Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Päiväkodin joulujuhlassa ei saa laulaa kristillisiä virsiä - onko tällaista oikeasti nykyään?

Vierailija
12.12.2023 |

Osallistuimme päiväkodin joulujuhlaan keskikokoisessa kaupungissa. Lähes kaikki lapset ovat Väinöjä ja Aadoja eli ei ole kyse mistään Itä-Helsingistä. Itse ollaan ihan perus ev.lut, kuulutaan kirkkoon ja käydään kirkossa joskus ja jouluna. Silti ollaan tykätty perinteisistä joululauluista ja niiden opettamisesta lapsille. Aika iso osa perinteisistä joululauluista sisältää jotain uskonnollista juttua seimestä, Jeesuksesta tms. Harva kai noita millään syvällä uskonnollisella paatoksella kuuntelee, vaan ovat mukavia perinteitä.

Päiväkodin joulujuhlassa laulettiin joululauluja, mutta olivat luokkaa Tip tap eli mitään kristillistä ei saanut olla. Lopuksi laulettiin joulupuu on rakennettu ja olin ilahtunut, että vihdoin jotain tällaistakin tonttulaulujen lisäksi. Arvata saattaa, että laulusta jätettiin laulamatta kaikki Jeesukseen viittaavat säkeistöt eli laulettiin vain 2 ensimmäistä säkeistöä ja jätettiin laulu kesken. Mitään enkeliaiheistakaan ei tietenkään ollut.

Onko meno oikeasti mennyt tällaiseksi, että edes kristillisiä joululauluja ei saa laulaa? Sen ymmärrän, että ei ole mitään joulukuvaelmia tai kirkkoja tms, mutta ihan oikeasti onko Jeesukseen liittyvät joululaulutkin nykyään kielletty? Surettaa, kun monista perinteistä luovutaan pienen porukan vastustuksen vuoksi. 

Kommentit (725)

Vierailija
421/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja ei nyt taida oikein ymmärtää, MIKSI ne virret ym laulut on kielletty. Ei siksi, ettei niitä pystyisi laulamaan tai kuuntelemaan kuka vaan. Vaan siksi, että päiväkoti-ikäiset ovat hyvin pieniä lapsia. Heillä ei ole vielä kriittistä ajattelutaitoa siitä, mikä on tosiasia ja mikä satua tai tarinaa. Jos lauletaan Jeesus lapsesta, enkeleistä ym, lapsi alkaa pitämään näitä automaattisesti tosiasioina. Tätä ilmiötä eli aivopesua vastaan tässä taistellaan! Usko on uskon asia, ei mitään faktaa, jota voisi pienille uskotella.

Mielestäni uskovat laulakoon omissa oloissaan virsiä. Me muut emme viitsi turmella pieniä lapsimme saduilla. En kastanut lastani ihan siitä syystä, että mielestäni vauva ei ole valmis "päättämään", uskoako vai ei. Rippikouluiässä sitten jo on, jos sinne haluaa mennä. Varhaiskasvatus tai koulu ei voi sisältää uskon asioita van tutkittua faktaa. Muuten se ei ole kasvattamista.

Ok. no tontuista ei ole vaarallista uskoa että ne on totta?

Vierailija
422/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko oikein laulaa Allahista tai Shivasta?

Pidetään uskonnot kotiasioina. Kotona voi laulaa Jeesuksesta aamusta iltaan.

Näin.

Puolet suomalaisista ei kuulu ev.lut. kirkkoon. "Pikku ryhmä" on siis vain aloittajan omassa päässä.

Ei jouluvietossa - suomalaisten suurimmassa juhlassa - ole kyse siitä kuuluuko kirkkoon vai ei. Kyse on perinteistä ja osasta meidän kulttuuria. 

