?

Vierailija kirjoitti:

Olen itse hymyileväinen ja kun tulin Suomeen takaisin ulkomailla asustelun jälkeen, iski tuo hymyttömyys kyllä kasvoihin.

Ja lisäksi (omasta kokemuksesta):

Jos Suomessa hymyilee, niin tullaan huutamaan (keskellä päivää) että mitä sä mulle naurat. Illalla jos sattuu hymyilemään, niin tullaan iholle asti, koska ilmeisesti minua himottaa kaikki vastaantulijat. Ja bussissa tai junassa ei saa hymyillä, vaihtoehdot ovat lääppijät tai puheripuliset mummot. Ja taas olen epäkelpo kun en halua housua raottaa tai lähteä mummon kanssa kahveelle.

 

Katseen kohde voi tulkita hymyn myös niin, että minussa on jotain vikaa, jolle tuo toinen hymyilee. Että mitä olen nyt taas tehnyt väärin, onko sepalus jäänyt auki tai hama juuttunut takaa vyötärölle tms.

Vierailija kirjoitti:

Hymyilemättömyys ja tervehtimättömyys on myös syy, miksi suomalaiset väittävät Pariisia tylyksi. 

 

Jos tervehdit Pariisissa hymyn kanssa, herttaisempaa palvelua saa hakea. Jos lähestyt suu viivana tuijottaen, ranskikset olettavat, että aiot pian ottaa puukon esiin. 

Ranskalaiset ovat todella töykeitä ja epäkohteliaita - turha sitä on kaunistella mitenkään.