Olen alkanut kokea itseni rumaksi ja vialliseksi, koska mieheni ei ikinä kehu mua

-jatkoa edelliseen

Kotona hoidan noin arviolta 60% kotitöistä, että nuo nyt menevät melko lailla tasan. Alle kouluikäisiä lapsia hoidan suunnilleen 75% arjesta, kun tuo puoliso vuorottelee ilta ja aamuvuoroissa. Kuukauden neljästä viikonlopusta olen keskimäärin kolme lasten kanssa yksin kaiket päivää, kunnes puoliso tulee kotiin ja valittelee kuinka raskas päivä oli taas ja rupeaa listaamaan asioita mitä (minun) pitää hoitaa

Ja kyllähän hän tekeekin raskasta työtä, toki saa olla useina päivinä viikossa arkisin yksin kotona vapaapäivillään tai ennen iltavuoroon menoa köllöttelemässä, kun vien lapset aamulla hoitoon ennen töihin lähtöä.

Itselle ainoa vapaa-aika arjessa on, kun saan lapset nukutettua siinä iltayhdeksän kieppeillä, niin saan ehkä tunnin katsella televisiota tai lähteä kuntoilemaan. Toki lähden mielummin kuntoilemaan, kuun kuuntelen taas illan valitusta tai sipsien rouskutusta sohvalla. Tai seksin vonkausta, mutta se tapahtuu yleensä kerran kuussa, tällöin puolisoni yleensä muistaakin, että olemme naimisissa, emmekä kämppäkavereita ja yrittää vongata tavallista enemmän läheisyyttä, kunnes saa halunsa hoidettua pois alta.

Silloinkin kun olemme yhdessä kotona, minä hoidan iltapalasta iltasatuun, iltapesuun yöunille asti oikeastaan kaiken vaadittavan. Tuolloin puoliso yleensä istuu läppärin ääressä valittelemassa sähkön hinnasta tai muusta vastaavasta.

Läheisyyttä meillä ei oikeastaan enää ole, haluja on itsellä vaikka muille jakaa, mutta tällä kohtaa ne eivät kyllä enää kohdistu omaan puolisoon. Pettämään en ala, niin voin nuo haluni vielä muutaman vuoden hoitaa ihan itsekseni.

Tienaan noin 2-3x sen mitä vaimoni, joka tietysti tulee vääjäämättömän avioeron kohdatessa puolisolle päänvaivaa, koska haluan vähintään yhteishuoltajuuden ja koska vaimolla ei tule varaa tulevaisuudessa kuin asua kerrostalo yksiössä tai kaksiossa, haluan myös lähivanhemmuuden, että lapsillani olisi mukavat puitteet elää. Elatusapua en aijo  pyytää, tuloillani pärjäämme kyllä ilmankin.

Tämän kaiken vielä kestäisi, jos edes kerran kuussa kuulisi vaikka edes sen "näytät kivalta".

M35, toinen jalka ulkona.

Ota seuraavaksi narsisti. Taatusti tulee sellaista rakkauspommituslööperiä ja vähän muutakin siinä sivussa, että ikävä tulee vielä sitä hiljaista jurnuttajaa, joka kaikesta huolimatta oli hyvä ihminen. Vaikkei se aina osannutkaan tunteitaan niin täydellisesti ilmaista. 

Vierailija kirjoitti:

Mä heräsin vuosi sitten siihen että meidän parisuhteessa on vain yksi ihminen. 

Pystyin ennalta muistamaan kaikki kolme "kehua" mitä puolisolta olin vuoden aikana saanut, tosin niistäkään kahta ei varmaan muissa parisuhteissa edes lasketa kehuiks. Eli noin saman verran mitä toiselle sanoin päivän aikana.

 Aikalailla tasan vuosi sitten päätin, että annan suhteeseen tasan saman panoksen minkä puolisokin. Parisuhde kuoli tasan siihen paikkaan, jotenkin sitä ajatteli, että ehkä toinen herää ja ottaa edes asian esille, kun parisuhde muuttuu täysin puolisoista kämppäkavereiksi, joilla on yhteisiä lapsia. Se nyt oli näin jälkeenpäin ajatellen täysin turhaa kuvitelmaa.

Ensimmäiseen kevääseen mennessä olinkin jo suhteellisen masentunut, kun ymmärsin että meidän parisuhde on viimeisen kymmenen vuotta ihan täysin yksipuolista ja pelkästään minun harteilla. Tänä vuonna oon saanut kaikenkaikkiaan KAKSI positiivista

-jatkoa edelliseen

Kotona hoidan noin arviolta 60% kotitöistä, että nuo nyt menevät melko lailla tasan. Alle kouluikäisiä lapsia hoidan suunnilleen 75% arjesta, kun tuo puoliso vuorottelee ilta ja aamuvuoroissa. Kuukauden neljästä viikonlopusta olen keskimäärin kolme lasten kanssa yksin kaiket päivää, kunnes puoliso tulee kotiin ja valittelee kuinka raskas päivä oli taas ja rupeaa listaamaan asioita mitä (minun) pitää hoitaa

Ja kyllähän hän tekeekin raskasta työtä, toki saa olla useina päivinä viikossa arkisin yksin kotona vapaapäivillään tai ennen iltavuoroon menoa köllöttelemässä, kun vien lapset aamulla hoitoon ennen töihin lähtöä.