Tuo jolle vastaat väittää, että puolet suomalaisista ei kuulu kirkkoon, mutta on väärässä . 3,6 miljoonaa suomalaista kuuluu kirkkoon. Eikä edes se kirkkoon kuulumattomuus estä suomalaisia viettämästä joulua. Kaikki  tuntemani kirkosta eronneet viettää joulua siinä missä muutkin. Kirkosta on erottu

Todennäköisesti ne sun tuttavat viettää Yulea. Syödään, ollaan perheen kanssa, jaetaan ehkä lahjoja. Jeesuksella ei ole asiassa mitään roolia (näinhän se on suurimmalla osalla ihmisistä). Se ainoa uskonnollinen asia koko joulussa on se Enkelitaivaan koulun joulujuhlassa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
423/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

No mitä ne Yulen juhlijat sitten juhlii??

Vierailija
424/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä kristilliset laulut ole suomalaista perinnettä. Kyse on löhi-idästä tulleesta tuontikulttuurista.

Suomessa ollaan pääasiassa evankelis-luterilaisia, eikä tämä uskontosuuntaus ole syntynyt Lähi-Idässä. Kyllä se on juuri suomalaista kulttuuria. Joululaulut ovat suomalaista perinnettä, eikä niitä tarvitse ajatella uskontoon liittyvinä, vaikka laulettaisiin Herra tai Jeesus. Ei voi olla niin vaikea suvaita suomalaisia.

Saksalainen entinen munkki Luther kehitti uskonsuunnan, josta tuli muodikas pohjoismaissakin. Pienestä porukasta Euroopan laajuisesti on kysymys. 

Ja kyseessä on kristinuskon suuntaus. Kristinusko on lähtöisin Lähi-idästä. Melko vinoutunut näkökulma saa olla, että siitä saa väännettyä "suomalaisen" jutun.

Vierailija
425/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on hyvä. Harmi että nyt vasta kielletään. Uskonto täytyy pitää erillään kaikesta muusta. Uskonnon asiat kuuluu kirkkoon ja koteihin.

Vierailija
426/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin mitä siis juhlitte? Minkä kunniaksi lahjat, ruuat ja lomat ja kokoontumiset? Ihan kiinnostaa oikeasti.

Vai ettekö tiedä itsekkään? Niin mä vähän arvelinkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
427/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minareeteista rukouskutsut kaikaa

Vierailija
428/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Se on hyvä. Harmi että nyt vasta kielletään. Uskonto täytyy pitää erillään kaikesta muusta. Uskonnon asiat kuuluu kirkkoon ja koteihin.

       Ei kuulu historia, eikä oma uskontotietous, se on Vaarallista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
429/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kristityt arvot on hyvä opettaa lapsille.

Kohtele lähimmäistäsi kuin itseäsi

Karmea ohje. Minä en ainakaan rupea kohtelemaan lähimmäisiäni niin huonosti kuin kohtelen itseäni.

430/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kristillisyyden karsimisen myötä kulttuurista lähtee pois paljon kaunista, hyvää, lohdullista ja syvällistä. Pienikin lapsi voi saada rauhaa ja voimaa kristillisistä laulunsanoista ja perinteistä. Itsekin sain lapsena. Olen kiitollinen, että minun lapsuuteni joulujuhlissa kristillisyys oli vahvasti mukana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
431/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niin mitä siis juhlitte? Minkä kunniaksi lahjat, ruuat ja lomat ja kokoontumiset? Ihan kiinnostaa oikeasti.

Vai ettekö tiedä itsekkään? Niin mä vähän arvelinkin.

En vastaa omasta puolestani, mutta yleisesti ottaen. Luulen että moni suomalainen on hyvin maallistunut, ja joulussa on kyse lähinnä perheen kanssa yhdessäolosta ja valon tuomisesta pimeään talveen. Siihen liittyy perinteitä, kuten lahjojen antaminen ja tietynlaiset laulut, ruoat ja koristelut. 

Tiivistetysti: kyseessä on yhteisöllinen keskitalven juhla, kuten pakanoillakin.

