Olen alkanut kokea itseni rumaksi ja vialliseksi, koska mieheni ei ikinä kehu mua

Älä sano sille pahasti, sano hyvästi!

No minä sanon: sä olet upea ja kaunis just tuollaisena! <3

No oletko itse kehunut häntä? Jos olet niin miten reagoi? Itse olen todella huono kehumaan ja aina jos joku minua kehuu niin se tuntuu kiusalliselta tilanteelta. 

Kohta se mies itkee kuinka ero tuli puskista. Mutta hei, ei tarvinnut lirkutella puolisolle turhia. Se se vasta olisi monelle miehelle kamala paikka, erokin on helpompi kuin vaimolle kauniiden sanojen suominen.

Oletko objektiivisesti arvioiden kaunis? Jos et ole, niin miehesihän vaan valehtelisi, jos hän sinua kauniiksi kehuisi.

Täysin turhaa kehuskelua

Omasta kokemuksesta voin kertoa, ettei tilanne muutu miehesi kohdalla ja tilanteesta tulee sinulle vain huonompi.

Jk. minä osaan kehua toista - aina löytyy toisesta hyvä sana sanottavaksi.

Pyydä häntä kehumaan sinua. Ihan yhtä lailla voi toivoa ääneen kehuja kuin hankausta tai seksiä tai jalkahierontaa.

Mitä pitäisi kehua

ruuanlaittoa?

Siivousta?

Ulkonäköäsi?

Keskustelutaitojasi?

No????

Jos et oo kaunis?

Jos hän kehuisi niin tekisi sen vain sinua miellyttääkseen

Ota minun avopuolisoni, joka vapautuu kohta markkinoille. Saat kuulla ummet ja lammet miten ihana ja kaunis olet. Toivottavasti ei haittaa, että samat kommentit saavat muutkin naiset.

Miesten kehuista suurin osa jaetaan tilanteissa, joissa naiselta halutaan pelkkää pimperoa. Sormus on paljon suurempi kehu kuin ne mitään tarkoittamattomat imartelut.

no onko tullu lihottua ? 

Vierailija kirjoitti:

Kohta se mies itkee kuinka ero tuli puskista. Mutta hei, ei tarvinnut lirkutella puolisolle turhia. Se se vasta olisi monelle miehelle kamala paikka, erokin on helpompi kuin vaimolle kauniiden sanojen suominen.

Juuri näin! On se niin hiton vaikeaa ukolle sanoa yhtään kiitosta tai kehua. Olen kysynyt mitä hän menettää, jos toista kehuu, oman erinomaisuutensako? Alkaa vähitellen riittämään! Lopetin minäkin passaamisen ja paitojen silittämisen, jos ruokaa haluaa niin tehkööt itse eipä tarvitse ketään kiitellä. Töissä miehet kiittävät ja kehuvat, kun teen työni hyvin ja näytän nätiltä. Autan heitä mielellään, kun osaavat kiitellä. Kiittänevätkö omaa vaimoaan samallalailla? 

Vierailija kirjoitti:

Pyydä häntä kehumaan sinua. Ihan yhtä lailla voi toivoa ääneen kehuja kuin hankausta tai seksiä tai jalkahierontaa.

Omalla kohdalla ei ole pyynnöt auttaneet. Kun ei osaa kuulema kiittää. Olen kuitenkin kuullut kuinka muita, tuttujaan kiittelee, jos on aihetta. Tosin eipä se juuri halaile minua, mutta vastaan tulevaa tuttua akkaa niin lämpimästi halasi silmieni edessä. Kannattaako tuota enempää katella? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kohta se mies itkee kuinka ero tuli puskista. Mutta hei, ei tarvinnut lirkutella puolisolle turhia. Se se vasta olisi monelle miehelle kamala paikka, erokin on helpompi kuin vaimolle kauniiden sanojen suominen.

Juuri näin! On se niin hiton vaikeaa ukolle sanoa yhtään kiitosta tai kehua. Olen kysynyt mitä hän menettää, jos toista kehuu, oman erinomaisuutensako? Alkaa vähitellen riittämään! Lopetin minäkin passaamisen ja paitojen silittämisen, jos ruokaa haluaa niin tehkööt itse eipä tarvitse ketään kiitellä. Töissä miehet kiittävät ja kehuvat, kun teen työni hyvin ja näytän nätiltä. Autan heitä mielellään, kun osaavat kiitellä. Kiittänevätkö omaa vaimoaan samallalailla? 

 

Miksi te naiset "aina" teette tuota, "passaatte ja paitoja silitätte"? Itse en sellaista ole keneltäkään kaivannut vaan mieluiten itse tehny tarpeelliset asiat (paitojen silittäminen on turhaa ajan hukkaa). 