Itselle ainoa vapaa-aika arjessa on, kun saan lapset nukutettua siinä iltayhdeksän kieppeillä, niin saan ehkä tunnin katsella televisiota tai lähteä kuntoilemaan. Toki lähden mielummin kuntoilemaan, kuun kuuntelen taas illan valitusta tai sipsien rouskutusta sohvalla. Tai seksin vonkausta, mutta se tapahtuu yleensä kerran kuussa, tällöin puolisoni yleensä muistaakin, että olemme naimisissa, emmekä kämppäkavereita ja yrittää vongata tavallista enemmän läheisyyttä, kunnes saa halunsa hoidettua pois alta.

Silloinkin kun olemme yhdessä kotona, minä hoidan iltapalasta iltasatuun, iltapesuun yöunille asti oikeastaan kaiken vaadittavan. Tuolloin puoliso yleensä istuu läppärin ääressä valittelemassa sähkön hinnasta tai muusta vastaavasta.

Läheisyyttä meillä ei oikeastaan enää ole, haluja on itsellä vaikka muille jakaa, mutta tällä kohtaa ne eivät kyllä enää kohdistu omaan puolisoon. Pettämään en ala, niin voin nuo haluni vielä muutaman vuoden hoitaa ihan itsekseni.

Tienaan noin 2-3x sen mitä vaimoni, joka tietysti tulee vääjäämättömän avioeron kohdatessa puolisolle päänvaivaa, koska haluan vähintään yhteishuoltajuuden ja koska vaimolla ei tule varaa tulevaisuudessa kuin asua kerrostalo yksiössä tai kaksiossa, haluan myös lähivanhemmuuden, että lapsillani olisi mukavat puitteet elää. Elatusapua en aijo  pyytää, tuloillani pärjäämme kyllä ilmankin.

Tämän kaiken vielä kestäisi, jos edes kerran kuussa kuulisi vaikka edes sen "näytät kivalta".

M35, toinen jalka ulkona.

Sanat ovat loppupeleissä aika turhia ja teot merkitsevät. Kun ihminen oikeasti haluaa olla kanssasi, kyllä sen ilmeestä ja eleistä huomaa. Sanoja oppii toistelemaan puhuva papukaijakin. Pettäjät vakuuttelevat usein rakastavansa puolisojaan. Teot kertovat silti muuta. 

Vierailija kirjoitti:

Mä heräsin vuosi sitten siihen että meidän parisuhteessa on vain yksi ihminen. 

Pystyin ennalta muistamaan kaikki kolme "kehua" mitä puolisolta olin vuoden aikana saanut, tosin niistäkään kahta ei varmaan muissa parisuhteissa edes lasketa kehuiks. Eli noin saman verran mitä toiselle sanoin päivän aikana.

 Aikalailla tasan vuosi sitten päätin, että annan suhteeseen tasan saman panoksen minkä puolisokin. Parisuhde kuoli tasan siihen paikkaan, jotenkin sitä ajatteli, että ehkä toinen herää ja ottaa edes asian esille, kun parisuhde muuttuu täysin puolisoista kämppäkavereiksi, joilla on yhteisiä lapsia. Se nyt oli näin jälkeenpäin ajatellen täysin turhaa kuvitelmaa.

Ensimmäiseen kevääseen mennessä olinkin jo suhteellisen masentunut, kun ymmärsin että meidän parisuhde on viimeisen kymmenen vuotta ihan täysin yksipuolista ja pelkästään minun harteilla. Tänä vuonna oon saanut kaikenkaikkiaan KAKSI positiivista

Noin siinä käy kun saa huonon vaimon. Lasten jälkeen ei panosta mihinkään. Nyt vain heität sen pihalle ja lähet ettimään uutta naista ja elä vaa naimisiin mene uuestaan vaan pysytte enintään avopuolisoina.

Vierailija kirjoitti:

Sanat ovat loppupeleissä aika turhia ja teot merkitsevät. Kun ihminen oikeasti haluaa olla kanssasi, kyllä sen ilmeestä ja eleistä huomaa. Sanoja oppii toistelemaan puhuva papukaijakin. Pettäjät vakuuttelevat usein rakastavansa puolisojaan. Teot kertovat silti muuta. 

Sanat ovat tärkeitö