:( Kärsiikö kukaan muu huonosta itsetunnosta työelämässä?

Siksi pyrinkin koko ajan eteenpäin ja ylemmäs työtehtävissä mistä seuraa kierre, koska koko ajan on joku asia uusi, eikä koskaan voi kaikkea osatakaan.



Lisäksi minua häiritsee ja ahdistusta aiheuttaa rahan kerjääjät tai avustusten pyytäjät. Jos annan, ajattelen tulleeni huijatuksi jos en anna, ajattelen olleeni pihi ja köyhä antaa vähästä jne.

Mulla on tosi vaikea suhtautua rahan anojiin neutraalisti.

Eka vuosi valmistumisen jälkeen oli ihan kamala. Olin tehnyt ei-koulutusta-vastaavia töitä koko opiskelu- ja lukioarjan, mutta tunsin silti olevani aivan liian suurissa vesissä valmistuttuani. Stressasin töistä niin että itkeskelin iltaisin.



Onneksi se kuitenkin meni ohi sitä myötä kun työkokemus ja varmuus omista kyvyistä kerääntyi. Olen jo monta vuotta pikemminkin saanut töistä ylimääräistä itsetuntobuustia.

kerhoon.

Nytkin tiedän, että hyvin todennäköisesti saisin palkankorotuksen kun vain pyytäisin... Mutta kun en tohdi millään ottaa asiaa puheeksi. Pitäis perustella miksi juuri mulle kuuluu isompi palkka ja hiukan kehua itseä.

Vaikeeta!

Asun ulkomailla ja joudun siis tekemään töitä vieraalla kielellä (ei ole englanti). Tämä saa aikaan jatkuvan epävarman olon siitä, olenko ymmärtänyt kaiken oikein, onko kirjoittamani teksti riittävän sujuvaa ja virheetöntä, ymmärtävätkö ihmiset minua puhelimessa jne.

Varsinkin myönteisen palautteen saaminen töissä kun on usein niin ja näin. Jos mitään ei kuulu, pitäisi päätellä, että asiat ovat hyvin. Vain virheistä jaksetaan erikseen huomauttaa.

eli kyllä, kärsin minäkin.

Olen luovalla alalla (samalla nimikkeellä aika vähän, joten jätetään sanomatta..).

Olen aika herkkä "taiteilijasielu", ja työssäni ei ole yhtä oikeaa ja hvyää, vaan hyvyys riippuu usein katsojan/ asiakkaan mausta ja mieltymyksistä. Samaan aikaan pitäisi osata luottaa siihen että mielikuvitus kantaa jatkossakin ja ideoita riittää...



Lisäksi eräs työyhteisössämme on aika dominoiva tyyppi, joka helposti jyrää toiset, jos sen sallii tapahtua. Ja arvostelee helposti muiden työt negatiiviseen sävyyn tai jopa menee "korjailemaan" niitä vaivihkaa oman näkemyksensä mukaisesti... Hän ei siis ole mikään esimies.

Muilta kyllä tulee positiivistakin palutetta, mutta kaiken negatiivisen jälkeen se tuntuu usein perusteettomalta lohduttelulta.



Tänään taisi juuri olla huono päivä, kun sitä aloitustakin mietin.

tehtävissä, vaikkakin ihan koulutusta vastaavissa. Tavallaan koen, että olisi rahkeita ylemmäksi, johtotasolle, mutta rohkeus ei riitä hakea (olen julkisella sektorilla). No, ehkä se on merkki siitä, ettei siellä pärjää, kun ei kantti kestä hakeutua edes. Välillä kuitenkin turhaudun omiin tehtäviini.

kotiäitiyden myötä!! :(

Kautta aikojen olen ollut hyvin itsevarma ja hyvän itsetunnon omaava ihminen työelämässä.

Mutta mitä onkaan saanut tämä neljän vuoden kotiäitiys aikaan... huoh...

itsetunto, itsevarmuus ja itsekunnioitus tipotiessään.. :(

sisimmässäni tunnen, että osaan työni riittävän hyvin. Mutta kun pitää alkaa kertoa työhistoriaani, niin itsetuntoni laskee.... Olen jo 39 v ja työkokemus on lyhyttä ja pätkää.

Lähdin yliopistoon vasta 24-vuotiaana ja valmistuin 30-vuotiaana. Yhden työssäolovuoden jälkeen jäin kotiäidiksi viideksi vuodeksi. Sitten olen tehnyt pätkää, koska olemme muuttaneet miehen työn perässä. Oman alan työkokemus on korkeintaan kolme vuotta...

Olen itsekin julkisella sektorilla ja usein tulee näitä epäpätevyysfiiliksiä. Lohdutan itseäni ajattelemalla etteivät työkaverit tai pomotkaan ole mitään ruudinkeksijöitä, kunhan vaan osaavat heittää vakuuttavampaa läppää palavereissa...

eli kyllä, kärsin minäkin.

Olen luovalla alalla (samalla nimikkeellä aika vähän, joten jätetään sanomatta..).

Olen aika herkkä "taiteilijasielu", ja työssäni ei ole yhtä oikeaa ja hvyää, vaan hyvyys riippuu usein katsojan/ asiakkaan mausta ja mieltymyksistä. Samaan aikaan pitäisi osata luottaa siihen että mielikuvitus kantaa jatkossakin ja ideoita riittää...

Lisäksi eräs työyhteisössämme on aika dominoiva tyyppi, joka helposti jyrää toiset, jos sen sallii tapahtua. Ja arvostelee helposti muiden työt negatiiviseen sävyyn tai jopa menee "korjailemaan" niitä vaivihkaa oman näkemyksensä mukaisesti... Hän ei siis ole mikään esimies.

Muilta kyllä tulee positiivistakin palutetta, mutta kaiken negatiivisen jälkeen se tuntuu usein perusteettomalta lohduttelulta.

Kuulosti niin tutulta. No tuskin samasta paikasta kyse, minä olen mainostoimistossa copyna ja se ei sentään ole kovin harvinainen homma. Meidän toimistossa tosin on loistava toimari, joka muistaa antaa tuota positiivista palautetta vuolaasti, joten dominoivasta tyypistä huolimatta oma, aikaisemmin työelämässä heikko itsetuntoni on pikemminkin parentunut tällä työpaikalla.

Lohdutan itseäni ajattelemalla etteivät työkaverit tai pomotkaan ole mitään ruudinkeksijöitä, kunhan vaan osaavat heittää vakuuttavampaa läppää palavereissa...

Työkaverit ovat filmaattisia, sanavalmiita ja mielipiteissään vahvoja - vaikka ne mielipiteet ovatkin välillä mitä sattuu. Minä taas olen ujo ja epävarma enkä osaa pitää vakuuttavia puheenvuoroja, vaikka minulla varmasti olisi paljonkin sanottavaa.

ap

e

Lisäksi eräs työyhteisössämme on aika dominoiva tyyppi, joka helposti jyrää toiset, jos sen sallii tapahtua. Ja arvostelee helposti muiden työt negatiiviseen sävyyn tai jopa menee "korjailemaan" niitä vaivihkaa oman näkemyksensä mukaisesti...

Työpaikallani on kolme eri henkilöä, jotka saattavat "korjailla" muiden töitä. Ja kun nämä kolme tyyppiä muuttelevat vielä toistensakin tekeleitä - mutta moitteet saa aina alkuperäisen työn tekijä.