Vierailija kirjoitti:

Jos hän kehuisi niin tekisi sen vain sinua miellyttääkseen

Mitä pahaa siinä olisi, jos on aihetta kiittää. Kiitos kuuluu yleissivistykseen sekä avioliitossa että sen ulkopuolella. 

Ap, vapauta se mies luontoon, ei siitä ole ihmisten kanssa elämään. Määrittele itse arvosi ja kauneutesi, kehu itse itseäsi, kiitä itseäsi kaikesta, mitä teet. 

Mä heräsin vuosi sitten siihen että meidän parisuhteessa on vain yksi ihminen. 

Pystyin ennalta muistamaan kaikki kolme "kehua" mitä puolisolta olin vuoden aikana saanut, tosin niistäkään kahta ei varmaan muissa parisuhteissa edes lasketa kehuiks. Eli noin saman verran mitä toiselle sanoin päivän aikana.

 Aikalailla tasan vuosi sitten päätin, että annan suhteeseen tasan saman panoksen minkä puolisokin. Parisuhde kuoli tasan siihen paikkaan, jotenkin sitä ajatteli, että ehkä toinen herää ja ottaa edes asian esille, kun parisuhde muuttuu täysin puolisoista kämppäkavereiksi, joilla on yhteisiä lapsia. Se nyt oli näin jälkeenpäin ajatellen täysin turhaa kuvitelmaa.

Ensimmäiseen kevääseen mennessä olinkin jo suhteellisen masentunut, kun ymmärsin että meidän parisuhde on viimeisen kymmenen vuotta ihan täysin yksipuolista ja pelkästään minun harteilla. Tänä vuonna oon saanut kaikenkaikkiaan KAKSI positiivista kommenttia puolisolta ja vaikka itse välillä oikein yritän olla sanomatta mitään kivaa toiselle, niin sanon niitä sitten huomaamattakin vahingossa. Positiivisia kommentteja ja kehuja ulkonäöstäni saan kyllä työpaikalla ja kodin ulkopuolella tutuilta ja vähemmän tutuilta ja tiedän olevani kyllä ihan kivaa katseltavaa. 

Kesällä päätin että okei, täytyypä keksiä jotain muuta mikä tekee mut onnelliseks, tää suhde se ei selkeestikkään ole, mut ei toi puolisokaan oo mulle onnee velkaa. Lisäsin päiviini mieleistä tekemistä, rupesin käymään aktiivisemmin urheilemassa, eikä oikein enää edes kiinnostanut puolison mielipide omasta ulkonäöstä vaikka tiedän että oma olemus, ulkonäkö ja itsevarmuus kohosi reippaasti. Tämän ehkä vähän jotenkin puolisossa huomasi, kun rupesi enemmän kärttämään kohteliaisuuksia omasta itsestään ja jopa tekemään itsenäisesti alotteita seksiin, mutta sai kun saikin pidettyä suunsa supussa ja olemaan sanomaata edes kerran että "näytät kivalta", joka ei omalla mittapuulla vaatisi mitään, ei edes vaivaa sen sanomiseen. 

Syksyllä puoliso sitten hönöpäissään valitti, "kun ei ikinä enää kuule mistään mitään positiivista". Pienen hetken ajattelin että nytkö se heräs tähän tilanteeseen, mutta ei. Toki teki mieli sanoa, että nyt on muuten se hetki kun on syytä katsoa peiliin, mutta mitäpä se olisi auttanut. Enemmänkin pahentanut tilannetta.

Nämähän ei siis ole asioita mitkä ovat tulleet ihan puskista, vaan mistä olen yrittänyt puolisolleni puhua vuosikaudet ja yleensä noin kahdeksi viikoksi onkin keskustelun jälkeen yrittänyt panostaa suhteeseen enemmän, mutta kun palaa aina samaan lähtöasetelmaan ja taantuu taas pelkäksi kämppikseksi, niin turha siitä on enää keskustella. Enkä rehellisesti jaksakkaan. Aivan sama jos totta puhutaan.

Tottakai haluan olla toiselle edelleen mukava, enkä aiheuttaa mielipahaa, enkä sitä teekkään.

Tänä jouluna sain puolisoltani (ainoaksi) joululahjaksi puolisolta aivan kamalat yöhousut, jotka oli napannut aleräkistä mukaansa, kun oli äitinsä kanssa shoppailemassa. Itse olin jo hyvissä ajoin ennen joulua tilannut ja käynyt hakemassa toiselle lahjat, sellasiset jotka olin ajatuksella valinnut ja toisen toiveita kuunnellut. Rahasta ei ole kyse, molempien palkat menevät yhteiselle tilille, joista sitten käytetään harkinnan mukaan.