Piiskaus ja parisuhteen löytämisen vaikeus
Mistä löytää parisuhteeseen mies, joka nauttii piiskauksen antamisesta? Tapaamani miehet ovat helliä, perinteisestä vaniljaseksistä nauttivia. Tuntuu, että räjähdän sisäisesti ja klitoris sykkii jatkuvasti, sillä en vain saa perinteisestä seksistä tyydytystä.
Tarvitsen seksiin määrätietoisen miehen, joka näyttää kaapin paikan, heittää polviensa päälle tai sängylle ja antaa minulle tarvitsemani. Mies, joka on vahva eikä päästä minua pois, vaikka kuinka anelisin.
Pitääkö tässä siirtyä bdsm-sivustoille seuraa etsimään?
Kommentit (27)
Piiskaajan pitää olla sadisti. Sillä tavalla voit itsekin saada suurta nautintoa. Muutenhan tässä olisi kyseessä alistujan palveleminen, ja sehän nyt ei ole mitenkään hot.
Bdsm baariin ainakin voit jättää seuranhakuilmoituksen. Tai laitat tinderiin musta sydän emojin, ja kyselet asioista jo treffeillä. Mutta vasta sitten, jos mies vaikuttaa mukavalta ja muutenkin haluaisit hänet tavata uudelleen.
Vaimoni löysi minut aikoinaan ihan nettitreffeiltä. Silloin ei vielä ollut tinderiä. Hän ei ollut alun perin hakemassa sadistia, mutta sellaisen sai. Toin kiinnostukseni naisen piiskaamiseen esille kuukauden treffailtuamme. Hän yllätti minut, halusi heti kokeilla ja siitähän se sitten lähti.
Hölynpölyä. Naisten ei ole millään lailla vaikeaa löytää piiskaamisesta pitävää miestä. Mies joka haluaa löytää piiskaavan naisen, tilanne on aidosti vaikea, ellei toivoton.
Mikä tä musta sydän symbolijuttu on?
En ole ap, mutta kiinnostaa tietää lisää.. Onko muita symboleita?
Täytin 40 ja tajusin, että mulla on universumin kokoinen halu niin moniin seksin osa-alueisiin ja olen hukassa suhteessa, jossa en pääse millekään huipulle.
Seuraavassa suhteessa haluan koko setin: sitomista, piiskausta, dildoja, anaalia, pornon tekemistä ja ryhmäseksiä, naisia ja miehiä.
Hei ap, ihan sama kaipuu on minulla! Ollut jo parikymppisestä lähtien. Erehdyin vaan menemään naimisiin miehen kanssa, jota ei piiskaaninen kiinnostanut. Nyt nelikymppisenä ja vapaana naisena toivon, että löytäisin jostain itseäni hiukan vanhemman miehen, joka olisi lempeästi ankara.
Vierailija kirjoitti:

Aloittaja tuskin nyt puhuu kenestä tahansa piiskavasta miehestä, vaan miehestä joka on sekä sopiva kumppani että tykkää piiskata.
Vierailija kirjoitti:
Hölynpölyä. Naisten ei ole millään lailla vaikeaa löytää piiskaamisesta pitävää miestä. Mies joka haluaa löytää piiskaavan naisen, tilanne on aidosti vaikea, ellei toivoton.
Onneksi näitäkin löytyy ja olen onnistunut löytämään omani jo vuosia sitten:-)
Minulla kävi tuuri aikoinaan, olen aina ollut seksissä alistuva ja löysin vahvan naisen joka vie. Kohta 30 vuotta olen silloin tällöin saanut piiskaa. Sen oikeen näkee kun vaimoni nauttii kun piiskaa minua. Minullekin tulee hyvä raukea olo kun hän rankaisee minua.
Vaikea sanoa näin tuntematta mutta.
' Pitääkö tässä siirtyä bdsm-sivustoille seuraa etsimään ? '
Itsepä tuon taidat tietää..
Vierailija kirjoitti:
Hölynpölyä. Naisten ei ole millään lailla vaikeaa löytää piiskaamisesta pitävää miestä. Mies joka haluaa löytää piiskaavan naisen, tilanne on aidosti vaikea, ellei toivoton.
Voi olla. - Silti aina se: fantasioiden tutkimisen jännitys ja syvimpien halujemme tyydyttämisen syntinen nautinto vallitsee euforiassa.. - tai vaikka siinä.. ('arjen khaoksessa'..) - Elämä on.
Vierailija kirjoitti:
Piiskaajan pitää olla sadisti. Sillä tavalla voit itsekin saada suurta nautintoa. Muutenhan tässä olisi kyseessä alistujan palveleminen, ja sehän nyt ei ole mitenkään hot.