Vierailija
432/725 |

Mikä sinulle kelpaisi vastaukseksi? Ei varmaan, että ihan vain yhdessäolon ilosta? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
433/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Faith kirjoitti:

Kristillisyyden karsimisen myötä kulttuurista lähtee pois paljon kaunista, hyvää, lohdullista ja syvällistä. Pienikin lapsi voi saada rauhaa ja voimaa kristillisistä laulunsanoista ja perinteistä. Itsekin sain lapsena. Olen kiitollinen, että minun lapsuuteni joulujuhlissa kristillisyys oli vahvasti mukana.

Olen samaa mieltä.

Kuitenkaan emme voi vaatia kristillisyyttä julkisen vallan järjestämiin tilaisuuksiin, kuten koulujen juhliin. Kun valitettavasti kaikki eivät ole kristittyjä.

Vierailija
434/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä kristilliset laulut ole suomalaista perinnettä. Kyse on löhi-idästä tulleesta tuontikulttuurista.

Suomessa ollaan pääasiassa evankelis-luterilaisia, eikä tämä uskontosuuntaus ole syntynyt Lähi-Idässä. Kyllä se on juuri suomalaista kulttuuria. Joululaulut ovat suomalaista perinnettä, eikä niitä tarvitse ajatella uskontoon liittyvinä, vaikka laulettaisiin Herra tai Jeesus. Ei voi olla niin vaikea suvaita suomalaisia.

Saksalainen entinen munkki Luther kehitti uskonsuunnan, josta tuli muodikas pohjoismaissakin. Pienestä porukasta Euroopan laajuisesti on kysymys. 

Ja kyseessä on kristinuskon suuntaus. Kristinusko on lähtöisin Lähi-idästä. Melko vinoutunut näkökulma saa olla, että siitä saa väännettyä "suomalaisen" jutun

Nykyisten tietojen valossa Jeesus henkilönä ei ole lähi-idästä kotoisin, vaan pikemminkin germaaneilta ja pohjoisesta siirtynyt hahmo lähi-itään ja jalostunut sielä vasta Jeesukseksi.

Kyseessä on meillä tunnettu karhukultti ja germaaneilla samalainen. Filosofia uskonnoissa on tosi samanlainen kuten neitseellinen syntymä yms. Voidaan sanoa että kristinuskon uusitestamentti on germaanista pakanaperinnettä uudesti tulkittuna tavarana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
435/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä kristilliset laulut ole suomalaista perinnettä. Kyse on löhi-idästä tulleesta tuontikulttuurista.

Suomessa ollaan pääasiassa evankelis-luterilaisia, eikä tämä uskontosuuntaus ole syntynyt Lähi-Idässä. Kyllä se on juuri suomalaista kulttuuria. Joululaulut ovat suomalaista perinnettä, eikä niitä tarvitse ajatella uskontoon liittyvinä, vaikka laulettaisiin Herra tai Jeesus. Ei voi olla niin vaikea suvaita suomalaisia.

Saksalainen entinen munkki Luther kehitti uskonsuunnan, josta tuli muodikas pohjoismaissakin. Pienestä porukasta Euroopan laajuisesti on kysymys. 

Ja kyseessä on kristinuskon suuntaus. Kristinusko on lähtöisin Lähi-idästä. Melko vinoutunut näkökulma saa olla, että siitä saa väännettyä "suomalaisen" jutun

Eiköhän joka kunnassa ole kirkko, Miksiköhän.

Vierailija
436/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Faith kirjoitti:

Kristillisyyden karsimisen myötä kulttuurista lähtee pois paljon kaunista, hyvää, lohdullista ja syvällistä. Pienikin lapsi voi saada rauhaa ja voimaa kristillisistä laulunsanoista ja perinteistä. Itsekin sain lapsena. Olen kiitollinen, että minun lapsuuteni joulujuhlissa kristillisyys oli vahvasti mukana.

Tuo on nyt taas tekopyhää ruikutusta, että "kristillisyys karsitaan kulttuurista", kun koulussa tai päiväkodissa ei lauleta yhtä veen virttä, kun samaan aikaan siellä kotona, perheissä, kristillisyydestä ei näy kuin pölyttynyt vihkiraamattu kirjahyllyssä. 

