Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Päiväkodin joulujuhlassa ei saa laulaa kristillisiä virsiä - onko tällaista oikeasti nykyään?

Vierailija
12.12.2023 |

Osallistuimme päiväkodin joulujuhlaan keskikokoisessa kaupungissa. Lähes kaikki lapset ovat Väinöjä ja Aadoja eli ei ole kyse mistään Itä-Helsingistä. Itse ollaan ihan perus ev.lut, kuulutaan kirkkoon ja käydään kirkossa joskus ja jouluna. Silti ollaan tykätty perinteisistä joululauluista ja niiden opettamisesta lapsille. Aika iso osa perinteisistä joululauluista sisältää jotain uskonnollista juttua seimestä, Jeesuksesta tms. Harva kai noita millään syvällä uskonnollisella paatoksella kuuntelee, vaan ovat mukavia perinteitä.

Päiväkodin joulujuhlassa laulettiin joululauluja, mutta olivat luokkaa Tip tap eli mitään kristillistä ei saanut olla. Lopuksi laulettiin joulupuu on rakennettu ja olin ilahtunut, että vihdoin jotain tällaistakin tonttulaulujen lisäksi. Arvata saattaa, että laulusta jätettiin laulamatta kaikki Jeesukseen viittaavat säkeistöt eli laulettiin vain 2 ensimmäistä säkeistöä ja jätettiin laulu kesken. Mitään enkeliaiheistakaan ei tietenkään ollut.

Onko meno oikeasti mennyt tällaiseksi, että edes kristillisiä joululauluja ei saa laulaa? Sen ymmärrän, että ei ole mitään joulukuvaelmia tai kirkkoja tms, mutta ihan oikeasti onko Jeesukseen liittyvät joululaulutkin nykyään kielletty? Surettaa, kun monista perinteistä luovutaan pienen porukan vastustuksen vuoksi. 

Kommentit (725)

Vierailija
281/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

pian lauletaan Aishan morsiuslauluja Muhammedille ja muhhammedin lastentarinoita sekä alllaa hhi aakkbaarria kouluissa

Vierailija
282/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ollut uskonnollinen, mutta mielestäni nuo laulut kaikkineen kuuluvat Suomalaisin perinteiseen jouluun. Mikäli joulu ei teille merkitse mitään, soisin teille mielelläni mahdollisuuden jäädä pois kaikesta joulutoiminnasta ja työskentelemään normaalisti joulun ajan.

 

Ylipäätään ajajtelkaa nyt kokonaisuutta. Jos tämmöinen asia pitää sensuroida, voiko meillä olla kohta minkäänlaisia lauluja tai mukavuuksia? Joku pahoittaa aina mielensä. Oleellisempaa kuin yksilön subjektiiviset tuntemukset, on miten yhteisö asian kokee.

Ajattelen kokonaisuutta. Kristillistä joulua ei olla keneltäkään kieltämässä, vaan sitä vietetään sille kuuluvissa paikoissa. Tunnustukseton päiväkoti ei ole se. Sinä pahoitat mielesi. Kyse ei ole subjektiivisista tu

Joulua on vietty näillä leveysasteilla todennäköisesti tuhansia vuosia. Eri nimillä vaan. Sana joulu ja myös sana juhla tulevat germaanisesta sanasta jule.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
283/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Raamattu kieltää sianlihan syönnin. Repikää siitä kristityt.

Vierailija
284/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Erilaisuus on rikkaus! Toisinajattelijoiden vanhemmat pitävät kovaa meteliä siitä, että heidän suveitsemattomuuttaan on toisten pakko suvaita. Apulaisoikeuskanslerikin on sitä mieltä, että ei saa laulaa suvivirttä. 

Vierailija
285/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka itse olen agnostikko, niin yksi suosituimmista joululauluistani on Silent Night. Uskonto on hyvin hankala aihe keskustella koska se ei monestikaan pysy asiallisena. Vaikka olen sitä mieltä että koulujen ja päiväkotien pitää olla uskonnosta vapaita alueita, niin minusta on hyvä että niistä opetetaan. Tietenkin on tärkeää muistaa vanhat perinteet ja kulttuurit ja myös osittain pitää kiinni.



Tärkeää on kuitenkin muistaa että monet uskonnot eivät ole millään tavalla kovinkaan asiallisia ja niillä vieläkin tänä päivänä sorretaan, murhataan ja kontrolloidaan ihmisiä, joten on ymmärrettävää miksi ihmiset haluavat vähitellen liikkua poispäin kaikista niihin liittyvistä aiheista, jopa niistä hyvistä. Omasta mielestäni kuitenkin voisimme pitää kiinni niistä kauniista ja hyvistä asioista mitä uskonnot ovat tuoneet, mutta myös muistamalla ne oikeat alkuperät jotka uskonnot o

Ateistinen

Vierailija
286/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Raamattu kieltää sianlihan syönnin. Repikää siitä kristityt.