Bdsm baariin ainakin voit jättää seuranhakuilmoituksen. Tai laitat tinderiin musta sydän emojin, ja kyselet asioista jo treffeillä. Mutta vasta sitten, jos mies vaikuttaa mukavalta ja muutenkin haluaisit hänet tavata uudelleen.
Vaimoni löysi minut aikoinaan ihan nettitreffeiltä. Silloin ei vielä ollut tinderiä. Hän ei ollut alun perin hakemassa sadistia, mutta sellaisen sai. Toin kiinnostukseni naisen piiskaamiseen esille kuukauden treffailtuamme. Hän yllätti minut, halusi heti kokeilla ja siitähän se sitten lähti.
Piiskaava ei voi olla sadisti!!! Tarkoitus on tuottaa nautintoa ei kärsimystä! Taas joku pelle , joka ei ymmärrä asiasta mitään!
No jopas. Sinä et taida ymmärtää asiasta mitään.
Ap:n kysymys oli täysin oikeanlainen. Hän ei halua vaniljamiestä, joka vain leikkii leluilla. Vastauksena tilanteeseen on, että miehen pitäisi olla sadisti. Seksuaalinen sadisti saa piiskaamisesta kiihotusta ja mielihyvää itselleen. Kun alistuva osapuoli näkee ja kokee piiskaajan himon, se kiihottaa alistujaa suuresti ja hän voi itsekin nauttia.
Vierailija kirjoitti:
Hei ap, ihan sama kaipuu on minulla! Ollut jo parikymppisestä lähtien. Erehdyin vaan menemään naimisiin miehen kanssa, jota ei piiskaaninen kiinnostanut. Nyt nelikymppisenä ja vapaana naisena toivon, että löytäisin jostain itseäni hiukan vanhemman miehen, joka olisi lempeästi ankara.
Millainen on lempeästi ankara? Kuulostaa aika vaniljalta. Yleensä näissä kuvioissa oikea sadisti etsisi oikeaa masokistia, mutta jälkimmäisiä on ihan tilastollisestikin naisissa vähemmän.
Itselle kävi vähän samoin kuin yhdessä aiemmassa viestissä, löysin aikuisiällä ihan vaniljasti naisen, joka yllätyksekseni ei kieltäytynytkään tästä tai kinkyiltystä. Koko nuoruuteni voivottelin ja haikailin sellaista joka olisi vastannut haluihini. Monesti nimittäin kävi niin, että näistä kiinnostunut ei kyllä kiinnostanut parisuhdemielessä millään tasolla.
Olisi aika paljon helpompi asua jossain USA:n kokoisessa valtavassa maassa, missä olisi Fetlifen kaltaiset palvelut yms.
Laitat profiilin Tinderiin ja kuvaukseen mustan sydämen ja ketjun kuvat. Näin minä löysin itselleni Dom miehen.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tä musta sydän symbolijuttu on?
En ole ap, mutta kiinnostaa tietää lisää.. Onko muita symboleita?
Täytin 40 ja tajusin, että mulla on universumin kokoinen halu niin moniin seksin osa-alueisiin ja olen hukassa suhteessa, jossa en pääse millekään huipulle.
Seuraavassa suhteessa haluan koko setin: sitomista, piiskausta, dildoja, anaalia, pornon tekemistä ja ryhmäseksiä, naisia ja miehiä.
Musta sydän = Olen kiinnostunut BDSM seksistä
Ketju = Olen kiinnostunut sidonta leikeistä
Minä löysin itselleni rakastajan, joka kahlitsee minut sänkyyn, tuoliin tai pöytään jonka jälkeen pitää minua "seksi lelunaan". Aivan ihanaa olla täysin toisen vallan alla.
Vierailija kirjoitti:
No jopas. Sinä et taida ymmärtää asiasta mitään.
Ap:n kysymys oli täysin oikeanlainen. Hän ei halua vaniljamiestä, joka vain leikkii leluilla. Vastauksena tilanteeseen on, että miehen pitäisi olla sadisti. Seksuaalinen sadisti saa piiskaamisesta kiihotusta ja mielihyvää itselleen. Kun alistuva osapuoli näkee ja kokee piiskaajan himon, se kiihottaa alistujaa suuresti ja hän voi itsekin nauttia.
Sadisti on oikeasti sairas ihminen, väitä mitä huvittaa!!
Vuonna 2011 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos poisti suomalaisesta sairausluokittelusta transvestisuuden, fetisismin, sadismin ja masokismin. Homoseksuaalisuus poistettiin luokituksesta jo 1981.
Itse haluaisin antaa ja saada välillä rajua seksiä mutta naiseni ei niin välitä semmoisesta. Tai no muutamankerran vuodessa innostuu rajummasta. Ei näitä asioita osannut silloin 20 vuotta sitten parikymppisinä nuorukaisina käsitellä. Oli vain pääasia että sai yleensä seksiä.