Lue keskustelun säännöt.
Lapsen menettäminen
21.12.2023 |
Hei!
Onko täällä muita jotka ovat menettäneet lapsensa? Puolen vuoden ikäinen vauvani kuoli 13.11 äkillisesti. Onko lohdun sanoja, kertomuksia miten olette selviytyneet?
Koti on vieras, syli tyhjä. Kaunis tyttöni on poissa. Tuntuu että tulen hulluksi, ehkä jo olen. Muistot, tuska, ikävä ja kysymys MIKSi piinaa ja kiduttaa. Ymmärrän etten ole ainut joka on kokenut tämän. Tunnen itseni silti maailman yksinäisimmäksi ihmisraunioksi. Sain rauhoittavia ja unilääkkeet, mutta tuska ei helpota.
Jos täällä joku on, joka on kokenut saman ja jotenkin jaksanut jatkaa, auta minua.
Kommentit (5)
Suosittelen että ihan pyydät omalta lääkäriltä lähetteen terapiaan. Ei tuollaista varmasti voi kestää ihan täysissä järjissään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lämmin halaus ja osanotto minulta <3
Linkki vie lapsensa menettäneiden perheiden vertaistuki-sivustolle. Moni on jossain vaiheessa kokenut vertaistuen auttaneen ainakin vähän. Kaikki eivät hae tukea heti, jotkut vuosia myöhemmin, jotkut ei koskaan. En painosta, vinkkasin vain. Ehkä sivusto on sinulle jo tuttu.
Osanottoni! Kauhea tilanne, mutta aika parantaa edes vähäsen. Ota lemmikki.
Osanottoni.mikään ei juuri lohduta, työ tai tekeminen voi viedä ajatukset muualle.
vain aika tuo etäisyyttä lopulta kunnes jälleen kohtaamme,
jälleennäkemisin ilosta, odottaen sinua
siihen asti yritän elää jota rakkaus sinuun pitää yllä
Osanottoni. Minulta kuoli vastasyntynyt poikavauvani yli 10 vuotta sitten, myöskin ihan joulun alla. Kuolinsyy ei selvinnyt. Ekat kuukaudet meni sumussa ja luulin tulevani hulluksi, todennäköisesti tulinkin hiukan, mutta se meni onneksi ohi. Hyvin hiljalleen helpotti ja parin vuoden päästä huomasin jo välillä olevani iloinen. Heti kun huomasin niin tuli tietysti hirveä syyllisyyden tunne. Että miten kehtaan olla iloinen, vaikka lapsi on kuollut. Eka vuosi oli ylipäätään hankala, mutta vuosi vuodelta on ollut koko ajan hiukan helpompaa. Nykyään osaan olla onnellinen, vaikka suru on aina osa minua, sitä ei koskaan saa pois mutta ei tarvitsekaan. Hyvää elämää voi elää silti.
Kaikki tällainen tuntuu sinusta tietysti todella kaukaiselta kun olet siinä akuutissa stressissä nyt. Onko sinulla läheisiä? Minua auttoi jaksamaan mies, yhdessä autoimme toisiamme. Ja meillä on kaksi vanhempaa lasta joista piti pitää huolta, he olivat silloin 1v ja 2v. Ei vaan voinut jäädä lattialle makaamaan. Sukulaiseni tulivat myös auttamaan.
FB:ssa on kuolleiden lasten vanhempien ryhmä, olen siellä jäsenenä. Käpy on kuolleiden lasten vanhempien yhdistys, monet ovat sieltä saaneet apua, itse en sinne ole hakeutunut. Ja psykologilta saa apua, minä kävin neuvolan psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa juttelemassa ja siitä oli apua. En heti alkuvaiheessa jaksanut, mutta puolen vuoden jälkeen kävin. Mies kävi keskustelemassa papin kanssa ja hänkin koki, että se auttoi.