Lapseni saa kaikista aineista kympin, vaikka ei juuri

Tai sitten lapsella on vaan kuulomuisti, eli muistaa tunnilla puhutut asiat helposti koetilanteessa. Tuo on oppijatyyppi, joka pärjää yleensä peruskoulussa varsin helposti sen suurempia ponnistelematta. 

Mun lapsi samanlainen, nyt tuleva lääkäri. Joillekin vaan opiskelu on helpompaa. 

Kyllä se totuus viimeistään abivuonna teille sitten selviää.

Lukiossa voi olla jo sitten toisenlaista.

Helpollahan tuo selviää kun kyselet itse muutaman hankalamman kysymyksen tai laskun koealueesta. 

Luultavasti kuitenkin hänellä on hyvä muisti ja oppii asiat hyvin tunnilla. 

Vierailija kirjoitti:

Lukiossa voi olla jo sitten toisenlaista.

Juuri näin. Varoittava sana. Voi kostautua, jos ei lue myöhemmissä opinnoissa ja opiskele kunnon lukutekniikkaa.

Meillä teini oppi, että yläkoulussa ei tarvitse tehdä juuri mitään. Läksyt ehti yleensä tehdä jo tunnilla ja koealueet olivat lyhyitä verrattuna lukioon. Ei oppinut tekemään töitä niiden 10 eteen.

Lukiossa olikin sitten läksyjä, projekteja ja koko kirjan mittaisia kokeita. Niihin viimeisenä iltana/yönä luku ei sitten tuottanutkaan 10.

Kertooko tuo lapsestasi vai opetuksen vaatimustasosta? Itse aikanani kävin koulua, jossa luokan huippuoppilas sai kympin ja muut kuutosen. Siinä muodostui ongelmaksi opiskelumotivaation ylläpitäminen, kun aina sai sen kuutosen.

Siis asteikko oli silloin nelosesta kymppiin. Ja se kympin kaveri oli todella fiksu jätkä, ei epäilystäkään. Ja kokeet oli viritetty hänen tasolleen.

Hesarissa oli tänään juttu Päivölästä, vain tilaajille: https://www.hs.fi/visio/art-2000009946609.html

Lainaus jutusta: 

Päivölässä opiskelijoita ei päästetä helpolla.

Peruskoulusta kun tullaan, niin fiksu on oppinut laiskaksi.

Matematiikkalinjalla aloitetaan jo heinäkuussa. Tutustumisjakson aikana opistolla vietetään kolme seitsemänpäiväistä viikkoa, välissä ollaan viikko kotona

...

Etenemisnopeus on sellainen, että se kansallinen kärki, ne ihmiset, jotka lähtevät edustamaan Suomea matikkakilpailuun, joutuvat ensimmäistä kertaa tekemään töitä tosissaan, Esa Lappi sanoo. 

***

Peruskoulun ongelma on, että siellä ei tarjota lahjakkaille oppilaille riittävästi haasteita. Fiksut oppivat siellä laiskottelemaan, kun koulun eteen ei tarvitse tehdä juuri mitään. 

Suomalainen peruskoulu ei ole oppimis- ja suoritusvaatimuksiltaan kovin haastava. Normaaliälyinen tai lahjakas lapsi, jolla ei ole ynpäristössään mitään suurempia oppimista haittaavia tekijöitä (vaikeaa perhetilannetta, koulukiusaamista tms.), pärjää peruskoulussa aika kevyellä panostuksella hyvin. Ja niin ikään heikkolahjaisempi lapsi, joka on ahkera ja panostaa kouluun, voi pärjätä suomalaisessa peruskoulussa kiitettävästi. Vaatimustaso ei oikeasti ole mikään ihmeellinen. Sitten kun mennään korkeammille asteille - lukioon ja yliopistoon - alkaa sitä hajontaa enemmän tulla. Jos vielä yliopiston päättötodistuksessa keskiarvo on kymppi (yliopistoasteikolla siis 5), niin silloin voi puhua poikkeuksellisesta lahjakkuudesta 😀 Mutta peruskoulussa vielä ihan "normaalia" peruslahjakkaalta nuorelta. 

Yläaste on helppo, en minäkään siellä kokeisiin juuri lukenut ja tein kotitehtävät. Monet kuvittelivat minun pänttäävän koulujuttuja aina. En ole itseäni koskaan minään nerona pitänyt, matemaattisesti keskimääräistä lahjakkaampana kylläkin.

Kannattaa varoittaa, että lukiossa ei ole noin helppoa.

Mä olin tuollainen, sillä erotuksella että en pahemmin tehnyt edes niitä läksyjä, jos opettaja ei ollut ihan älyttömän tiukka niiden tekemisestä. Tämä jatkui myös lukiossa, ja koska menestyin siitä huolimatta etten läksyjä tehnyt, katsoivat tiukemmatkin opettajat lopulta asiaa läpi sormien. Suuremmat tehtävät ja esseet tietysti palautin kuten muutkin, mutta tavallisille tuntitehtäville oppikirjasta viittasin kintaalla. Olin sellainen, että opin ihan vain olemalla läsnä ja kuuntelemalla tunnilla.