Laulakaa kristillisiä lauluja, käykää seurakunnan tilaisuuksissa, lukekaa Raamattua, älkääkä ulkoistako tuota kouluille ja päiväkodeille.

Vierailija
437/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin mitä siis juhlitte? Minkä kunniaksi lahjat, ruuat ja lomat ja kokoontumiset? Ihan kiinnostaa oikeasti.

Vai ettekö tiedä itsekkään? Niin mä vähän arvelinkin.

En vastaa omasta puolestani, mutta yleisesti ottaen. Luulen että moni suomalainen on hyvin maallistunut, ja joulussa on kyse lähinnä perheen kanssa yhdessäolosta ja valon tuomisesta pimeään talveen. Siihen liittyy perinteitä, kuten lahjojen antaminen ja tietynlaiset laulut, ruoat ja koristelut. 

Tiivistetysti: kyseessä on yhteisöllinen keskitalven juhla, kuten pakanoillakin.

Ettei olisi vaan mitään satuolentoja?

Vierailija
438/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä Suomen alueella Jeesus vastaanotettiin rennosti vastaan, koska se muistutti niin samankaltaista uskoa ja oppia kuin entiset perinteetkin. Samankaltaisuus on niin suuri että se sovitettiin ilman mitään kovia kapinoita koko kansan keskuuteen. Norjassa oli ongelmia, koska heillä oli viikinkien uskontoja ja kävi toisinaan niin että kristityt tapettiin ja tilalle otettiin takaisin vanha raakalaismainen pakanauskonto kristinuskon tilalle. Lopulta kuitenkin kirkko voitti ja norjalaisetkin saatiin ruotuun. Monilla pienillä alueilla oli paljon kapinoita.

Suomen alueella kristinusko taas muistutti niin paljon vanhaa perinteistä uskontoa että se sopi kuin naula arkkuun. Mitään suuria muutoksiakaan ei tarvittu. Nimi oli vain eri. Meillä on uskottu samankaltaisesti kymmeniä tuhansia vuosia ilman kristinuskon kirjoja, jotka on sitä uutta tuotantoa.

Jokaisen suomalaisen mielestä laulut on lauluja ja ihan hyvin voi laulaa jeesuksista ja enkelparvista. Ne sopii hyvin joulun sanomaan. Mitä enemmän saadaan kaikkea uutta ympättyä joulun ympärille niin sitä siistimpi juhlasta syntyy. Joulua tulee kehittää eteenpäin ja markkinoida sitä muille kansoillekin siistinä juttuna.

Ei muut muuten osta sitä. Joulu on suomalainen tuote.

Vierailija
439/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on hyvä. Harmi että nyt vasta kielletään. Uskonto täytyy pitää erillään kaikesta muusta. Uskonnon asiat kuuluu kirkkoon ja koteihin.

       Ei kuulu historia, eikä oma uskontotietous, se on Vaarallista.

Mitä historia tähän liittyy? Uskontoon liittyviä asioita ei pidä tuputtaa väkisin niille jotka ei kuulu kirkkoon ja eivät ole uskovaisia.

Vierailija
440/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Kristillisyyden karsimisen myötä kulttuurista lähtee pois paljon kaunista, hyvää, lohdullista ja syvällistä. Pienikin lapsi voi saada rauhaa ja voimaa kristillisistä laulunsanoista ja perinteistä. Itsekin sain lapsena. Olen kiitollinen, että minun lapsuuteni joulujuhlissa kristillisyys oli vahvasti mukana.

Olen samaa mieltä.

Kuitenkaan emme voi vaatia kristillisyyttä julkisen vallan järjestämiin tilaisuuksiin, kuten koulujen juhliin. Kun valitettavasti kaikki eivät ole kristittyjä.

       Kulttuuri pitää kieltää.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi neljä kuusi