Musta on tullut todella arka. Pelkään olla ihmisten kanssa (etenkin tuttujen) ja oikein jännityn kireäksi. Olen vakava ja poissaoleva. Noloa

Onhan ihmiset aika usein perseestä, vaatimassa kaikkea mutta kun itse jotain tukea tarvitsisit niin eipä näy eikä kuulu.

Rennosti ihmisten kanssa olen vain parin oluen jälkeen ja koska en enää halua käyttää alkoholia niin olkoot, jos ei tule juttuun eikä nappaa niin mitä sitä väkisin pinnistelemään eikä varsinkaan häpeämään. Pakolliset pitää hoitaa läpi ja niitä voi ajatella suorituksena jossa voi kehittyä ja pärjätä vaikkei se mieluista olisikaan. Voimia 

Minulla orasti skitsofrenia noin. Hae ihmeessä joku lääkitys.

Vierailija kirjoitti:

Mikä nössö luuseri siellä kirjottelee. 

No olen kyllä yrittänyt tosi kovasti pärjätä elämässä. Sekä ulkoisesti, sisäisesti itseäni kehittäen ja töitä kovasti tekemällä. On ollut paljon ystäviä, ulkonäköä, erilaisia kokemuksia ihmissuhteista, hienoja alkavia työuria jne. Kaikki on mennyt paskaksi, olen jäänyt sellaisen kuorman alle, monenlaista asiaa taustalla, että nykyään olen ihan sisäisesti heiveröinen ihmisraunio, joka pelkää ja on kestoväsynyt. Kuin olisi tumma varjo mukana ja olen tosi väsynyt elämään.

Ennen kuitenkin ehkä suoritin ja yritin pärjätä, vain että olisin riittävä ja tarpeeksi. Uuvuin useasti ja kaikki on mennyt äärilaidasta toiseen. Olen juuri sitä tyyppiä joka esimerkiksi laihduttaessaan alkaa oireilemaan syömishäiriöisesti, olen todella tiukka ja määrätietoinen, liikun enkä syö, olen todella kriittinen itseäni kohtaan. Jos epäonnistun niin kaikki menee paskaksi ja toiseen laitaan. Elämä on minulle ihan valtavan raskasta itseni vuoksi. 

Tuntuu kuin kaikki kapasiteetti ja potentiaali mitä minulla ennen oli, on kadonnut minusta pois. En ole enää kasvanut vaan rapistunut elämässä ihmisenä monella saralla. 

-ap 

Olen melko samanlainen mies. Introvertti, joka on aina kuormittunut ihmisistä, mutta nyt varsinkin viimeisen 5 vuoden aikana. Suoritan aika paljon ja vaadin itseltäni. En halua epäonnistua. Mietin säännöllisesti, miten jäisin pois työelämästä ja pääsisin rentoutumaan kunnolla.

Olen jättänyt ihmiskontaktit minimiin, koska voin paremmin yksin ja omien juttujeni parissa. Työ kuormittaa niin paljon, etten kaipaa sen lisäksi juuri muuta kuin omaa seuraani.

Aivan kuin minun kirjoittamani aloitus. Muutamia vuosia sitten. Menin lääkäriin ja sain lääkkeen (ssri-masennus-/ahdistuslääke) joka tehosi muutamassa kuukaudessa. Sitä syön edelleen ja vointi on tuhat kertaa parempi nyt. Aloitin myös terapian. Tsemppiä sinullekin. 

:/

Tuttua, hymy hyytyi, jota olikin aiemmin aidosti, mutta niin kävi.. Vältin kaikkia tilaisuuksia, perhejuhlia jne. Rämmin omin avuin eteenpäin, pelko ihmisistä hieman vielä takaraivossa jos asian näin ilmaisen. On hyviä ja vähemmänhyviä jaksoja, onneksi enemmän hyviä. En ole ollut milloinkaan itsetuhoinen, mutta useita vuosi meni ihan itseni seurassa. Välillä kävin toisessa kaupungissa ihan vaan kahvilla, sekin oli suoritus ja helpotti. Sellaista on henkinen ylikuorman joka voipi aiheuttaa masennusta. En käytä mitään päihteitä, ei oluita ym. Selviytymistä, mutta siitäkin selviää. Useilla jotain sairautta, tämäkin yksi monista jonka kanssa voi elää. Aikakin parantaa ja kontaktia ihmisiin, jokin harrastudkin voi olla hyväksi jos voimia ja kykenee. Reipas kävely piristi mieltäni ja kehoa. 

Hei ap!

Kuulostaa todella tutulta ja ajattelin kirjoittaa oman kokemukseni. Aivan kuin itse olisin kirjoittanut tekstisi. Olen kokenut työuupumuksen (sitä pitkään aikaan edes ymmärtämättä) ja samaan syssyyn ylitsepääsemättömän vaikean elämäntilanteen läheisen vakavan sairastumisen vuoksi. Selviydyin psyykkisesti ja fyysisesti helvetillisessä tilanteessa, muista huolehtien, kunnes tilanne meni kuvaamasi kaltaiseksi. Kroppa oli ylivirittynyt. Tunsin olevani kuin haamu, pyörällä päästäni ja hukassa. Lakkasi naurattamasta. Hymy hyytyi. Ei jaksanut enää puhua, kellekään. En enää vastannut kavereiden viesteihin - en löytänyt sanoja oikeasti yhtään mihinkään ja minä oikeasti yritin. En mitenkään olisi voinut "jutella kepeitä", eikä minulla ollut sanoja kertomaan mitä kuuluu, jos joku olisi kysynyt. 

