Hengen adventti
Juutalainen kansa eli monenlaisessa ahdistuksessa. Israelia ja pyhää kaupunkia Jerusalemia miehitti roomalaiset. Verotaakka oli suuri. Kansa oli varsin köyhää. Temppeliä hallitsi Roomaa ja kreikkalaista viisautta mielistelevä elitistinen uskonnollinen johto. Puhdasoppisuutta vaali farisealainen puolue, mutta sekin oli mennyt harhaan rakkaudesta ja pyhyydestä. Sairaudet jylläsivät ja kuolema oli jokapäiväinen vieras. Elämän realiteetit olivat selvät. Ihminen ei selviä yksin. Tarvitaan Jumalan lähettämä Pelastaja, luvattu Messias.
Tätä tarkoitusta varten Jumala lähetti Johannes Kastajan: avaamaan ihmiset silmät ja sydämet elämän karulle todellisuudelle ja herättämään kaipauksen Jumalan armolle.
Täällä Suomessa nautimme hyvinvoinnista. Olemme itsenäisempiä, vaikkakin nykyisen Rooman alaisuudessa. Silti tuloerot ovat kasvamassa ja hyvinvoinnista huolimatta pahoinvointi on todella yleistä. Kohta käsillä oleva joulu tuo monelle hetken helpotuksen pimeään, arkiseen harmauteen. Sairaudet eivät pelota, sillä Suomessa on korkea sairaanhoidon järjestelmä. Kuolema on siivottu pois näkyvistä melkein kuin sitä ei olisi lainkaan. Jumalaa ja mitään Pelastajaa ei tarvita.
Missä ovat aikamme Johannes Kastajat? Ketkä julistavat elämän karua todellisuutta, jotta ihmiset heräisivät suruttomuudestaan ja etsisivät todellista elämää ja ikiaikaista Jumalaa?
Kommentit (2)
He ovat niitä, jotka kohtaavat ihmisiä yksi kerrallaan ja latistamisen sijaan hyväksyvät ihmisen, sellaisena kun hän on.
Käyvät rinnalla vaikeuksista huolimatta, eivätkä usko jokaista pahaa sanaa, mitä toisesta kerrotaan. .
Suuri mysteeri on se, mistä Jumalan voi löytää.
Lapsen silmistä, vanhuksen katseesta tai kun näkee toivon pilkahduksen alkoholin käyttäjän tai narkomaanin harhailevassa silmäyksessä. Siellä on pala Sinun Jumalaasi.
Hmmm.