Kummilapsi (15 v) ei vaivautunut kiittämään joululahjasta

Meillä kummia kiitti ensin lapsen isä, joka sai lahjakortin käteensä, sitten minä, joka näin, että lahjakortti annettiin, heti aattona lahjan saanut lapsi puhelimitse, seuraavana päivänä minä uudestaan, samoin lapsi, kun kohdattiin kummi aamulla kirkolla ja uudestaan kiitettiin iltapäivällä, kun nähtiin kummia mummolassa.

Eilen kummi laittoi viestin, että voisi opetella kiittämään lahjasta, ei ole tullut edes sähköistä kiitoskorttia!

Luulisi osaavan jopa puhua.

En kyllä tajua teitä lahjoja postittelevia kummeja. Itsepä rupeatte lahja-automaateiksi. Vaikeampaa ja tärkeämpää olisi olla aikuinen ystävä lapselle/nuorelle.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin lopetin, kun 12 v. ei kiittänyt.

No jos lapsi on 11 vuotta kiittänyt lahjasta, niin on pikkumaista heti vetää herneet nenään yhdestä kerrasta. 

Teitä itseänne ei ole opetettu empatiassa, vaan katkeruudessa, jos toimitte noin. Lapset eivät tosiaan menetä mitään, jos jää suhde tuollaisiin nipottaviin aikuisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Samaa sanon, kuin muut yllä. Toivottavasti todella lopetat tuollaisen lapsen lahjomisen. Minä en aikoinaan ymmärtänyt sitä tehdä, vaan juurkin vähistä varoista yritin ostaa kummilapselle lahjoja. Aina huonoja, ei kiitosta, irvistyksiä, pelkkää nurinaa. En kehdannut lopettaa, vaikka KAIKKI kehottivat tekemään niin. Olisi pitänyt. Joten ota ohjeesta vaari ja lopeta lahjominen, kunnes  oppii käyttäytymään.

Ei tainnut kukaan sinuakaan opettaa, kun kasvoit noin kieroon ja katkeraksi. 

Minun ihana kummityttöni kyllä  soitti ja kiitti. On jo täysi-ikäinen, mutta muistan edelleen. Hän myös muistaa minua 

Vierailija kirjoitti:

Niin Minä annan lahjat jos/kun näen 

Minä annoin lahjan suoraan kummilapselle, tyttö. Äitinsä kiitti siinä hänen puolestaan. On nyt 13 v eikä ole koskaan mistään lahjasta kiittänyt. Minulla samanikäinen poika, joka hoitaa kiittämiset lahjoista ja pikkujutuistakin, vaikka karkkipussista, ihan omatoimisesti. 

Kummityttöni 9 v soitti ja juteltiin 

kiitti lahjoista ja kertoi joulusta mummolassa 

Noo   sen ymmärtää, jos 15v   ei ymmärrä kiittää.    Mutta  kun  on  40vuotiaat siskon "lapset"   eikä kiitetä  eikä toivoteta jouluja.   Tässäpä  sitä on mietitty   näitä  käytöstapoja...      Väleissä ei  riitoja eikä muuta.   

Omat nuoreni aina kiittää, ovat pieninä jo soittaneet ja kiittäneet. Omat kummilapset ei, vanhin niistä tosiaan 15v , harmi vaan kun on "sukua" 

Ei ole yhtään kummilasta. Ei ongelmaa. 

Jos mää lapsena en oisi kiittäny lahjoista vaikka en tykännyt niistä niin olisin saanut selkään. Mutta eihän näitä nykyajan pentuja saa kasvattaa. Olkoot s-tana ilman lahjoja sitte.

Oletko vain lahja-automaatti vai oletko myös muistanut huolehtia kummilapsen kristillisestä kasvattamisesta?

Olettavat ja pitävät itsestäänselvää, että saavat lahjaksi PS5:n, iPhone15:n, Monclearin takin, CG takin tai AirJordanit ja sitten kun näitä ei paketissa olekaan on pettymys niin suuri, että ei vaivauduta kiittämään siitä saadusta lahjasta. 

Tuttua tarinaa. Minun kummipoikani on jo nyt keski-ikäinen perheenisä. Pyrin yleensä muistamaan häntä joko syntymäpäivänä tai muuna merkkipäivänä. Ylioppilaslahjankin hankin. Kiitoksia ei juuri kuulunut, vaikka olisi luullut korkeasti koulutettujen vanhempien osaavan kasvattaa lapsensa. Häälahjankin hommasin. Siitä kiitti nuori rouva, jonka olin tavannut vain kerran tai pari aikaisemmin. Eli jotkut ovat sentään nauttineet hyvästä kasvatuksesta.

Olen itse tavallisesta duunariperheestä, mutta kyllä meillä opetettiin kiittämään lahjoista. Isotäti asui pääkaupunkiseudulla ja sieltä löytyi mm. nättejä mekkokankaita, joita hän lähetteli postipaketissa. Aina äiti muistutti, että kiitoskirje pitää kirjoittaa, vaikka olin vasta oppinut kirjoittamaan. Ja kaikkia muitakin totta kai kiitin, kun sain joulu- tai syntymäpäivälahjoja. Eikä se kiittäminen ollut edes vaikeaa!

Sama täällä. Onneksi minulla on vain yksi kummilapsi, joka on lähisukulaiseni lapsi,  ja nyt aikuinen.

Ostin aina syntymäpäivä,-  ja joululahjat, kysyin toiveet ja pyrin mahdollisuuksien rajoissa toteuttamaan niitä. Lisäksi  vein elokuviin, teatteriin, konsertteihin,  musikaaleihin ja myös ulkomaanmatkoille.

Ikinä ei kiitoksen sanaa mistään. Arvosteluja kyllä tuli,  ja lisäksi kummilapseni valitti, ja puhui muunneltua totuutta minusta äidilleen ja muille sukulaisilleni. 

Lopulta, kun valehtelu lisääntyi ja mukaan tuli mykkäkoulu ja kiukuttelu , sain tarpeekseni, ja lopetin, nykyisin en pidä yhteyttä kummilapseeni.

Enkä noudata vanhaa sanontaa , joka kuuluu näin: lasta kasteelle ja vainajaa hautaan, niistä ei saa kieltäytyä ! Kyllä saa. 

Meillä on vain yksi lapsi, nyt jo aikuinen , ja olen opettanut pienestä pitäen hänelle kiittämisen tärkeyden.  

Hän lähettää kiitokset lahjoista perinteisellä postikortilla sukulaisille jotka eivät käytä nettiä,  ja muille sähköisen e- kortin. 

Minulle kummini ei koskaan antanut mitään lahjaa, eikä muutenkaan muistanut. 

Sen sijaan äidiltäni kuppasi rahaa lainaksi, eikä koskaan maksanut takaisin.