Lue keskustelun säännöt.
Ikävä juttu, mutta minulle on alkanut tulla sellainen olo, että en pidä omista vanhemmistani.
14.12.2023 |
Olen siis jo aikuinen ihminen. En olisi osannut kuvitella, että välit omiin vanhempiin voi tulla näin viileiksi ja että en pitäisi heistä. Onko täällä ihmisiä jotka eivät ole vanhempiensa kanssa tekemisissä vaikka he olisivat elossa vielä? Tai vain muita, jotka ajattelevat samoin, että eivät pidä omista vanhemmistaan.
Kommentit (8)
Vanhempiaan kun ei voi valita, niin ihan on oikeus muodostaa mielipide heistä. Eikä se ole tabu tai nolo asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti on. Jos on ikävää käytöstä vanhemmalla, tuskin kaikki luottavat.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempiaan kun ei voi valita, niin ihan on oikeus muodostaa mielipide heistä. Eikä se ole tabu tai nolo asia.
Ihan totta mutta käytännössä ei mene ihan noin. Oletuksena on, että lapset pitävät vanhemmistaan ja ovat heihin yhteydessä vaikkapa jouluna. Etenkin, jos on lapsenlapsiakin, eikä taustalla ole mitään alkoholismia, väkivaltaa tai muuta vakavaa. Pelkkä emme ole tekemisissä herättää kummastelua.
Minulla on aina ollut sellainen olo etten pidä vanhemmistani, ja se taas johtuu siitä etteivät vanhempani pidä minusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempiaan kun ei voi valita, niin ihan on oikeus muodostaa mielipide heistä. Eikä se ole tabu tai nolo asia.
Ihan totta mutta käytännössä ei mene ihan noin. Oletuksena on, että lapset pitävät vanhemmistaan ja ovat heihin yhteydessä vaikkapa jouluna. Etenkin, jos on lapsenlapsiakin, eikä taustalla ole mitään alkoholismia, väkivaltaa tai muuta vakavaa. Pelkkä emme ole tekemisissä herättää kummastelua.
Eiköhän joulukortin lähettäminen riitä.
Vietin joulut lasten kanssa oman ydinperheen kesken. Koskaan ei menty mun vanhempien tai miehen vanhempien kotiin jouluksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikuisen ihmisen merkki, että tiedostaa ja hyväksyy asian.
Vietin lapsuuteni hyvin yksinäisenä - vanhemmilla oli aina töitä tai avioliiton ulkopuolisia suhteita sekä muita illanviettoja kosteissa merkeissä. Mitä enemmän avioliittonsa alkoi mennä pieleen, sitä enemmän ärsytin kumpaakin ja viha kumppania kohtaan kohdistettiinkin minuun. Äiti löysi uuden kumppanin ja häipyi mitään ilmoittamatta elämästäni vuosiksi. Isä oli kaiken aikaa töissä ja kun löytyi uusia naisia, ei ollut yhtäkkiä edes rahaa käydä kanssani kahvilla, niin ei ole ollut hänelläkään syytä pitää enää yhteyttä.
Aika ja ikä eivät ole tehneet asioista kauniimpia. Toisella on alkoholiongelma ja käyttäytyy sen myötä aina vain aggressiivisemmin, toisella on shoppailu- ja seksiriippuvuus, joka ohittaa kaikki läheissuhteet.
Ehkä tärkein oivallus itselleni ollut se, että suhteemme ovat aina olleet yksipuolisia. Olen halunnut nähdä heidät aina parempina kuin ovat ikinä olleet, koska ketään muutakaan lähisukulaista ei elämässäni ole ollut. Mutta heiltä en saanut koskaan läheisyyttä tai apua koulunkäyntiin, neuvoja elämän varrelle tai mitään muutakaan. Mitä enemmän olen yrittänyt itse pitää yhteyttä, sitä enemmän on ollut huutoa ja mykkäkoulua. Ei väliä, lähetänkö kukkia, hoidanko atk-asiat kuntoon tai vienkö ulos, onnistun aina ärsyttämään heitä jo pelkällä olemassaolollani.
Ei heistä kumpikaan edes kykene normaaleihin perhesuhteisiin. Siinä mun oivallus. Elämä on oikeastaan tosi absurdi kokemus.
Tajusin muutama vuosi sitten, etten pidä isästäni. Ei se ihan yllätyksenä itselleni tullut mutta ehkä se kamelin selkä katkesi silloin. Jo teininä ärsytti, miten isä ei ollut oikeasti koskaan läsnä vaikka oli paikalla mutta aikuisena se jotenkin korostui, kun yhteinen aika väheni muutenkin. Isä esimerkiksi tuli kylään mutta selasi koko ajan puhelintaan tai otti päiväunet. Ja lähti sitten pois. Tai soitti puhuakseen itsestään ja sitten lopetti puhelun ennenkuin ehti kertoa omat kuulumiset.
Aikuisena sitä myös ymmärsi paremmin, miten rumasti hän puhui muista ihmisistä, etenkin naisista. Periaatteessa isässä ei ole mitään vikaa mutta hänessä ei ole mitään ominaisuutta mistä pitäisin.