Ja lähdeviittaushan sinulta löytyy....

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
287/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulu mitkään uskisjutut verorahoilla tuotettuihin julkisiin palveluihin, niiden pitää olla katsomusneutraaleja.

Mutta Halloweeniin sitten uskotaan?

Ei uskota.

Vierailija
288/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kristuksen syntymäjuhlaa vietetään, mutta itse juhlan päähahmo ei saa näkyä tai kuulua edes sivulauseessa. 

Missä päiväkodissa vietetään Kristusmessua?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
289/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan lukemalla wikipedia-artikkelin joulusta huomaa, että suomalaisiin jouluperinteisiin on Jeesus tungettu väkisin kulttuurituontina. 

Olen 100% sukujuuriltani suomalainen, kastettu aikoinaan ev.lut-uskontoon. Inhosin aina kaikkia kirkollisia juttuja ja tunnustuksellista uskonnon opetusta. Rippileirille menin ainoastaan siksi kun kaikki kaverit meni, olin pikkupaikkakunnalta. Erosin kirkosta heti täytettyäni 18.

Mielestäni on käsittämätöntä miten henkilökohtaista elämänkatsomusta on tuputettu julkisissa laitoksissa. Vihdoin viimein asiaan on tullut muutos. Pitäkää uskontonne perheenne ja kotinne asiana. Muistakaa myös että lapsillanne, puolisollanne ja muilla sukulaisillanne on myös oikeus uskoa mihin haluaa ja toteuttaa henkisyyttään miten haluaa. 

Suurimmalle osalle tapakristityistä ei edes uskonnollisuus ole se juttu, vaan se että kaiken pitää mennä jonkin totutun yleisen sosiaalisesti hyväksytyn kaavan mukaan. Jos on lapsesta asti aivopesty asettelemaan enkeleitä kuusen oksille ja laulamaan Enkeli Taivaata, voi olla vaikeaa keksiä jotain uutta ja omaa. Sehän vaatisi itsenäistä ajattelua.

Vierailija
290/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kerta kaikkiaan inhottavaa, että on Suomessakin menty tuollaiseen tosiasiallisesti tunnustukselliseen ateismiin ja minkään Jeesukseen liittyvän häivyttämiseen. Parempaa maailmaa puuhaavat, näsäviisaita mikkihiirivertauksia ja monikulttuurisia pelihetkiä tarjoten. 🤣 Pthyi tämän maailman KOTKOTUKSILLE 👍

Ei ole, vaan ihan helvetin hyvä juttu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
291/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä pointti joulujuhlassa on, jos siihen ei liity mitään hengellistä? :D

Koko jouluhan on Jeesuksen syntymäpäivä!

Eikä ole. Jeesus on syntynyt joskus syyskuussa.

Vierailija
292/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Älkää alistuko tuollaiseen! Kyllä lapsilla on oikeus tutustua suomalaiseen jouluperinteeseen, johon kuuluu myös kristillisyys. Itselläni on siitä vain hyviä muistoja.

Ja he voivat käydä vaikkapa seurakunnan kerhossa siihen tutustumassa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
293/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuinka monessa kodissa,  joiden vanhemmat täällä vaativat virsiä päiväkoteihin ja kouluihin,  omassa kodissaan harjoittavat uskontoa tai joulussaan edes muistavat uskonnollista puolta, lahjat ja viinit tärkeämpiä?

Lasta voi viedä oman seurakuntansa lapsitoimintaan ja itsekin käydä siellä laulamassa , olipa srk luterilainen, vapaakirkko,  helluntaikaisuus, lestaadiolaisuus.

Ihan lähipiiristä,  yhden perhe on ateisti.  Lapsi et-opetuksessa,  olivat aika tarkkoja päiväkodissa ja koulussa ettei uskontoa tuputettu sivutuotteenakaan.  Koulun joulujuhlakin oli erikseen uskonnottimille (et)  ja  virret sisältävä samaan aikaan toisessa juhlasalissa.

Toinen perhe taas on kristllinen, ehkä vähän lahkolaisuuteen vivahtava, käyvät paljon tilaisuuksissa.  Nyt leikki-ikäiset lapset, kotihoidossa,  käyvät srk kerhoissa, lasten tapahtumissa,  avoimien ovien lapsitoiminnassa ,  seurakunnissa. Uskonto on kodissa mukana.

Päiväkodit ja koulut eivät voi pakottaa uskonnottomia samaan uskonnolliseen painotukseen.