Minut pelasti seuraavat asiat: muutama vuosi pois työelämästä. Itselle luvan antaminen olla just niin erakko kuin haluan (ja sen piinaavan asian hyväksyminen, että olen loukannut sillä muita, mutta selitän kaiken kun olen paremmassa kunnossa). Kehon rentoutus venyttelyllä ja toipumisen myöhemmässä vaiheessa jaksamisen mukaan koti-tanssitreenejä. Lisäksi kävin lääkärissä Siellä paljastui, että kärsin matalasta ferritiinistä. Kun asia alkoi korjaantua rautalisällä, muutuin vähemmän kärttyisäksi muutamassa kuukaudessa. Heikkouden tunne väheni.

Kaikenkaikkiaan uupumuksesta toipuminen kesti 3 vuotta. Se oli pitkä matka ja opetti, että itseään ja omaa jaksamista on pakko kuunnella. Jos jokin asia ei palvele enää, kävele pois. 

Käy ap sinäkin lääkärissä mutka, ja salli itsesi olla juuri sellainen kuin olet, koska saat olla. Mukavaa joulun aikaa.

Olen otettu viesteistä. Vastailen huomenna paremmin. Ihana kuulla, että joku ymmärtää. 

-ap 

Paljon tsemppiä ap tulevaisuuteen, uskon että löydät vielä rentouden elämääsi <3

Tommosta ulinaa jaksa kukaan lukea

Tutulta kuulostaa.

Vierailija kirjoitti:

Tommosta ulinaa jaksa kukaan lukea

Painu hiiteen, ikävä ihminen!

Etkö tajua, että niin monilla ihmisillä on nyt tosi vaikeaa aikaa. Tämä ei ole mitään kovin ratkiriemukasta aikaa muutenkaan.

Tuetaan toisiamme, eikä haukuta.

Olen ihan järkyttynyt, miten tutulta kuulostaa.  Ap:n teksti olisi voinut olla minun kirjoittama...olen aivan lopussa. Pelkkä kävelylenkin tekeminen vaatii voimia, enkä edes muista koska viimeksi olisin nauranut.

Tapaatko liikaa ihmisiä? Kuormittavasti. Tapaatko koko ajan ja työ päälle? Onko osa tai moni epäluotettava, ellei tuomitseva? Onko joku kiva jonka kanssa voi jutella suht normaalisti. Tuskin mykkä on edes hyvä seuraa, jää kotiin jos ahdistaa ja katso sitten kun oot levännyt, hyvällä tuulella, parempi sää ja joku toimii. Voi puhelimessakin jutella tai sähköposti, jonkun kanssa joskus. Ei ole pakko, jos ei taho. Onko jokin kiusaaminen, epäluotettavuus, sanat tai ilkeys vaikuttanut, ellei ole vain luonteelta vetäytyvä. Mulle tuon voi aiheuttaa sotajutut tai riskit, että olisin mykkänä. Tai sukulaisen ilkeys.

Tsemppiä teille kaikille. Minäkin olen rämpinyt suossa jo tovisen ja haaveillut että voisin muuttaa kauas ihmisistä. Nyt on ehkä hieman parempi tilanne ja olen jaksanut päästää muutaman ihmisen takaisin elämääni. Toisaalta se auttaa, toisaalta ne vievät kamalasti voimia. Toivottavasti me kaikki uupuneet vielä joskus löydämme värit elämäämme. 

Voi opetelkaa antamaan armoa itsellenne! On ihan normaalia olla välillä siipi maassa, on normaalia epäonnistua, on normaalia olla väsynyt. Kunhan se ei jatku ikuisesti. Kaudet kestää aikansa.

Sinä itse olet se ihminen, jonka kanssa sun on elettävä 24/7 elämäsi loppuun asti, joten kannattaa solmia ystävälliset ja tsemppaavat välit.

Pitäkää mini-hiljaisuuden retriittejä, opetelkaa päästämään irti täydestä kontrollista, sillä se on illuusio.  

Kuulostaa tutulta. Itsellä nuo oireet pahenee, kun on kuormittava elämäntilanne esim. paljon työstressiä ja liian kiire. Minulla todettiin myös anemia, jonka hoito lievitti oireilua merkittävästi. Kannattaa siis käydä otattamassa ainakin joku perusverikoepaketti eli pvk, rauta-arvot, b12- ja d-vitamiinit, kilpirauhaskokeet, rasva- ja maksa-arvot sekä verensokeri. Fyysiset syyt ja puutostilat kannattaa ensimmäisenä hoitaa uupumuksen taustalla.

Sama täällä mitä muutkin kertoo. Ei jaksaisi tehdä ruokaa, ei ulkoilla, ei mennä suihkuun eikä oikein mitään.. En jaksa olla ihmisten kanssa, kun ne vaan vie viimeisetkin voimat. Viimein sain haettua lääkkeeksi vuokraa. Olen syönyt 4 viikkoa, eikä mitään vaikutusta parempaan.. Enkä jaksa enempää kirjoittaa.. Voimia kaikille.