Tämä kostautui sitten jatko-opinnoissa. Yhtäkkiä opettajat vaativatkin tehtävien tekemistä, ja lisäksi suuri osa opinnoista oli itsenäisesti suoritettavaa etäopiskelua. Enää sujuva oppiminen vain tunneilla istuen  ei ollutkaan selvyys, kun niitä lähitunteja oli niin vähän, ja se näkyi arvosanoissa ja hädin tuskin läpäistyissä kursseissa. Jouduin sitten opettelemaan ihan opiskelun perustaitoja ja kurinalaisuutta parikymppisenä, kun niitä ei koskaan aiemmin ollut vaadittu.

Et voi vertailla numeroita omiin kouluvuosiisi. Siellä saisi samoilla tiedoilla ja osaamisella ehkä sen seiskan, luultavammin kutosen.

Samaa mieltä monen muun kanssa peruskoulun vaatimustasosta. Itselläkin peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli 9.2, vaikka minulla oli vaikea murrosikä ja huomiota meni paljon kaikkeen muuhun kuin kouluun. Vuorokausirytmistä lähtien kaikki arjen rutiinit olivat minulla aika vinksallaan. Tein läksyt yleensä edeltävällä välitunnilla ja kokeisiin luin edellisenä iltana. Oppitunnit menivät joko keskittyessä tai sitten ihan haaveillessa. Koin peruskoulun helpoksi. Kokeissa täysien pisteiden saaminen oli aina ihan siitä kiinni, jaksoiko keskittyä ja riittävästi kerrata. En muista peruskoulussa koskaan olleen sellaista, että en olisi PYSTYNYT saamaan kiitettävää/kymppiä, jos vaan halusin. Vaatimustaso ei tuntunut mitenkään korkealta. 

Lukiossa tulikin jo vastaan se, että piti panostaa enemmän. Työmäärää kursseilla oli enemmän ja aihealueet, jotka piti esim. kokeisiin omaksua, olivat laajempia. Huomasin, ettei kiitettäviä numeroita tule enää sillä, että on tunneilla läsnä ja vikana iltana vähän selaa kirjaa. Hankalan teini-ikäni kuohut kuitenkin jatkuivat edelleen ja painin lukioaikana opiskelumotivaation ylläpitämisen kanssa. Panostin kouluun kyllä enemmän kuin peruskoulussa, mutta en  millään tasolla tehnyt parastani. Lukion päättötodistuksessa keskiarvo oli muistaakseni tasan 8. Kirjoitin yo-kokeissa arvosanat LLEEM. Koen kuitenkin, ja muistan kokeneeni silloinkin, että se, etten saanut aikaiseksi kiitettävää keskiarvoa,  oli vain panostuksesta kiinni. Koskaan ei ollut lukiossa sellainen olo, että älyni ei olisi riittänyt. 

Vasta yliopistossa tuli ensimmäisen kerran vastaan sellaisia tilanteita ja kursseja, joissa huomasin, että se asia on minulle oikeasti vaikeaa. Että vaikka panostan tosissani, en pysty ymmärtämään ja oppimaan ihan kaikkea. Yliopistoaikana olin jo suurelta osin aikuistunut ja järkevöitynyt ja halusin panostaa opintoihini ja oppimiseen. Yliopistoaikaisista tuloksista ei siis voi enää ns. syyttää motivaation tai panostuksen puutetta. Yliopistossa myös ensi kertaa jouduin tilanteisiin, joissa huomasin, että ympärilläni on oikeasti minua älykkäämpiä ihmisiä. Muistan tämän jonkinlaisena shokkina ja realiteettiterapiana, kun siihen astisilla kouluasteilla olin aina kokenut olevani, rumasti sanottuna, "kärkikastia" älykkyydessä ja koululahjakkuudessa. Yliopiston päättötodistuksessa keskiarvoni oli hyvä, 4.0 (asteikko siis 1-5), mutta se oli jo ihan kunnollisen työn ja omistautumisen tulosta. Yliopistossa tein jaksamisen rajoissa parhaani. 

Summa summarum, suomalainen peruskoulu on oppimisen vaatimuksiltaan helppo. Kaikille yhteisenä pakollisena oppimääränä sen on oltava helppo, jotta myös heikompitasoiset pysyvät mukana. Myöhemmillä asteilla päästään vasta mittaamaan sitä todellista lahjakkuutta 

Näin juuri... lapsesi on varmasti vähintään normaaliälykäs, ehkä keskivertoa älykkäämpikin, mutta ei sitä pysty vielä peruskoulun pohjalta sanomaan. Peruskoulussa ei ole vielä mitään sellaista sisältöä, missä pärjäämiseen tarvittaisiin poikkeuksellista älyä. 

Autisti ja asperger ja Levyn kappaletauti.

Mitä haet tällä?

Semmosta se on kun saa 9 jo ilmaantumalla paikalle, kaikki insestin hedelmät saa 10.

Ei tarkoita että olisi älykäs. Esim.taiteelliset ihmiset ei olevälttämättä hyviä koulussa. Sovinnaiset ihmiset pärjää.

Mulla meni peruskoulu samalla tavalla. Opin kuuntelemalla paremmin kuin lukemalla. Jää paremmin mieleen.