Millainen kaupunki Kajaani on asua?
Olisi työpaikka sieltä tarjolla ja pitäisi päättää otanko vastaan.
Vaikuttaa tosi pieneltä paikalta varsinkin kun pääkaupunkiseudulla koko elämäni asunut.
Toisaalta, olisi kuitenkin sen kokoinen että peruspalvelut luulisi löytyvän, ei aivan tuppukylä ja ei varmaan tarvitse ruuhkista kärsiä ja välimatkatkin lyhyemmät?
Itse asuinpaikalta luontoa ja liikuntamahdollisuuksia arvostan, baareissa käyminen tai "meno ja vilske" ei kiinnosta. Onko nätti luonto, entä millaiset ladut ja kuntoradat on, onko laavuja tms? Millaisia ihmiset on, ja miten suhtautuvat muualta muuttaneisiin?
Mitkä on hyviä alueita ja mitkä huonoja? Lyhyt "läpileikkaus" eri asuinalueista olisi kiva kuulla.
Kommentit (26)
Synnyin Kainuuseen. Ihmiset kaikkoavat sieltä, myös Kajaanista. Kajaanilaiset itsekin julistivat kuoleman jo paperitehtaan ja yliopiston lähtiessä.
Muualla Kainuussa on edes sitä surkeaa korpea, josta joku hullu erä-Jorma saattaisi pitää, mutta Kajaaniin ei pitäisi yhdenkään ihmissielun eksyä.
Huuhkajanvaarassahan asuu rikkaat siellä omakotitaloalueella, kaikki isot herrat.
Kuluntalahti on lestadiolaisten valtaama.
Teppanassa nistejä.
Lehtikangas, Puistola, Purola ja Kuurna mukavia paikkoja.
Minä välttäisin eniten Komiahoa ja erityisesti Rekitietä. Siellä pyörii pahimmat nistit ja se on se todellinen "slummi" jos Kajaanissa nyt sellaista yleensä on. Naapurit ainakin hirveitä ja levottomuuksia jatkuvasti, poliisi ihan vakiovieras pihassa. Mummoparka asuu siellä.
Itse asun keskustassa, täällä on rauhallista ja viihtyisää. Lähellä on hyvät lenkkipolut, kesäisin on useampi ulkokuntosali käytössä ja laavutkaan eivät ole kaukana.
Itse suosittelisin keskustaan muuttamista, lyhyet välimatkat joka paikkaan ja kävellen helppo liikkua.
Palveluita täällä on riittävästi perustarpeisiin mutta mitään ylimääräistä ei juurikaan ole. Liikuntamahdollisuuksista tulee kuitenkin iso plussa ja on täällä pari kahvilaa, elokuvateatteri ja muutama ravintolakin.
Autoa täällä ei tarvitse ellei asu maalla, kaikki on kävely/pyöräilymatkan päässä ja julkiset kulkee koulun arkiaikoina ihan ok.
Täällä ei kyllä mielestäni ole mitään ghettoja tai muita isojen kaupunkien murheita, hyvä jos satunnaisesti jonkun vastaantulijan iltalenkillä näkee.
Jos pidät rauhallisesta elämästä ilman ylimääräistä luksusta, tämä on ihan ok paikka asua.
Itse en ainakaan halua muuttaa täältä pois, viihdyn erinomaisen hyvin pienessä kaupungissa ja nautin kun kaikki tarvittava löytyy alle kilometrin säteellä.
Mitä eroa on Kajaanilla ja Rovaniemellä? Kumpaa suosittelette asuinpaikaksi?
En muuttaisi ellei palkkaus olisi todella hyvä. Todella masentava paikka ja ahdistava paikka. Luontoa on mutta silloin kannattaa suunnata vuokatin tai sotkamon maisemiin. Katukuvassa päivisin näkee vain eläkeläisväestöä. AMK tasoista koulutustakin jopa löytyy mutta valmistuneet muuttavat muualle töihin. Keskustassa tyhjiä liiketiloja ja uutta rakennetaan todella vähän.
MItä mitä,
eikös joka paikassa voi liikkua?
Onko liikenteessä ruuhkaa ja isoja ihmisiä?