Miten te jaksatte teini-ikäistenne kanssa, joilla ei koskaan ole mikään hyvin?!
Meillä kuulee usein sanat "sä et ikinä", "miks sä aina", tai erikseen ikinä, mitään tai koskaan. Milloin ei tehdä mitään, koskaan ei saa tarpeeksi mitään tai sitten joku aina tekee jotain väärin.
Joskus tuijotan kuulemma liikaa, joskus taas en ikinä vietä aikaa teinin kanssa vaan aina pikkusiskon. Mutta teinin huoneeseen ei saa juttelemaankaan mennä kuin kerran viikossa hetkenä, jota ei voi etukäteen ennustaa. Ja tällaisenkin hetken aikaikkuna on suhteellisen kapea.
Kaikilla muilla on asiat aina paremmin, ja tolkkua sanomisiin tulee vasta jos alan näyttää itse tunteitani ja kertoa, että myös minä olen ajatteleva ja tunteva ihminen, jolle ei tulla sanomaan ihan mitä tahansa ilman seuraamuksia. Ja tätä pitäiti vielä jaksaa useampi vuosi?
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla kolme teiniä. Tämä on luonne kysymys: meilläkin yksi ns. "helppo" ja kaksi ainaista valittajaa. TOinen heistä myös järkyttävä suustaan (piip piip tekstiä yhdistettynä äiti sanaan). Olen itse ollut maailman helpoin ja kiltein teini ja olen edelleenkin hyvin sopuisa ja tasainen luonteeltani. Ottaa kyllä koville tämä. Varsinkin kun puoliso on herkästi tulistuva ja lähtee teinien huutoon/kiukutteluun mukaan, joten itselleni jää rauhallisen vanhemman rooli. En usko väitteisiin kasvatuksesta, niin erilaisia meillä kaikki kolme rakasta teiniä.
Vertaistukea ap:lle! Yritetään jaksaa, pari vuotta enää!
Tässähän on ihan selkeä syy käytökselle, toinen vanhempi on arvaamaton raivooja ja toinen ihan lapanen. Tuo 'helppo' lapsenne vaan kestää kummallisen perhedynamiikkanne ja kaksi muuta eivät.
Olet onnistunut kasvattajana, jos lapsi ei kanna sinua kohtaan kaunaa, hänellä on terve itsetunto ja hän kohtelee muita hyvin. :)
Se tarvii rakkautta, tukea ja turvaa. Halaa sitä ja sano että rakastat. Siihen perään kerro miten paha mieli tulee kun hän haukkuu sinua, mutta hän voi aina tulla juttelemaan ihan normaalisti.