Vierailija
294/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta on huvittavaa, että samaan aikaan kun vaaditaan suvaitsevaisuutta ties kuinka järjettömienkin asioiden suhteen, niin joku oikeasti loukkaantuu jostain jouluvirrestä. Monet virret ovat mielestäni kauniita, varsinkin kirkossa kuultuna, koska akustiikka toimii. Miksi tuollainen asia kuin musiikki pitää kieltää kaikilta, jos jotkut ihmiset eivät sitä halua kuunnella? Eikö ihmiset voisi vain nauttia kauniista musiikista. Älä laula mukana, jos et halua. Sitten jos joku ei halua virsiä yms. lauluja laulettavan sen takia, koska ne ovat kristillistä musiikkia, niin sehän on sitten vain pelkästään r*sismia. Ja se kyllä tiedetään, minkä uskontoryhmän edustajat eivät voi sietää kristittyjä, vaikka Suomessa vallitseekin uskonnonvapaus ja erilaisia uskontoja saa harjoittaa. 

Samaan aikaan yhä nuorempia lapsia aivopestään Seta ry:n toimesta, ja sitä tapahtuu myös kouluissa. Kun kritisoidaan, että uskonto tuodaan kouluihin, niin saman tien pitäisi jättää kaikki ulkopuoliset tahot koulun ulkopuolelle ja keskittyä vain tasapuoliseen, neutraaliin opetukseen. Oikeasti, nykyään nuorille opetetaan paljon sairaampiakin asioita, kuin kristinusko.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
295/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mahtaisivatko nämäkin vanhemmat tuoda lapsensa kuitenkin Jeesuksen siunattaviksi kuten Israelissa aikanaan tuotiin?

Vierailija
296/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Valtaosa ihmisistä haluaa viettää joulua tavalla tai toisella. Oli sitten uskovainen tai ei. Samoin valtaosa haluaa vaalia perinteitä. Joululaulut eivät riko uskonnon vapautta, vaan ovat osa Suomalaista perinnettä. Samoin kuin Suvi-virsi. Mikäli sinä tai joku yksittäinen henkilö tätä ei kestä, on hyvä tiedostaa etteivät nämä tapahtumat ole millään muotoa pakollisia.

Mikäli sinä tai joku yksittäinen henkilö ei kestä, että näissä tilaisuuksissa ei veisata virsiä, on hyvä tiedostaa etteivät nämä tapahtumat ole millään muotoa pakollisia.

Vierailija
297/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

pian lauletaan Aishan morsiuslauluja Muhammedille ja muhhammedin lastentarinoita sekä alllaa hhi aakkbaarria kouluissa

 

 

 

Jos nyt vähän tutustut asiaan heitä on Suomessa vähän.  Suuri osa muotosellaisia kuten me kristitytkin.  Oliko niin että noin 30 % heistäkään käy omissa hartauksissaan , muutaman vuoden takainen tieto paikkakunnan yhteisöltä,  osa vain sitten   muodollisesti, syntymä, vihkiminen, hautajaiset.  Kuten me luterilaisetkin.

 muut muuttajat ja uskonnot ovat enemmistöä heistä, joiden äidinkieli on muu kuin suomi.

Vierailija
298/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ateistit loukkaantuu noista joulujuhlista, ei niinkään ulkomaalaiset.

Ei loukkaannu, mutta pitävät turhana sitä kristillistä sisältöä. Talven pimeää aikaa voi juhlistaa sisällöllä, joka koskettaa kaikkia suomalaisia, eikä siten, että käytetään aikaa kertomaan satua jumalanpojan syntymästä, jonka kaikki ymmärtää epätodeksi ja vääristellyksi historiaksi. 

Uskonto kuuluu kirkkoihin, eikä keskitalven ajan juhlia voi mikään ryhmä omia tyyliin joulu on kristillinen juhla. Ei ole aina ollut, eikä tarvitse ikuisesti myöskään olla. 

Vierailija
299/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raamattu kieltää sianlihan syönnin. Repikää siitä kristityt.

Ja lähdeviittaushan sinulta löytyy....

 

No sieltä raamatusta se löytyy tietysti! 

 

Vierailija
300/725 |
13.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Minusta on huvittavaa, että samaan aikaan kun vaaditaan suvaitsevaisuutta ties kuinka järjettömienkin asioiden suhteen, niin joku oikeasti loukkaantuu jostain jouluvirrestä. "

Et nyt ymmärrä eroa. Suvaitsevaisuutta on se että antaa muiden elää kuten he haluavat ja elää itse kuten haluaa. Pakottamista on se että haluaa kaikkien muiden elävän kuten itse elää.

Kukaan ei vastusta sitä että sinä uskot tai että sinä vietät joulua kuten sinä haluat. Se mitä vastustamme on että meidän pitää viettää joulua kuten sinä haluat.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi viisi kuusi